torstai 30. kesäkuuta 2022

Kesän menoja

Maanantaina tunnin lenkillä kävimme Niinisalon Valkiajärveltä Taulun Antin laulupuulla, joka näkyykin yhteiskuvan takana ja virkistäydyimme - tosin vain puolet porukasta - Valkiajärven vilvoittavissa aalloissa. Keskiviikkona puolestaan oltiin Ikaalisten Omallatuvalla hikoilemassa, mutta kyllä kannatti, kun Huhtasalot tunnettu pelimannisuku piti todella vaikuttavan ja monipuolisen konsertin muillakin instrumenteilla ettei pelkästään harmonikoilla. Jari Äideistä parhaimman aikoinaan laulanut lauloi nytkin ja myös Rikun tyttäret. Rikulla itsellään oli moniakin eri instrumentteja. Tunnin lenkin kuvia fb-sivullani!

Tie auki NATOon

Sauli Niinistön mukaan sopu Turkin kanssa on syntynyt. MTV seuraa historiallista Nato-iltaa tässä artikkelissa. Presidentti Sauli Niinistö kertoo, miten Suomen Nato-prosessi etenee nyt – historiallisia askelia luvassa MTV uutiset Live Presidentti Sauli Niinistö tapasi tänään Madridissa Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin sotilasliitto Naton huippukokouksen alla. Kokouksen jälkeen maiden edustajat astuivat median eteen ja ulkoministerit allekirjoittivat yhteisymmärrysasiakirjan, joka vahvistaa, että Turkki tukee Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi. Sauli Niinistö avasi tilannetta Presidentin kanslian julkiasemassa lausunnossa. MTV Uutiset julkaisee presidentin lausunnon kokonaisudessaan linkin takaa löytyvästä artikkelista. MTV:n seuranta löytyy alta: 22.23: Niinistön tiedotustilaisuus päättyy. MTV Uutiset kiittää seurannasta! Alla koottuna illan keskeisimmät muut uutisartikkelit: Stoltenbergiltä suorat sanat historiallisena iltana Putinille: "Nyt hän saa enemmän Natoa ovenkynnykselleen kuin koskaan aiemmin" Turkki tukee Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä – lue presidentti Niinistön lausunto sanasta sanaan 22.20: Niinistön mukaan Nato-jäsenyyden myötä on todella keskeistä saavuttaa ennaltaehkäisevä pelote ja puoli myös Suomelle. Hän kuitenkin korostaa Suomen puolustusvoimien roolia, johon voidaan luottaa syvemmässä ja laajemmassa kriisissä, mikäli sellainen syntyisi. 22.19: Niinistö ei usko, että Suomen ja Ruotsin diplomatiaan jää ikäviä jälkiä Turkin Nato-vehkoilusta. "Muistipaikka" voi kuitenkin jäädä, hän luonnehtii. 22.11: Niinistön mukaan on äärettömän tärkeä asia, että Turkki-kiistassa päästiin eteenpäin, "sillä ellei tänään olisi sovintoon päästy, olisi edessä ollut samojen asioiden jankkaaminen pitkään pitkään". Niinistö kertoo, että tapaaminen kesti lopulta neljä tuntia. 22.10: Niinistön mukaan neuvottelut lähtivät vaikeista lähtökohdista. Asiakirjan yksityiskohtia jouduttiin hiomaan. 22.06: Presidentti Niinistö Nato-jäsenyydestä: On mahdotonta arvioida, kuinka nopeasti 30 parlamenttia kokoontuu ja saa ratifioinnin aikaiseksi. Kaikki lupaukset Turkin delegaatio mukaan lukien enteilee, että jäsenmaat tulevat toimimaan varsin ripeästi. (STT) 22.02: Niinistön mukaan Turkki on kiinnittänyt enemmän huomiota Ruotsiin kuin Suomeen. Niinistön mukaan "emme tule muuttamaan lainsäädäntöämme. Säännöksin järjestetty käyttäytymisemme tulee jatkumaan entisellään, mutta yleisesti ottaen terrorismin vastainen työ tulee tehostumaan". – Yleisesti ottaen terrorismin vastainen työ, jota Turkki korostaa ja pitää tärkeänä, varmasti tulee tehostumaan. Omalta osaltani korostin moneen kertaan, ettei kysymys ole yksistään siitä terrorismista, joka Turkkiin kohdistuu, vaan kaikesta terrorismista. Vähän siinä toivossa voisin elää, että tuo terrorismi nousee torstaina Naton pöydälle keskustelutavaksi, ja siinä on sellaista otetta, miten Nato-maat lähtevät yhdessä ja entistä ponnekkaammin torjumaan terrorismia, ompa sitä missä muodossa tahsansa tai missä päin tahansa. 22.00: Niinistön mukaan Nato-jäsenmaat ovat lupailleet nopeaa ratifiointiprosessia. 21.58: Sauli Niinistö kommentoi Nato-iltaa juuri nyt suorassa lähetyksessä. Suomi saa pian virallisen kutsun jäseneksi, ja Suomi on "kutsuttu". Tuon jälkeen alkaa liittymisneuvottelut ja laaditaan liittymisprotokolla. Sitten jäädään katsomaan ratifiointeja, joita jokaisessa Nato-maassa tehdään. 21.50: Stoltenbergiltä kysytään, milloin hän arvioi Suomen ja Ruotsin tulevan Naton täysjäseneksi. Hän sanoo, että nyt käynnistyy "nopein prosessi koskaan, ja on vaikea kuvitella nopeampaa prosessia kuin koskaan aiemmin. Ja se on hyvä asia. Olemme kohdanneet hyvin vaikean tilanteen Euroopassa, ja tämä on vahva viesti Putinille, että Naton ovet ovat auki". Lisäksi hän viittaa Putinin viime vuoden lopun sanomisiin, ettei Nato saisi enää laajeta. – Nyt hän saa enemmän Natoa hänen doorsptep Hän sanoo että monet parlamentit ovat jo valmistautuneet rartigioimaan, mutta hän ei voi luvata aikaa. Hän sanoo, että maiden liittyminen on tärkeää niin Suomelle, Ruotsille, Baltialle kuin koko Natolle. Maat tuovat Natoon edistyneitä aseita, sotilasjoukkoja, vakaita poliittisia instituutiota, ilmavoimia. – Tämä on erityisen tärkeää pohjolalle, mutta myös koko Nato-allianssille. 21.47: Stoltenbergin mukaan Nato on aina pystynyt löytämään ratkaisut ongelmakohtiin ja selvittämään erimielisyydet. 21.43: Jäsenyysneuvottelut alkavat jo huomenna, kertoo Stoltenberg. Suomi tulee saamaan kutsun Naton jäseneksi Madridin huippukokouksen jälkeen. Hän on vakuuttunut siitä, että ratifiointiprosessi tulee sujumaan tämän jälkeen mutkitta. 21.42: Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kommentoi hetki sitten allekirjoitettua yhteisymmärrysasiakirjaa, joka vahvistaa, että Turkki tukee Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi. Hän kiitti neuvotteluista kaikkia maiden edustajia. 21.20: Presidentin kanslia on julkaissut Sauli Niinistön lausunnon liittyen allekirjoitettuun dokumenttiin. Lausunto kuuluu näin: "Tänään Madridissa, ennen Nato-huippukokouksen alkua, meillä oli perusteellinen tapaaminen Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin ja Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin kanssa Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin tukemana. Tuon tapaamisen tuloksena ulkoministerimme allekirjoittivat maidemme välisen yhteisymmärrysasiakirjan, joka vahvistaa, että Turkki tukee tämän viikon Madridin huippukokouksessa Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi. Natoon liittymisemme konkreettisista askelista sovitaan Nato-liittolaisten kesken seuraavan kahden päivän aikana, mutta tuo päätös on nyt välittömästi edessä. Yhteisymmärrysasiakirjamme korostaa, että Suomi, Ruotsi ja Turkki sitoutuvat antamaan toinen toisilleen täyden tuen kunkin maan turvallisuutta koskevia uhkia vastaan. Kun meistä tulee Nato-liittolaisia, tämä sitoumus vahvistuu entisestään. Menneiden viikkojen aikana Turkki on tuonut esiin huolensa terrorismin uhasta. Suomi on kaiken aikaa ottanut nämä huolet vakavasti. Suomi tuomitsee terrorismin kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Nato-jäsenenä Suomi sitoutuu täysin Naton terrorisminvastaisen työn asiakirjoihin ja politiikkoihin. Kun kehitämme terrorismin torjuntaa, asevientiä ja luovutuksia koskevaa yhteistyötämme, Suomi luonnollisesti toimii jatkossakin oman kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Olen ilahtunut siitä, että tämä vaihe Suomen matkalla kohti Nato-jäsenyyttä on saatu päätökseen. Odotan nyt hedelmällisiä keskusteluja Suomen roolista Natossa tulevien liittolaistemme kanssa täällä Madridissa." 21.17: Kaikkien kolmen maan edustajat allekirjoittivat jonkinlaisen dokumentin. Tämän jälkeen päämiehet kättelivät toisiaan ja poistuivat lavalta. Allekirjoitetun dokumentin sisältö ei ole vielä selvillä. 21.15: Tiedotustilaisuus alkaa viimein. Suomen, Ruotsin, Turkin ja Naton edustajat kokoontuvat yhteiskuvaan. 20.50: Niinistön tiedotustilaisuuden alku on vieläkin epäselvä. Neuvottelut ovat venyneet, eikä niiden päättymisajasta ole tietoa. Tätä uutista päivitetään heti kun tieto tiedotustilaisuuden alkamisesta tarkentuu. Tällä hetkellä tarkempaa aikaa ei ole tiedossa. 18.48: Niinistön mediatilaisuuden oli alunperin tarkoitus alkaa noin kello 18. Tilaisuuden uusi arvioitu alkamisaika on kello 20.50. 18.35: Bidenin ja Sánchezin tiedotustilaisuus päättyy. Odotamme Niinistön tiedotustilaisuuden alkua. 18.25: Ennen Niinistön tiedotustilaisuutta voit seurata yllä olevalta videolta Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ja Espanjan pääministeri Pedro Sánchezin tiedotustilaisuutta. 18.20:Odotamme Niinistön tiedotustilaisuuden alkua.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Jussi mies paikallaan ulkoasianvaliokunnan johdossa

