sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Slovakia olisi saanut voittaa

Olis kyllä EM-jalkapallossa suonut voiton Slovakialle, joka johti 1-0 Englantia vastaan 94 minuuttia, mutta 6 minuutin toiseksi viimeisellä lisäminuutilla Englanti tasoitti ja heti lisäajan alussa siirtyi 2-1 johtoon pitäen sen jälkeen siilipuolustuksella yrittämättäkään lisämaalia voiton itsellään. Etukäteen heikomman voitto ja näin yllätykset olisivat aina poikaa!!!

lauantai 29. kesäkuuta 2024

PerusÄijien kevätkokouksessa

Lappeenrannassa PerusÄijien kevätkokouksessa kiittämässä heidän toimiaan valtiopäiväneuvosnimityksessäni. Edessä istun PerusÄijien puheenjohtajan Hannes Ruokokosken kanssa. Junassa sai istua aamu seitsemästä ja takaisin Parkanoon klo 20.30 ja tietysti meno ja paluu autolla Kankaanpäähän!!!

perjantai 28. kesäkuuta 2024

Hellettä riittää

Helle + 29 sai jalkeille meitä 4: Lauri, Heikki, Jarmo Konkarikoski, mä. Kuntoradan sillat oli korjattu, molempiin puron ylityksiin oli laitettu kolme 60 cm putkea. Pelkkä kuntoreitti riittikin tässä säässä: 52 minuuttia!