Iltalehti Halla-aho Turkin kanssa tehdystä sopimuksesta Ylelle: ”Laiha sopu on parempi kuin lihava riita” Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli keskiviikkoiltana vieraana Ylen A-studiossa. Jussi Halla-aho pitää monia erilaisia tulkintoja mahdollistavaa asiakirjaa hyvänä. magnus.brunnsberg@iltalehti.fi T Laiha sopu on parempi kun lihava riita. Näin kommentoi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) Ylen A-Studiossa niin sanottua yhteisymmärryssopimusta, joka solmittiin Suomen, Ruotsin ja Turkin välillä tiistaina. – Tämä asiakirja oli varmaan parasta, mitä oli aikaan saatavissa tilanteessa, jossa yhtäältä Turkin toiveet ja vaatimukset ja toisaalta Suomen ja Ruotsin valmius tulla vastaan olivat aika kaukana toisistaan. Monia erilaisia tulkintoja mahdollistavaa asiakirjaa hän pitää hyvänä. Asiakirjan muotoilut ovat luonteeltaan sellaisia, ettei voida puhua siitä, että Suomi ja Ruotsi olisivat taipuneet Turkin edessä esimerkiksi luovutusasiassa. – En näe tässä todellista ongelmaa. Asiakirjassa todetaan aivan selkeästi, että Suomi käsittelee viipymättä Turkin tekemät luovutuspyynnöt. Siellä ei sitouduta luovuttamaan Turkin pyytämiä henkilöitä. Lienee täysin selvää, ettei Suomi tule minnekään luovuttamaan sellaisia henkilöitä, joiden osalta on olemassa oikeuden päätös siitä, että näitä ihmisiä ei luovuteta. Olen täysin vakuuttunut, että turkkilaiset järkevinä ihmisinä tämän ymmärtävät ja ovat kaiken aikaa ymmärtäneet. Halla-ahon mukaan Turkkikin ymmärsi, ettei se tule julkisuuteen lausumia tavoitteitaan saavuttamaan ja, että siltä alkaa jossain vaiheessa loppua poliittinen pääoma Naton jäsenenä. Hän nosti kuitenkin esiin, että Turkki on esittänyt myös perusteltua kritiikkiä – Oltiin Turkin politiikasta mitä mieltä hyvänsä, niin kyllä Turkilla on ihan perusteltua kritiikkiä, että Turkin turvallisuusongelmat eivät ole kovinkaan paljoa saaneet näkyvyyttä. Osittain siksi, että muut tapahtumat, kuten sota Ukrainassa ovat vieneet kaiken huomion, mutta myös sen takia, että Turkkiin kohdistuu moninaisista syistä anti-patioita Nato-liittolaisten ja länsimaiden keskuudessa. Momentum Puhemies Matti Vanhasen mukaan ”momentum” Madridissa kannatti nyt käyttää. Jos asiaan ei olisi nyt saatu ratkaisua, olisi se Vanhasen mukaan sävyttänyt koko huippukokousta. Hän kuitenkin muistutti Ylen lähetyksessä prosessin olevan vielä kesken. – Jos haluaa manata uhkakuvia, niin ratifiointiprosessi on edessä, jossa 30 kansallista parlamenttia toimii päätöksentekijöinä. Mikäli Turkki tai joku muu maa haluaa vielä hakea jotakin lisää, niin se on ehkä se seuraava vaihe, jossa voidaan pyytää neuvotteluita. Matti Vanhasen mukaan ”momentum” Madridissa kannatti nyt käyttää.Matti Vanhasen mukaan ”momentum” Madridissa kannatti nyt käyttää. Matti Vanhasen mukaan ”momentum” Madridissa kannatti nyt käyttää. INKA SOVERI Olettamus on, että kun kutsu saadaan, niin ratifiointikierros alkaa. Vanhasen mukaan edellytykset ovat hyvät sille, että syksyllä ”erittäin iso osa” maista olisivat ratifioinnin suorittaneet. Liittoutumisen osalta Vanhanen nosti esiin myös tulevien liittolaisten mahdolliset turvallisuushuolet. – Kun liittoudumme se tarkoittaa, että joudumme samalla tavalla ottamaan muiden liittolaisten turvallisuushuolet huomioon, ja Turkilla niitä on. Emme tykkää kaikesta heidän politiikastaan, mutta he ovat samoilla säännöillä mukana liittokunnassa. Jos Turkki joutuu vaikeuksiin ja pyytää liittolaisten apua, niin me annamme sitä.

maanantai 27. kesäkuuta 2022

Jussi puhuu painavasti

Jussi Halla-aho kommentoi länsimaiden turtumista Ukrainan sotaan: ”Meille kaikille vaarallista” Halla-aho kirjoittaa Twitterissä, että länsimaiden tulee systemaattisesti jatkaa Ukrainan tukemista, vaikka sodalle ei vielä näy loppua. Halla-ahon mielestä rauhanneuvotteluissa ei olisi juuri järkeä.Halla-ahon mielestä rauhanneuvotteluissa ei olisi juuri järkeä. Kirjoittaja Eevi Karvinen Iltalehti Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) ottaa Twitterissä kantaa länsimaiden toimintaan Ukrainan sodan jatkuessa. Ukraina on nyt puolustanut alueitansa venäläishyökkäyksiltä 123:n päivän ajan. Halla-aho rinnastaa sinnikkään vastarinnan toisen maailmansodan aikaisiin miehitysyrityksiin. Halla-aho nostaa esiin pää- ja mielipidekirjoituksissa usein esitetyn kysymyksen: menettävätkö länsimaat kiinnostuksensa Ukrainaa kohtaan sodan jatkuessa? Hänen mukaansa tämä on heijaste kirjoittajan omista tuntemuksista. – Menetän MINUN mielenkiintoni, ja minusta tuntuisi paremmalta, jos sinä tekisit samoin, Halla-aho tviittaa. Halla-ahon mielestä tunnepohjainen ajattelu on nykyaikaa: tapahtumat eivät ole tärkeitä, elleivät ne herätä voimakkaita tunteita. – Kun marssimme Ukrainan puolesta, onko kyse tosiaan Ukrainasta vai meistä itsestämme, hän pohtii. Halla-aho kirjoittaa vahvojen tunteiden olleen tärkeitä varsinkin sodan alkuvaiheessa. Ne mahdollistivat Venäjälle asetetut pakotteet sekä Ukrainalle lähetetyn sotilaallisen avun. – On meille kaikille vaarallista, jos Venäjän aggressio palkitaan. Siksi on myös meidän etumme mukaista tehdä kaikkemme edesauttaaksemme Venäjän tappiota. Halla-aho korostaa, että vaikka sotaa ei tarvitse miettiä vuorokauden ympäri, tulee Ukrainaa tukea ja Venäjää kurittaa systemaattisesti. Tässä hänen mukaansa teot voittavat tunteet. ”Propaganda on ase” Ukrainan valtion sotatiedotusta on Halla-ahon mukaan analysoitu ylioptimistiseksi tai jopa suoraksi propagandaksi. – Tietenkin se on propagandaa. Mitä sitten? – Propagandan tarkoitus on kohottaa moraalia ja itsevarmuutta. Propaganda on ase. Halla-aho lisää, että ilman optimismia Ukraina häviää sodan. Ilman optimismia länsimaiden asettamat sanktiot ja tarjoama tuki on ollut turhaa. Hän painottaa, että pessimistinen suhtautuminen sodan lopputulokseen palvelee vain Venäjää, ja tätä tulisi siksi kaikin keinoin välttää. – On hyvin epätodennäköistä, että Venäjä voisi hyväksyä minkäänlaista rauhantarjousta, jossa Ukraina jää itsenäiseksi valtioksi. Neuvotteluissa ei siksi ole juurikaan järkeä. Halla-ahon mukaan Ukrainaa tulisi sanoin ja teoin auttaa tuhoamaan tunkeilija. Lännen tulisi toivoa, että Venäjän armeijalta loppuvat tankit ja sotilaat, tai valtion sisällä tapahtuu jokin sodankulkuun vaikuttava muutos. – Kunnia Ukrainalle, Halla-aho päättää tekstin.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

JOutukaa sielut on päivän virsi

Kirkkovuosikalenteri ‹SUNNUNTAI 26.6.2022› 1. vuosikerta 3. sunnuntai helluntaista Näytä virsisuositukset: Joutukaa sielut päivän virsi Kutsu Jumalan valtakuntaan Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. Maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Herra Jumala, taivaallinen Isä. Sinä tahdot, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Herätä meidät välinpitämättömyyden ja suruttomuuden unesta. Tule hallitsemaan elämäämme, ettemme ajallisten lahjojen vuoksi kadottaisi ikuisia. Anna armo, että epäröimättä noudatamme kutsuasi, jonka sanassasi saamme. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Jumala, nykyisyys täyttää ajatuksemme kiinnostavilla ja ahdistavilla asioilla. Tulevaisuuteen, valtakuntasi juhlaan, emme edes ymmärrä kaivata. Havahduta meidät tajuamaan, että tulevaisuus on jo läsnä kaikissa ratkaisuissamme. Auta näkemään, että sinä luot uutta. Auta kuulemaan, kun kutsut meitä. Auta liikkeelle sinun tulevaisuuttasi kohti. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 3 Herramme ja Kuninkaamme. Itsekeskeisinä ja peloissamme hyljeksimme niitä, jotka ovat erilaisia kuin me. Tahtoisimme olla rauhassa, tahtoisimme lämmitellä tutulla joukolla armosi paisteessa. Sinä, Kuningas, kutsut juhlaasi kaikkien kujien kansan. Auta meitä ymmärtämään, että tänäänkin lähetät juhlapöydästäsi kutsun meidän mukanamme.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