torstai 27. kesäkuuta 2024

Vaasan Herättäjäjuhlat viikon päästä ovat itselläni 59. juhlat

Herättäjäjuhlat vilkastuttavat Vaasan keskustan ensi viikolla – Juhlille odotetaan tuhansia kävijöitä eri puolilta Suomea Anne Laurila VAASA Vaasassa järjestetään ensi viikolla jälleen yksi valtakunnallinen kesätapahtuma, johon odotetaan noin 20 000:ta kävijää. Herättäjäjuhlien tapahtumat alkavat torstaina 4.7. talkoolaisten päivällä ja jatkuvat sunnuntaihin 7.7. Ohjelmaa on erittäin runsaasti, muun muassa tunnettuja puhujia ja muita esiintyjiä. Ohjelmassa on huomiotu myös vähemmistöt, kuten ruotsinkieliset ja sateenkaari-ihmiset. – Kuka tahansa voi osallistua mihin ohjelmaan tahansa. Kannattaa tulla katsomaan, vaikkei olisi käynyt herättäjäjuhlilla koskaan ennen, kannustaa juhlien pääsihteeri Alma Tuiskula. – Rohkeasti mukaan vaan. Tämä on suvaitsevaisuutta korostava juhla, täydentää herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan puheenjohtaja Tuomo Klapuri. Massatapahtuma näkyy erityisesti Vaasan keskustassa, jossa on juhlien vuoksi myös poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä. Vaasa pääsee myös jälleen televisioon, sillä päätöspäivän ulkoilmamessu televisioidaan suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa, jossa se on nähtävissä vielä myöhemminkin. Kirkosta kapakkaan Herättäjäjuhlien päätapahtuma-alue eli juhlakenttä on Vaasan ortodoksikirkon ympärillä levittäytyvä viheralue, Kasarmintorin puisto. Siellä järjestetään seuroja ja Siionin virsien veisuuta. – Alueen rakentaminen alkaa viimeistään maanantaina 1.7. Korsholmanpuistikon puoleiselle reunalle puistoaluetta levitetään penkit, joiden yhteispituus on 3,8 kilometriä, kertoo Tuiskula. Puiston Kasarminkadun puoleiselle reunalle rakentuu herättäjäjuhlien palvelualue. Siellä ovat muun muassa juhlaravintola, kahviot, bajamajat ja myyntikojut. Puistossa vakituisesti olevat leikkipuisto ja jalkapallon tekonurmikenttä ovat käytössä lasten telmimiseen. – Alueella voi enimmillään olla jopa noin 8 000 henkeä yhtä aikaa, Tuiskula arvioi. Herättäjäjuhlien tapahtumia järjestetään myös muun muassa Vaasan, Huutoniemen ja Palosaaren kirkoissa, kansalaisopisto Almassa ja Kauppapuistikolla Pub Kaptenissa, joka on juhlien virallinen körttikapakka. Herättäjäjuhlien pääsihteeri Alma Tuiskula ja juhlatoimikunnan puheenjohtaja Tuomo Klapuri kannustavat vaasalaisia osallistumaan herättäjäjuhlien tapahtumiin. Oili Airaksinen-Rajala johtaa herättäjäjuhlien viestintä- ja markkinointitoimikuntaa.Kuva: Anne Laurila Vaasalaisuus näkyy juhlassa Herättäjäjuhlat järjestetään vuosittain kiertävästi eri puolillla Suomessa. Vaasassa ne järjestettiin viimeksi 60 vuotta sitten, vuonna 1964 Hietalahden Villan puistossa. Noihin juhliin osallistui noin 30 000 juhlavierasta. Tänä vuonna juhlien teema on merellinen:”Purjeisiini tuulta anna.” Meri ja vaasalaisuus näkyvät juhlien ohjelmassa. – Esimerkiksi kaksikielisyys. Meillä on myös ruotsinkielisiä veisuutilaisuuksia ja kaksikieliset sateekaariseurat. Vaasaa tehdään tutuksi, kun Vaasa–Mustasaari-oppaat järjestävät herättäjäjuhliin osallistuville opastetun kaupunkikävelykierroksen ja toisen kierroksen kasarmialueella. Vaasan kaupunginorkesteri ja vaasalainen kamarikuoro Canticum Maris esittävät Händelin Messias-oratorion Vaasan kirkossa. Lapset pääsevät katsomaan vaasalaista nukketeatteria Pikku Aasissa. Lisäksi