Taattua Ervastia

Kokoomus miettii kriisikokouksissa, kannattaako kannatushuippu tärvellä yhden miehen takia Rydman on antanut ymmärtää, että hän mitä todennäköisimmin nostaa asiasta kunnianloukkauskanteen. Toivottavasti hän tekee sen. Jaa Kuuntele Moraalisen tuomion arvaamattomuutta lisää, että tulkinnat vaihtelevat. Kun Elokapina tukkii Mannerheimintien, se on laitonta, mutta monen mielestä moraalisesti oikein. Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa Pekka Ervasti Ukrainan sodan, sakkaavan talouden ja ay-pamppujen kassakaappisopimusten lomassa Suomi on viime päivinä kohdistanut huomionsa kokoomusnuorten deittailuun ja erikoisiin parisuhdekiemuroihin. Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman on HS:n laajan jutun perusteella syyllistynyt arveluttavaan ja moraalittomaan käytökseen nuoria naisia, jopa alaikäisiä tyttöjä kohtaan. Poliisi oli jo asialla mutta ei löytänyt aihetta rikostutkintaan. Julkinen paine voi kuitenkin pakottaa komisariot takaisin jutun pariin. Voi myös ilmaantua uusia todisteita ja todistajia. Kun syyllinen jo tiedetään, ehkä rikoskin löydetään. Hesarin mukaan Rydman ei ehkä ole syyllistynyt laittomuuksiin, mutta moraalisesti hän on käyttäytynyt arveluttavasti. Juuri tässä on koko jupakan pulma. Laki on selkeä, ainakin selkeämpi kuin niin sanottu moraalinen arvio. Vaikka et olisikaan toiminut laittomasti, tekosi voi siitä huolimatta olla eettisesti arveluttava. Ongelma kumpuaa siitä, kuka moraalisen tuomion langettaa. MAINOS (teksti jatkuu alla) MAINOS PÄÄTTYY Jos somea seuraa, tuomio tulee Rydmanin tapauksessa tiukkapipoisimman tulkinnan mukaan. Moraalisen tuomion arvaamattomuutta lisää, että tulkinnat vaihtelevat. Kun Elokapina tukkii Mannerheimintien, se on laitonta, mutta monen mielestä moraalisesti oikein. Ajoväylällä istuja selviää sakoilla, mutta Rydman ei pääse pälkähästä, vaikka edes syytettä ei tulisi. ”Jos Rydman ei lähde käräjöimään, ilmaan jää epäilys, että syytöksissä ehkä onkin jotain perää.” Kokoomus elää kannatushuippua. Kriisikokouksissa on mietitty, kannattaako nousukiitoa tärvellä yhden Rydmanin takia. Niin herkkää on aika, että jo epäilys moraalisesti arveluttavasta toiminnasta voi johtaa lähes samaan lopputulokseen kuin todistettu laiton toiminta. MAINOS (teksti jatkuu alla) MAINOS PÄÄTTYY Rydman on antanut ymmärtää, että hän mitä todennäköisimmin nostaa asiasta kunnianloukkauskanteen. Toivottavasti hän tekee sen. Asioihin saadaan juridinen selvyys, mutta Rydmanin poliittista uraa hänen kannaltaan myönteinenkään lopputulos ei ehkä enää pelasta. Maito on jo kaatunut. Jos Rydman ei lähde käräjöimään, ilmaan jää epäilys, että syytöksissä ehkä onkin jotain perää. Hän voi myös hävitä juttunsa. Kunniaa ei ole loukattu, koska poliitikolta nykyään vaaditaan nuhteettomampaa käytöstä kuin äänestäjiltä. Vaatimus tuntuu ulottuvan poliitikon syntymäparkaisuun asti. Jos hän voittaa oikeudessa, uran kannalta sillä ei todennäköisesti ole enää merkitystä. Vaalit on silloin jo pidetty ja eduskuntapaikka todennäköisesti menetetty – jos kokoomus edes kelpuuttaa miestä ehdokaslistoilleen. Se saattoi olla koko jupakan tarkoituskin. Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Edelleen hyvää Mittumaaria

Juhannusaaton helteessä: Ei tuule nyt, on tuulikin nyt tyyntynyt! Hyvää Mittumaaria itse kullekin säädylle! Uusia kuvia FB-sivulla

HYVÄÄ JUHANNUSTA

Kukkia riittää kotipihalla näin juhannuksen aatonaattonakin! HYVÄÄ JUHANNUSTA, lämpöäkin on luvattu riittämiin! Katso kuvat fb-sivultani!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Häirintään puuttuminen ykkösaiheena

Nyt ykkösuutisen kommentointia HS:n mukaan: PERUSSUOMALAISET, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt ohjaavat häirintätapauksissa ottamaan yhteyttä puolueen johtohahmoihin tai keskeisiin vastuuhenkilöihin. Perussuomalaisissa häirintäyhdys­henkilönä toimii puoluesihteeri Arto Luukkanen, jonka mukaan puolueessa vallitsee kiusaamisen ja häiritsemisen ”nollatoleranssi”. Hänen mukaansa jokainen huhu tai tieto mahdollisesta häirinnästä otetaan vakavasti ja sitä ruvetaan selvittämään välittömästi. Luukkaselle ei tällä vaalikaudella ole tullut yhteydenottoja häirintätapauksiin liittyen. ”Lähtökohtaisesti perussuomalaisilla on ’tehdasasetuksena’ herrasmies, eli kohtelias ja huomaavainen henkilö, joka ottaa huomioon lähimmäisen”, hän sanoo.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Enää viikko juhannukseen

‹SUNNUNTAI 19.6.2022› Katoavat ja katoamattomat aarteet Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset Kaikkivaltias Jumala. Ohjaa meitä etsimään taivaallisia aarteita, jotka yksin tyydyttävät sielumme kaipauksen. Kun uskot hoidettavaksemme maallista hyvyyttä, älä salli meidän kiintyä siihen, vaan auta meitä käyttämään sitä lähimmäistemme hyväksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herra, meidän Jumalamme. Sinä et vain osoita rakkautta, sinä olet rakkaus. Ole pitkämielinen meitä rakkaudettomia kohtaan. Lahjoita meille Henkesi, rakkauden Henki, joka uudistaa meidät ja sitoo meidät toinen toiseemme. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Armollinen Isä. Näemme rikkaiden yhä rikastuvan ja köyhien köyhtyvän, eivätkä nälkäisten katseet jätä meitä rauhaan. Herra, me huudamme sinua: Armahda maailman kaikkia ihmisiä. Anna meistä jokaiselle armahtava sydän, niin ettemme kieltäisi sisariamme ja veljiämme, vaan tunnustaisimme heidät ja tekisimme kaiken voitavamme heidän hyväkseen. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 4 Jumala, sinä janoat olla lapsillesi kuin hellä äiti, kuin rakastava isä. Sanassasi tähdennät meille tänään rikkauden turhuutta ja rakkauden välttämättömyyttä. Epäluulo, yksinäisyys ja viha ajavat meitä ikävöimään rakkautta, mutta me ahnehdimme rikkautta. Näytä meille tie toistemme luo ja ota meidät rakkautesi lämpöön. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 5 Pyhä Jumala. Sinä tiedät, miten helposti kiinnymme rahaan ja tavaroihin. Auta meitä elämään erilaisten mainosten ja houkutusten keskellä niin, että emme sorru tekemään vääriä valintoja. Opeta meitä näkemään se, mikä on tarpeellista, ja se, mitä ilman voimme tulla toimeen. Kiitos että elämä, jonka sinä annat, on arvokkaampi kuin mikään maallinen omaisuus. Auta meitä elämään rehellisesti ja oikein. Kuule meitä Jeesuksen tähden. 6 Rakas Jumala. Kiitos, että sinä pidät huolta elämämme kaikista asioista. Tee meistä avokätisiä ihmisiä. Tee meistä valmiita antamaan omastamme ja luottamaan siihen, että annat meille juuri sen verran kuin tarvitsemme. Tee meistä niin vapaita, etteivät raha ja tavara saa meitä valtaansa. Kuule meitä Jeesuksen, Vapahtajamme tähden. 7 Jeesus, Vapahtajamme. Kiitos, että sinä voit tarjota meille enemmän kuin kukaan toinen. Sinä olet enemmän kuin mitkään tämän maailman aarteet. Opeta meitä erottamaan aito, todellinen elämä korvikkeesta ja rihkamasta. Opeta meitä pitämään sinun valtakuntaasi niin arvokkaana, että olemme valmiit luopumaan sen tähden kaikesta muusta. Auta meitä rakentamaan kotimme ja elämämme kestävälle perustalle. Kiitos armostasi ja rakkaudestasi.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

SANANVAPAUS

kesäkuu 18. SANANVAPAUS Perus­asiaa-sarjas­samme: sanan­va­pauden alen­nus­tila, mieli­pi­de­vainot, poliit­tiset ajojahdit, oikeus­val­tion murtuva perusta – kirja­jul­kistus maanan­taina 10.00 alkaen Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Politiikka Perusasiaa suomalaisille -ohjelmasarjamme jatkuu. Sarjan toisessa osiossa käsitellään sananvapauden alennustilaa, joka uhkaa sekä vapaata yhteiskunnallista keskustelua että murtaa oikeusvaltion perustaa. Tule seuraamaan lähetystä maanantaina kello 10 alkaen. Vieraina lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri, tiedetoimittaja Marko Hamilo ja lakimies Onni Rostila, isäntänä toiminnanjohtaja Simo Grönroos. Tilaisuus lähetetään suorana Youtube-verkkolähetyksenä. Perusasiaa suomalaisille –sarjan tavoite on läpivalaista yhteiskuntamme ongelmat, käydä läpi niihin johtaneet juurisyyt ja esitellä korjausehdotukset. Sananvapaus ei ole Suomessa enää itsestäänselvyys, kun niin tavallisia kansalaisten kuin kansanedustajienkin suita yritetään tukkia heidän esittämisensä mielipiteiden vuoksi. Kansanedustajat Päivi Räsänen, Juha Mäenpää, Sebastian Tynkkynen, Mauri Peltokangas ja Jussi Halla-aho ovat kukin vuorollaan olleet tulilinjalla. Euroopan unioni on astunut samalle tielle internetiä sensuroivien epädemokraattisten maiden kanssa. Se pyrkii suitsimaan kansalaiskeskustelua ”vihapuheen” torjunnan nimissä. Koko sananvapauden kulttuuri on alennustilassa. Omasta poikkeava mielipide herättää debatoinnin sijaan liian usein vaatimuksia ”väärien” mielipiteiden kieltämisestä, niiden esittäjien sulkemisesta pois yhteiskunnallisesta keskustelusta ja – savustamisesta työpaikoistaan. Mistä tämä johtuu? Me kerromme. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Leena Meri, tiedetoimittaja Marko Hamilo ja lakimies Onni Rostila tarkastelevat sananvapauden ajankohtaisia uhkia sekä pohtivat miten sananvapautta ja vapaata yhteiskunnallista keskustelua saataisiin parhaiten edistettyä maanantaina 20.6. klo 10.00 järjestettävässä Perusasiaa-verkkolähetyksessä. Tilaisuutta isännöi Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos. Lähetyslinkki julkaistaan tällä sivulla hetkeä ennen lähetystä. Linkki tulee näkyviin myös Suomen Uutisten Youtube-kanavalle. SUOMEN UUTISET Jaa Facebookissa

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Urhojen päivänä

Sain tänään Urhon nimipäivänä olla mukana monessa. Ensinnäkin klo 10 alkoi Hyvinvoinntialueen hallitus, jossa olin varaedustajan netin kautta mukana kahdessa kohdassa niin, että klo 12.15 pääsin pois ehtiäkseni klo 13 alkavaan58-vuotiaana vakavassa onnettomuudessa äkillisesti kuolleen kovan painijauran kokeneen siunaustilaisuuteen. Muistotilaisuudesta ehdin sitten nipin napin tunnin lenkille klo 17.15. Tehtiinkin aivan poikkeuksellinen lenkki pelkkiä maastopolkuja kuntoreitiltä ent. Liljan niittyjen viertä Santaharjun tielle ja sieltä Armaksen opastuksella Norkion peltoteitä, peltoja ja metsäpolkuja suoraan uudelle vesitornille Risen kuntoportaat ja takaisin lähtöpisteeseen liikuntakeskukseen. Ja kun lauletaan poijjat kansan urhokkaat, niin meitä Urhon päivän urhoja oli tasan kahdeksat yhtenä pitkän tauon jälkeen Alttikin! Lenkin jälkeen vähän huilausta ja uutisten katselua ja sitten ruohonleikkuutta huomisen sateen pelottamana ja ruohon kasvettua liiankin pitkäksi edellisen tämän kesän eka leikkauksen jälkeen.🥰😘😍😊

torstai 16. kesäkuuta 2022

Kukkaloistoa riittää

Keisarinkruunun kuva tänään fb-sivullani. Käy katastamassa!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Kukkia riittää - kauneutta

Kukkia riittää, nyt unikkojakin nurmikolla. Syreenienkin kukkimisaika kauneimmillaan! Katso kuvat fb-sivultani!