erilaisia vaasalaisia tuotteita on myynnissä juhla-alueella, Tuiskula luettelee. Juhlayleisöä ruokkivat paikalliset ruokapalveluyrittäjät. Tuiskula sanoo, että jos ei halua muuten osallistua herättäjäjuhlille, alueelle voi tulla vaikka vain lounaalle ja samalla aistia tunnelmaa. Vilskettä kaupungilla Joku saattaa luulla, että herättäjäjuhlien väki istuu vain totisena seuroissa, veisaa vanhanaikaisia virsiä ja vetäytyy illalla aikaisin nukkumaan. Tämä mielikuva on väärä, naurahtavat Tuiskula ja Klapuri. – Meillä on ohjelmassa muun muassa jazz-ilta Pub Kaptenissa ja laulaja-lauluntekijä Viitasen Piia esittää indie-folkkia ravintola Teatrossa, Klapuri mainitsee. Perjantai- ja lauantaiyönä juhlakentällä järjestetään nuorille yöveisuut, ja Vaasan nuorisokahvila Cross on molempina öinä auki kello kahteen. – Herättäjäjuhlien väki varmasti tutustuu myös Vaasaan, eli vilskettä on kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa normaalia enemmän, arvelee Tuiskula. Herättäjäjuhlat järjestää Herättäjä-Yhdistys yhteistyössä Vaasan kaupungin ja Visit Vaasan kanssa. Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson laskeskelee, että juhlaväki jättää viikonlopun aikana Vaasaan satojatuhansia euroja. – Väki majoittuu hotelleissa, koulumajoituksissa ja tuttujen luona sekä airb’n’b-paikoissa, lisää Tuiskula. Tuhansien ihmisten palvelemiseen tarvitaan myös runsaasti käsipareja. Herättäjäjuhlille voi hakea vapaaehtoiseksi työntekijäksi. – Jo tunti tai parikin auttaa, ei tarvitse koko päiväksi joka päivä sitoutua. Mitä enemmän vapaaehtoistyötä tekee juhlien aikana, sitä paremmat edut saa. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua herättäjäjuhlien verkkosivulla, vinkkaa Tuiskula. Mainos (sisältö jatkuu alla) Mainos päättyy Herättäjäjuhlat Vaasassa Herännäisyys eli körttiläisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike. Herättäjäjuhlat järjestetään pitkälti talkoovoimin. Talkoolaisia tarvitaan noin 1 000, ja vielä on tarvetta useista sadoista käsipareista Vaasassa. Poimintoja herättäjäjuhlien ohjelmasta: 4.7. klo 12 Torikaffit Vaasan torilla. Siionin virsiä ja herättäjäjuhlat esittäytyy vaasalaisille. 4.7. klo 18 Talkooseurat juhlakentällä Kasarmintorin puistossa. 5.7. klo 14 Vielä jaksan toivoa -seminaari kansalaisopisto Almassa. Puhujina mm. YK-edustaja Elina Viitasaari ja Aalto-yliopiston työelämäprofessori Ritva Reinikka. 5.7. klo 16 Kaksikielinen pyhiinvaellus alkaa Vaasan ortodoksikirkolta ja kulkee Vaasan kirkkoon, jossa on kaksikielinen messu. 5.7. klo 18 Aattoseurat juhlakentällä. Puhujana mm. Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry. 5.7. klo 21.30 Jazz-ilta Pub Kaptenissa, Kauppapuistikko 15. Runoilija, saksofonisti Risto Oikarinen ja lyömäsoittaja, äänitaiteilija Jussi Miettola. 5.7. klo 22 Vaasa Bras soittaa Siionin virsiä Vaasan kirkon tornista. 6.7. klo 13 Päiväseurat juhlakentällä. Puhujina mm. kirjailija Sirpa Kähkönen ja Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki. 6.7. klo 17 Kaksikieliset sateenkaariseurat Vaasan kirkossa. 6.7. klo 20 G.F. Händelin Messias-oratorio Vaasan kirkossa. 6.7. klo 20.30 Ihmisen aika -konsertti ravintola Teatrossa. Viitasen Piia esiintyy. 7.7. klo 10 Messu juhlakentällä. Suora televisiointi TV1:ssä. 7.7. klo 13.30 Päätösseurat juhlakentällä. Puhujana mm. tietokirjailija Janne Saarikivi. Lähde: www.herattajajuhlat.f

keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Suomi Areenan eka päivä

Tänään Satakunnan Kansanedustajat olivat myös Raatihuoneenpuiston lavalla Suomi Areenassa.Kuva fb:ssani Tänään Suomi Areenalla oli myös Perusuomalaisten päivä Raatihuoneenpuiston lavalla Sebastian Tynkkynen, Mika Bergbom, Harri Vuorenpää, Juhani Huopainen ja Laura Jokela.Kuva Fb:ssani. Anssi Joutsenlahti 1 pv sitten eli eilen Todella hyvä määrä lenkin kiertäjiä ja lenkkikin hyvä jopa kuntoutuskeskuksen pururata kierrettiin. Olin toista kertaa uusilla hiilikuitukengillä lenkillä. Edellinen eilen Kunkulla Jarin kanssa! Roktähti Juissi LäskinenTunnin Lenkki 1 pv · Tänään vanhan ajan juhannuksena oli upea lenkkisää ja osallistujiakin 13 vaikka pari vakimiestä puuttuikin. Juhannuksena oli ilmeisesti "tankkaus" onnistunut, kun vauhtiakin oli porukalla ihan kiitettävästi.😅

Rakentavaa keskustelua

Olin seuraamassa todella hyvää keskustelua, osallistujat Ministeri Kaisa Juuso, kansanedustaja Lauri Lyly, Sari Mäkinen, Suvi-Anne Siimes ja Anne-Mari Virolainen, juontajana Jaakko Loikkanen: Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen avainasemassa sekä ihmisten että sote-palveluiden toimintakyvyn turvaamisessa Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso osallistui tänään SuomiAreenassa järjestettyyn Yli 50 tervettä työvuotta – tarua vai pian totta? –keskustelutilaisuuteen. Ministeri painottaa julkisessa keskustelussa usein taka-alalle jääneen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen merkitystä. – Sote-keskustelussa painopiste on vahvasti erikoissairaanhoidossa. Sen sijaan julkisuudessa pitkälti huomiotta jää hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, eli toiminta, jolla vähennetään raskaiden, korjaavien palveluiden tarvetta. Kun suunnitellaan sotepalveluiden tulevaisuutta, olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää pysähtyä hetkeksi pohtimaan keinoja, joilla väestö pysyisi terveempänä. Tällä on suuri merkitys paitsi järjestelmän toimintakyvyn, myös jokaisen meistä oman hyvinvoinnin kannalta, ministeri Kaisa Juuso painottaa. Digitaaliset palvelut mukaan Ministeri nostaa esiin hyvinvointisovellusten mahdollisuudet osana tulevaisuuden terveyspalveluita. – Digitaaliset palvelut antavat ihmisille mahdollisuuden seurata ja ylläpitää aktiivisesti omaa terveyttään. Paraskaan sovellus ei kuitenkaan tuota toivottuja hyötyjä, ellei sen käyttöönottoa toteuteta kunnolla. Digitaaliset palvelut voivat toimia vain osana muuta sosiaali- ja terveyspalvelua, ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen tulee liittyä uudenlaisten palvelukokonaisuuksien kehittäminen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. – Ei esimerkiksi riitä, että oiretta kokevalle potilaalle tarjotaan vain mahdollisuus arvioida tietokoneen avulla omien oireidensa vaatiman hoidon tarvetta. Jos ongelma on sellainen, että sen hoitaminen ei onnistu itsehoito-ohjeilla, potilas ohjataan ammattilaisen tarjoamaan palveluun, olipa tämä sitten chatti, puhelinpalvelu, videovastaanotto tai kasvokkain tapahtuva vastaanotto. Oleellista on, että palvelu on ongelman laadun ja kiireellisyyden mukaan räätälöity, ministeri korostaa. Hallitus panostaa hyvinvointiin Aktiivinen terveyden ja toimintakyvyn ylläpito on avainasemassa myös työurien pidentämisessä. – Väestön ikääntyessä yhteiskunnan on pyrittävä mahdollistamaan työurien jatkuminen entistä pidempään. Yhtäältä töiden jatkamisesta on tehtävä työntekijän näkökulmasta houkuttelevaa, toisaalta työn kuormitustekijöitä vähentämällä voidaan mahdollistaa entistä pidemmät työurat. Hyvän työn ohjelmassa ministeriö etsii täsmäkeinoja soteammattilaisten kohtaamiin haasteisiin. – Hallitusohjelmassa on linjattu myös monia muita toimintatapoja, joilla tuetaan ja motivoidaan ihmisiä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Hallitus panostaa esimerkiksi ravitsemuksen parantamiseen, liikunnan ja kulttuurin, mielen hyvinvoinnin ja osallisuuden sekä sosiaalisten suhteiden vahvistamiseen. Keinoina ovat muun muassa kansallinen terveys- ja hyvinvointiohjelma Terveydeksi sekä arkiliikuntaan kannustava Suomi liikkeelle –ohjelma, johon hallitus on varannut 80 miljoonan euron rahoituksen, ministeri kertoo. SUOMEN UUTISET Lue myös

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Juhannus

‹LAUANTAI 22.6.2024› Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä) Tien raivaaja Johannes Kastajalle omistetuista juhlista säilyi meillä uskonpuhdistuksen jälkeen erillisenä pyhäpäivänä vain hänen syntymäpäivänsä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk. 1:26, 36. Pelastushistoriallisesti juhannus viittaa seuraavaan jouluun. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Kirkko on viettänyt vanhastaan myös Johannes Kastajan mestauspäivää (29.8.). Sen evankeliumiteksti (Mark. 6:14–29) on otettu vaihtoehtoiseksi saarnatekstiksi. Kirkollisen aiheen lisäksi juhannukseen sisältyy Suomessa kansallisen juhlan (Suomen lipun päivä) ja keskikesän luonnonjuhlan aineksia. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Vaihtoehtoisia saarnatekstejä Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Jumala, taivaallinen Isä. Sinun sanansaattajasi Johannes Kastaja raivasi tietä Vapahtajamme tulolle ja kutsui ihmisiä parannukseen. Raivaa meidänkin sydämestämme kaikki, mikä estää meitä vaeltamasta tahtosi mukaan. Tee meistä sanansaattajia, valon todistajia. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 2 Kaikkivaltias Jumala. Sinä kutsuit palvelijasi Johannes Kastajan valmistamaan tietä Poikasi tulolle ja täyttämään ihmeellistä pelastussuunnitelmaasi. Auta meitä ottamaan vastaan hänen viestinsä, että pysyisimme aina totuudessa ja olisimme valmiita kärsimäänkin sen takia. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 3 Herra, meidän Luojamme. Me kiitämme sinua luonnon kauneudesta ja kesän ihmeestä, kaikesta mikä kasvaa ja kukoistaa. Kiitämme siitä, että annat maan kasvojen uudistua. Uudista myös meidät Hengelläsi. Me kiitämme sinua Johannes Kastajasta, Vapahtajan tien raivaajasta. Auta meitä ottamaan vastaan hänen kutsunsa. Kiitos uudesta elämästä, jonka lahjoitat Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. 4 Pyhä Jumala. Tänään kiitämme sinua kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat antaneet elämänsä sinun palvelukseesi. Kiitämme niistä, jotka ovat toimineet sanansaattajinasi ja valmistaneet sinulle tietä. Rukoilemme niiden puolesta, jotka tänään ovat sinun työssäsi. Anna heille voimia ja uskollisuutta. Anna heidän kokea, että sinä olet lähellä ja autat heitä. Kuule rukouksemme Jeesuksen tähden.

perjantai 21. kesäkuuta 2024

Hyvää Juhannusta

Hyvää Juhannusta Suomen kirkon rukouskirjan sanoin: Kaikkivaltias, laupias Jumala, me kiitämme sinua, että olet johdattanut kansaamme voimallisella kädelläsi ja antanut sille vapauden. Sinulta me olemme saaneet tämän maan. Täällä sinä olet antanut isiemme työtä tehdä, tänne olet meille kodin valmistanut ja täällä lapsemme ylenevät. Sinä olet antanut peltojen kasvaa ja sukupolvien nauttia hyvyyttäsi. Sinulta ovat tulleet myötäkäymisen ja vastoinkäymisen ajat. Sinä olet ollut turvamme suvusta sukuun. Kiitetty olkoon sinun nimesi. Anna armosi alati paistaa Suomen maalle, että täällä kunnia asuisi ja armo ja totuus toisensa tapaisivat. Anna sopu ja yksimielisyys. Siunaa kaikkia, jotka tahtovat isänmaamme parasta. Suo meidän tämän maan edestä elää ja kuolla. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. Amen.

torstai 20. kesäkuuta 2024

Lenkkiä

Tänään juhannuksen aatonaattona eli torstaina yhteislenkki klo 17 huomisen perjantain aaton sijaan! Aatonaatto saikin jalkeille kymmenen lenkkeilijää, hyvä saavutus, ja hyvä metsälenkki ja Risen portaatkin, osa porukasta joutui oikaisemaan, kun kunto rupesi hiipumaan.😘😍🥰😊

keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Riikka Purra Suomen tilanteesta