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Suomi sittenkin meni häviämään

Meni kuin menikin, vaikka johtikin 1-2, lopputulos 3-2 Bosnia-Hertsegovinan hyväksi. Ihan olisi ollut mahikset voittoonkin. Tapio tietää sitä, ettei ole mahdollisuuksia nousta Euroopan A-sarjaan eikä päästä arvokisoihin. Sikäli tietysti hyvä, ettei niissä karkeloissa kuitenkaan olisi mitään menestymisen mahdollisuuksia, vaikka pallo onkin pyöreä.

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Perunan varret nousevat

Neljän vuoden takainen kuva verrattuna tämänpäiväiseen perunantaimiin on hyvin saman tasoinen. Alkukesän sateet myöhemmästä istutuksesta huolimatta ovat saaneet taimet yhtä suuriksi kuin kuivuuden vaivaamat taimet v.2018! Kuvat fb-sivullani!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Kolminaisuuden päivä

Pyhän Kolminaisuuden päivä Salattu Jumala Läntisessä kirkossa määrättiin vuonna 1334, että helluntain jälkeistä sunnuntaita vietetään Pyhän Kolminaisuuden juhlana. Pyhäpäivän sanomassa kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Pyhän Kolminaisuuden päivä on uskontunnustuksen päivä. Raamatuntekstit puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen vaan ihmetellen, ylistäen ja hänen armotekojaan julistaen. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset 1 Pyhä, kolmiyhteinen Jumala. Sinä olet lahjoittanut meille uskon, niin että voimme tunnustaa sinut, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ainoaksi todelliseksi Jumalaksi. Pidä meidät tässä uskossa ja varjele kaikesta, mikä estää sinun työtäsi meissä. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. 2 Pyhä, salattu Jumala. Sinä olet kaiken alku, ylläpitäjä ja päämäärä. Me kiitämme ja ylistämme sinua luomisesta, lunastuksesta ja pyhityksestä. Inhimillinen ymmärryksemme ei pysty koskaan tutkimaan viisauttasi, eivätkä mitkään sanamme riitä kuvaamaan olemustasi. Kuitenkin sinä olet itse tullut yhdeksi meistä ja asut meissä. Älä anna tämän ihmeen sammua sydämistämme. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Pyhä Jumala, tänään kumarrumme palvomaan sinua, olemassaolomme syvin salaisuus. Mutta arkipäivän huolet ja pelot ahdistavat meitä, meitä painaa koko elämään kohdistuva uhka. Auta meitä arkeen lähtiessämme luottamaan sinuun, Isä, kulkemaan sinun askelissasi, Poika, ja elämällämme ylistämään sinua, puolustajamme Pyhä Henki.

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Liittokokouksessa

Olin johtamassa tänään puhetta Israelin Ystävien MMXXII liittokokouksessa Tampereella. Monesko liittokokous siis arabialaisin numeroin?

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Kuvakavalkaadia

Jämijärven kirkko komeassa ilta-auringossa ja kotipihan kukkia. Kuvakavalkaadi tuli kaksi kertaa, kun aiemmin ei tullut edes yhtäkään kertaa. Tämä netti- ja digi-maailma on ihmeitä täynnä.😊😍🥰😘😉 Kuvat nähtävissä fb-sivullani! Moneen päivään en saanut siirrettyä kännykältä mitään yksittäistäkään kuvaa!

torstai 9. kesäkuuta 2022

Aluevaltuustoa

Tänään Porin Tripolissa ensin klo 9 alkaen semnaaria ja klo 15 varsinainen kokous, joka ei sitten kestänyt puolta tuntia pitempään, kun ei ollut puhuttaneita asioita - onneksi. Kyllä silti päivälle kertyi mittaa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Tarvittaessa raja on saatava kiinni

Puolueiden puheenjohtajat koolla – rajaturvallisuudesta käydään kovaa vääntöä MATTI MATIKAINEN Politiikka Puolueiden puheenjohtajat kokoontuivat suljettujen ovien taakse puimaan rajaturvallisuuteen ja valmiuslain muutoksiin liittyviä kysymyksiä. Perussuomalaiset edellyttää niin sanotun rajapykälän ensisijaisesti rajavartiolakiin. Tällä Suomi voisi estää maan tahalliseen vahingoittamiseen käytettävää väestönsiirtoa. Purra kommentoi medialle, että poliittista yhteisymmärrystä asiaan alkaa löytyä:

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Veteraanijärjestöjen kirkkopäivä

Seutukunnallinen kirkkopäivä Ti 7.6.2022 Keski-Porin kirkko: Kiitos Isänmaasta Keski-Porin kirkossa vietettiin seutukunnallinen kirkkopäivä, ensin oli messu, ruokailu Suomalaisella klubilla ja sitten päiväjuhla. Tämä oli järjestyksessään 12. seudullinen kirkkopäivä! Olemme rovasti Jussi Pelto-Pirin kanssa olleet joka kerta ehtoollisavustajina! 27 kuvan kavalkaadin otti kanttori Päivi Hulkko, nähävissä esim. fb-sivullani!

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Tule Pyhä Henki

Anssi Joutsenlahti Meillä Helluntaina Kankaanpäässä oli Israel-tilaisuus ja aluksi sain lukea tämän vaikuttavan Helluntai-päivän rukouksen!😘🥰😍😊 Teuvo Tikkanen Eilen 8.49 · VANHA HELLUNTAIPÄIVÄN KIRKKO RUKOUS Tule Pyhä Henki! Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule, köyhäin apu, tule, lahjain antaja, tule, sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö. Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo, täytä uskollistesi sydämet. Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on, paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä. Anna uskollisillesi, jotka sinuun turvautuvat, pyhät lahjasi. Anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo. Aamen. (Missale Aboense)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Helluntai, Suvi Sunnuntai

Helluntaipäivä Helluntaijakso, helluntaiaika Pyhän Hengen vuodattaminen Helluntain ajankohta määräytyy Apostolien teoissa (Ap. t. 2) kuvatusta Pyhän Hengen vuodattamisesta, joka tapahtui Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisenä juutalaisten helluntaina. Juutalaiset viettävät helluntaijuhlaansa 50. päivänä pääsiäisestä. Juhlan suomenkielinen nimi on saatu ruotsin kielen ilmauksesta helig dag (= pyhä päivä). Monissa kielissä juhlan nimi pohjautuu kreikan sanaan pentekoste (= viideskymmenes). Juutalaisten helluntai oli sadonkorjuun ja 100-luvulta jKr. myös lain saamisen juhla. Kristillisessä helluntaissa tulivat keskeisiksi aiheiksi Pyhän Hengen saaminen ja Hengen toiminta sekä alkuseurakunnan ja koko Kristuksen kirkon synty. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä. Helluntaiaattoon huipentuu helatorstaista alkava Pyhän Hengen odottaminen. Sen iltaan sopii juhlaan valmistava iltajumalanpalvelus tai iltarukous (vesper). Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Näin helluntain sanoma merkitsee vastakohtaa sille hajaannukselle, mikä on kuvattu kertomuksessa Babylonin tornista. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Herra, meidän Jumalamme. Sinä olet lähettänyt Pyhän Hengen, Herran ja eläväksitekijän, joka avaa kaikille kansoille tien luoksesi ja johdattaa meidät pyhien yhteyteen. Uudista meidät Pyhän Hengen runsailla lahjoilla. Yhdistä koko ihmiskunta ylistämään sinua ja sinun suuria tekojasi. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. 2 Kaikkivaltias Jumala, taivaallinen Isä. Sinä annoit Pyhän Henkesi valaisemaan, lohduttamaan ja neuvomaan kansaasi. Lähetä eläväksi tekevä Henki keskellemme sanassa ja pyhissä sakramenteissa. Anna evankeliumin sanoman levitä kaikkialle maailmaan, kunnes kaikki kansat ylistävät omalla kielellään sinua pelastuksen lahjasta. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti. 3 Herra, meidän Jumalamme. Ensimmäisenä helluntaina sinä täytit uskovien sydämet Pyhällä Hengellä. Sinä annoit heidän puhua eri kielillä ja kuuluttaa sanomaa Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Anna seurakunnallesi Henkesi voimaa julistaa ihmeellisiä tekojasi. Murra esteet evankeliumin tieltä, tee mahdoton mahdolliseksi. Kutsu kaikkia lunastettuja seurakuntasi yhteyteen ylistämään sinua kaikilla kielillä. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 4 Kaikkivaltias Jumala. Sanallasi sinä loit maailman ja herätit elämän tyhjään ja autioon maahan. Yhä vieläkin luomakunta julistaa sinun kunniaasi. Me ylistämme sinua siitä, että luot Pyhän Henkesi valolla meihin elämää ja hoidat sitä. Kiitos uskon lahjasta ja elävästä toivosta. Kiitos rakkauden tulesta, jonka olet meissä sytyttänyt. Anna Pyhän Henkesi kirkastaa Jeesusta Kristusta ainoana pelastajanamme ja koko maailman toivona. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 5 Tule, Pyhä Henki, ja lähetä taivaallisen valosi säteily. Tule, köyhien Isä. Tule, lahjojen antaja. Tule, sydänten valo, sinä paras lohduttaja, sielun suloinen vieras ja lämpö. Työssä sinä olet lepo, helteessä vilvoitus, murheessa lohdutus. Oi ihmeellinen valo, täytä uskollistesi sydämen syvyydet. Ilman sinua, Henki, ei mikään ole ihmisessä puhdasta. Pese se mikä on likaista, kastele se mikä on kuivaa, paranna se mikä on haavoittunut. Murra se mikä on kovaa, lämmitä se mikä on kylmää. Etsi kaikki eksyneet. Anna uskovillesi, sinuun luottaville, pyhät lahjasi. Anna uskon vahvistus, anna autuas loppu, anna ikuinen ilo. 6 Rakas taivaallinen Isämme. Kiitos Pyhän Hengen lahjasta. Kiitos, että Henkesi tekee tänäkin päivänä työtään maailmassa: eksyneet kääntyvät omilta teiltään sinun puoleesi, syntiset löytävät Jeesuksen, särkyneet tulevat ehjiksi ja sairaita paranee. Anna Pyhän Hengen tuoda koteihin rakkauden ja anteeksiannon mieltä. Anna meidän olla sinun käytössäsi. Kuule meitä Jeesuksen tähden.

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Viiskytviis kerrostaloa

Kun nyt Helluntaina meillä on klo 13 Israel-tilaisuus, niin teetin kirjapainossa brosyyrin mainosmielessä ja sitä oon jakanut koko Kankaanpään alueelle. Viimeisen kahden päivän aikana keskityin kerrostaloihin, perjantaina 34,5 teloa ja lauanataina 20,5 taloa yli yhteensä siis 55 kerrostaloa, lisäksi Tarmon pojat on jakaneet Reimankalliolla 11 taloa,joten kyllä kerrostaloa Kankaanpäästäkin löytyy, kun lisäksi oli etukäteen jakanut 3 taloa ja kaikkiin kestan kerrostaloihin ei pääsyä ole alaovien kiinniolon vuoksi. 69 kerrostaloa nyt kuitenkin on jaettu Kankaanpään keskustassa, ei muuten Honkajoeltt löydy ainotakaan, Niinisalosta kaksi.

perjantai 3. kesäkuuta 2022

Polttoaineveroja laskettava ja nopeasti

Suomen Uutiset kesäkuu 01, Lisä­ta­lous­ar­vio­esitys ei vastaa kasva­viin elin­kus­tan­nuk­siin – Kansan­edus­taja Jari Koskela: ”Indek­si­ko­ro­tuk­silla ei ratkaista kustan­nusten noususta johtuvia ongelmia Eduskunta käsitteli tiistaina hallituksen esitystä vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää lisätalousarviossa esitettyjä määrärahoja enimmäkseen perusteltuina, mutta on huolissaan jatkuvasta menojen siirtämisestä kehysten ulkopuolelta ja hallituksen kyvyttömyydestä tehdä minkäänlaisia taloutta tasapainottavia toimia. Lisätalousarvio sisältää määrärahoja 2,3 miljardin edestä ja nostaa tämän vuoden nettolainanoton tarpeen noin 9 miljardiin. Valtion velka on vuoden lopulla kokonaisuudessaan näillä näkymin ainakin 138 miljardia. – Lisätalousarvion tulopuolella on noin yksi miljardi, joka koostuu yhteisö- sekä ansio- ja pääomatuloverojen arvioitua suuremmasta saannosta. Tämä nousu on kuitenkin väliaikaista. Kasvanut verokertymä kertoo menneestä, ei nykyhetkestä saati tulevasta, huomauttaa Jari Koskela. Energiakriisi suurena huolenaiheena Lisätalousarviossa esitetään määrärahoja energian hintojen nousun takia tehtäviin toimiin. Kansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin ollaan tekemässä ylimääräinen indeksitarkistus. Esimerkiksi kansaneläke nousee 24 euroa kuukaudessa ja toimeentulotuen perusosa 18 euroa kuukaudessa. Samanaikaisesti päivittäistavarakaupan hinnat ovat 6,4 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten, ja lisää nousua on luvassa viimeistään syksyllä. – Esitetyillä indeksikorotuksilla ei ratkaista kustannusten noususta johtuvia ongelmia. Kotitalouksilla on vastassaan ruoan hinnan nousun lisäksi samaan aikaan myös liikkumisen ja asumisen hinnan nousuja sekä energiatehokkuutta lisääviä asuntojen pakkoremontteja. Mistä pieni- ja keskituloisilla riittää raha tähän kaikkeen? Koskela kysyy. Yhdessä asiassa Suomi ei seuraa muuta Eurooppaa Muualla Euroopassa tehdään mittavia veronalennuksia polttoaineille. Veroja lasketaan EU:n sallimalle minimitasolle. Koskelan mielestä on todella erikoista, että Suomi ei seuraa tässä muuta Eurooppaa. Poikkeava linja haittaa vain Suomen omaa kilpailukykyä. – Nousevat energiakustannukset joudutaan joka tapauksessa ainakin osittain kattamaan kasvavilla toimeentulotukimenoilla. Järkevämpää olisi tehdä tuki suoraan veronalennuksilla, joilla olisi myös talouteen ja elinkeinoelämään kohdistuvia dynaamisia vaikutuksia, ja ne helpottaisivat muidenkin kuin toimeentulotukea hakemaan pakotettujen elämää, Koskela huomauttaa. Hyvinvointialueuudistus parantaa vain puolueiden asemaa Lisätalousarviossa esitetään myös rahoitusta hyvinvointialueiden valmisteluun. Esimerkiksi ICT-kustannuksiin on ehdotettu 150 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueuudistus näyttää lisäävän kustannuksia paljon enemmän kuin uudistusta suunniteltaessa ajateltiin. – Miten tämä uudistus lopulta muuttaa sote-palveluita paremmiksi? Nyt nimittäin näyttää siltä, että uudistus on vain loputon rahareikä ja ainoat voittajat ovat puolueiden piirijärjestöt, joille valuu uutta puoluetukea. Miten tämä uudistus parantaa hoidon määrää ja laatua? Ei mitenkään. Tätä on syytä miettiä ja virheistä ottaa opiksi myös tulevia uudistuksia suunniteltaessa, Koskela ehdottaa. SUOMEN UUTISET