Oi kallis Suomenmaa Pienen maan ja pienen kansan on käytettävä vähäiset resurssinsa viisaasti. Elävä ja vireä maaseutu ja aluetalous on myös huoltovarmuus- ja puolustuskysymys. Mielipide|Maaseudun Tulevaisuudessa 17.6.202409:15 K Riikka Purra 1950-luvulla kuollut musiikkivaikuttaja Heikki Klemetti tuli tunnetuksi muun muassa sävelmästä ”Oi kallis Suomenmaa”. Sen harras sointi kuului varsinkin sankarihautajaisissa sotavuosina. Mieskuorojen paljon laulaman sävelmän sanat osuvat tähänkin päivään. Suomen nostaminen vaatii yhteistä voimainponnistusta. Työtä, jotta saamme rakkaan Suomi-neidon takaisin jaloilleen. Hallituksen talouspolitiikan tavoitteena on yhtäältä tasapainottaa julkista taloutta – urakka tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä, ennusteet heiluvat, mutta hallitus jatkaa vastuun kantamista. Toisaalta tarvitsemme myös teollisuus-, elinkeino- ja kasvupolitiikkaa. Suomen on käytettävä niukat voimavaransa siihen, että koko maassa saadaan uusia investointeja tervehdyttämään paikallis- ja aluetaloutta. Kehysriihen kasvupanostukset ovat erinomaisia. Valtiovarainministeriössä valmistellaan johdollani suurten investointien verohyvitystä, jolloin määrättyjen investointikustannusten osa voitaisiin hyvittää tulevien vuosien yritysverotuksessa. Näin toivon mukaan saamme kasvusykäyksen. Teollisuussijoituksen pääomitus 300 miljoonalla eurolla voi antaa kasvurahoitusta pienemmille yrityksille, esimerkiksi biotalouden ja muiden uusien teknologioiden saroilla. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on valtiovarainministeriön omistajaohjauksessa, ja aion varmistaa, että investoinnit eivät tule jäämään kantaverkon kapasiteetista kiinni. Lisäksi liikenneministerimme on aloittamassa uusia tiehankkeita monella suunnalla Suomen väyläverkossa. Tiestöä korjataan ja asfaltoidaan. Otsikon mukaisesti olemme kuitenkin kallis ja logistisesti haastava maa. Edullista sähköenergiaa tarvitsemme lisää. Tarvitsemme uusia ydinvoimaloita ja säästä riippumatonta perusvoimaa. Uudet kaukolämpöreaktorit voivat tuoda jatkossa puhdasta lämpöä kerrostalokoteihin ja omakotitaloihin. Tuulivoimaa meillä rupeaa olemaan jo yllin kyllin. Energian hinnan pitäminen kurissa luo edellytyksiä teollisuuden investoinneille. Kunnossa oleva tieverkko on kilpailukykytekijä. Polttoaineiden verotusta on alennettu ja alennetaan edelleen. Jakeluvelvoitetasoa on selvästi maltillistettu. Hallitus päätti myös ammattidieselin käyttöönotosta. Se kompensoi edellisen hallituksen hyväksymän laajenevan EU-päästökaupan kustannuksia. Pienen maan ja pienen kansan on käytettävä vähäiset resurssinsa viisaasti. Elävä ja vireä maaseutu ja aluetalous on myös huoltovarmuus- ja puolustuskysymys. Itärajamme on EU:n ja Naton ulkoraja. Autioituvat kylänraitit eivät ole turvallisuudenkaan kannalta toivottavaa kehitystä. Suomi tarvitsee tasapainoisia panostuksia koko maahan. Toivon mukaan yleinen korkotaso lähtee pian laskuun, ja elämisen ja asumisen kustannukset hellittäisivät. Työllisyystoimien ja rakennetoimien myötä työllisyys nousee, kotitalouksien luottamus kohenee. Toivotan lukijoille hyvin ansaittua kesälomaa! Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja.

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Mateella

Vatajankosken kuntaliiton hallituksen kesäkokouksessa nähtiin myös Vatajankosken oman paikan viereinen huvila, jonka yhtiö on juuri ostanut, sopii hyvin kokonaisuuteen.