YLEn puoluegallup

Puolueiden kannatus Ylen kannatusmittaus: Kokoomus kiri lähelle ennätyslukuja – keskustan kannatus notkahti Kokoomuksen kannatus nousi toukokuussa maaliskuun ennätyslukujen tuntumaan. Pääministeripuolue SDP:n kannatus näyttäisi toipuneen huhtikuun notkahduksesta. Keskustan suosio putosi vuoden alimmalle tasolle. Vihreät ohitti vasemmistoliiton. Puoluekannatusmittaus Kuva: Eetu-Mikko Pietarinen / Yle PEKKA KINNUNEN 2.6. 06:00 Suosituimpien puolueiden keskinäiset kannatuserot ovat venyneet merkittäviksi. Kokoomus on repinyt yli seitsemän prosenttiyksikön eron sosiaalidemokraatteihin, ja SDP on karannut perussuomalaisilta lähes neljän prosenttiyksikön etumatkalle. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja ennakoi, että puolueiden väliset kannatuserot tasaantuvat, kun huhtikuun 2023 eduskuntavaalit lähestyvät ja vaalikampanjat käynnistyvät. – Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustan vaalivoitto vuonna 2015. Puolueella oli 26,8 prosentin kannatus joulukuussa 2014. Eduskuntavaaleissa keskustan voitto oli huomattavasti pienempi. Puolueiden väliset erot tulevat tiivistymään, kun päästään lähemmäksi vaaleja, Turja arvioi. Ylen tuoreen kannatusmittauksen mukaan eduskuntapuolueista eniten suosiotaan on menettänyt keskusta, jota äänestäisi vain hieman yli kaksitoista prosenttia puoluekantansa kertoneista. Talven ja kevään aikana kannatustaan menettänyt perussuomalaiset onnistui toukokuussa pysäyttämään alamäkensä ja vahvistamaan asemaansa kolmanneksi suosituimpana puolueena. Opposition kokoomuksen ja perussuomalaisten vahvistuminen on supistanut hallituspuolueiden yhteiskannatuksen 53 prosenttiin. Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. Millainen on nykyisen hallituksen suosio verrattuna aiempiin hallituksiin? Punainen viiva näyttää nykyisten hallituspuolueiden suosion Ylen kannatusmittauksessa. Vertaa suosiota tummalla viivalla merkittyihin aiempiin hallituksiin. Sipilä (2015-2019) Katainen / Stubb (2011-2015) Vanhanen II / Kiviniemi (2007-2011) Jäätteenmäki / Vanhanen I (2003-2007) Lipponen II (1999-2003) Lipponen (1995-1999) Nato-keskustelu nosti kokoomusta Poliittista ilmapiiriä kevään aikana hallinnut keskustelu Suomen Nato-jäsenhakemuksesta huipentui toukokuun puolivälissä, kun Suomi ja Ruotsi päättivät hakea Naton jäsenyyttä. Nato-keskustelun alkuvaiheissa maaliskuussa kokoomuksen kannatus nousi yhdessä kuukaudessa 3,5 prosenttiyksiköä ja ylitti 26 prosenttia. Kokoomus oli perinteisenä Nato-puolueena parhaiten varautunut Suomen turvallisuuspoliittisen tilanteen muutokseen. Puolueiden kannatusmittausten tulosten perusteella näyttää siltä, että monet liikkuvat äänestäjät kääntyivät Nato-keskustelun aikana kokoomuksen tukijoiksi. – Tulkitsisin kokoomuksen nousua edelleen tällä turvallisuuspoliittisella näkökulmalla. Tähän mittausjaksolle osui Suomen Nato-hakemuksen jättäminen, ja kokoomus on ollut selkeästi Suomen Nato-myönteisin puolue. – Kokoomuksen parhaat mittausviikot osuivat juuri tähän Nato-hakemuksen jättämisen jälkeiseen aikaan, vaikka kokoomuksella on muutenkin ollut todella vahvoja viikkoja, tutkimusjohtaja Turja kuvailee. Kokoomus on selättänyt kilpakumppanit Taloustutkimuksen tausta-aineistosta selviää, että kokoomus saa lisäkannatusta erityisesti vanhemmilta ikäryhmiltä. Tutkimusjohtaja Turjan mukaan tämä voisi viitata siihen, että kyse on tästä puolustuspoliittisesta ratkaisusta, minkä Suomi teki. Opposition kaksintaistelussa kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä kokoomus oli päässyt selvästi voitolle jo kunta- ja aluevaalien kampanjoissa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

PS-lehti tui

Nyt on keskiviikko ja vasta nyt PS-lehdenjaettavat lehdet tulivat, vaikka ilmestymispäivä oli jo maanantai ja usein lehtilava on tllut jopa edellisenä perjantaina. Tällä viikolla lehden tulo on erityisen tärkeää, kun sen mukana jaa brosyyrin ensi sunnuntain helluntain Israel-tilaisuudesta Kankaanpään seurakuntasalissa klo 13.