maanantai 17. kesäkuuta 2024

Aina ei suju niin kuin ihmisen mieli

Tämä nettimaailma on ihmeitä täynnä: Joku ihmeellinen esto ollut torstaista lähtien, ettei tänne blogiin ole päässyt, monenlaista on yritetty, nyt jokin estävä virusohjelma saatiin poistettua. Nyt taas pitäisi homman sujua! Ja tänäänkin meni niin ja näin, päivällä teams-kokous Pekasuksen PS:n opintokeskuksen lopettamiskokouksessa, olisi samaan aikaan Jämijärvellä ollut Pohjois-Satakunnan alueen kunnanjohtajien, poliittisten johtajien ja hyvinvointialueen valtuutettujen palaveri. Illalla jäin pois tunnin lenkiltä, kun kiirehdin Mateelle Vatajankosken kl. kokoukseen, joka onkin vasta huomenissa, Huomenna sitten samaan aikaan on PS:n aluevaltuutettujen teams-kokous sosiaaliministeri Kaisa Juuson kanssa. Jotta silleen!

Rafy Shimon Israelista

Jämijärven seurakuntakodilla järjestettiineilen sunnuntaina 16.6. klo 14 Israel-tilaisuus, jossa mukana Ilkka Vakkuri, Anssi Joutsenlahti ja Rafy Shimon. Osanottajiakin oli toistakymmentä! Rafy Shimon on syntyperäinen israelilainen ja Kehilat Ha Mayaan -seurakunnan pastori Kfar Saban kaupungissa. Rafy syntyi ja kasvoi Israelissa, mutta armeijan jälkeen hän sai tarpeekseen Israelista ja päätti lähteä maasta. Hän vietti lyhyen aikaa Kanadassa ja muutti sitten Etelä-Afrikkaan. Vaikka Rafy kasvoi ei-uskovaisessa kodissa ja pakeni maailman eteläisimpään osaan, Jumala kutsui Rafyn sydäntä. Noin kolme vuotta myöhemmin hän tuli uskoon Etelä-Afrikassa. Hän kuuli Jumalan kehotusta palata kansansa pariin ja tuoda heille siunatut uutiset Juutalaisten Messiaasta, Jeesuksesta. Rafy on toiminut pastorina 20 vuotta, ja palvelee tällä hetkellä HaMaayan -seurakunnassa nuorten ja nuorten aikuisten parissa.

Este poistettiin

Joku ihmeellinen esto ollut torstaista lähtien, ettei tänne blogiin ole päässyt, monenlaista on yritetty, nyt jokin estävä virusohjelma saatiin poistettua. Nyt taas pitäisi hommen sujua!

torstai 13. kesäkuuta 2024

KIrkkopäivässä

Tänään Suomen eniten sateita saaneessa Kokemäellä pidettiin vaikuttava Sotiemme perinneyhdistyksen kesäinen kirkkopäivä arvokkaalla ohjelma juhlapuhujana itse emeritus arkkipiispa Jukka Paarma! Mukana oli 180 perinnetyön kannattajaa!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Valtiopäiväneuvostilaisuuden kiitospuheenvuoro

Oma puheenvuoroni Puhemiehen luovuttaessa kunniakirjat tänään meille Toimi Kankaanniemen kanssa puhemiehen juhlahuoneistossa Eduskunnassa järjestetyssä juhlatilaisuudessa: Ensinnäkin lämmin kiitos, että tämä Tasavallan Presidentin myöntämien valtiopäiväneuvosten kunniakirjojen luovutustilaisuus sain näin arvokkaat puitteen, puhemiehistössä ollessani järjestettiin kaksikin vastaavaa tilaisuutta, joissa kunniakirjan saivat Erkki Pulliainen, Mikko Elo ja Raimo Vistbacka. Kiitos siis teille puhemies Jussi Halla-aho, PS:n pj Rikka Purra, PS:n ed.ryhmän pj Jani Mäkelä ryhmän vpj Jenna Simula,tämän tilaisuuden järjestelyistä vastannut puhemiehen erityisavustaja Heikki Tamminen ja kaikki paikkalla olevat omaa nimitystäni edistäneet Perusäijät Hannes Ruokokoski, PS:n Satakunnan piirin puolesta piirisihteeri Markku Palomäki, PS:n Kankaanpään po:n puolesta pj Tapio Laurila, valtuutettu ja piirihallituksen jäsen Hannu Juhola ja k.ed. Jari Koskela ja Jarin ed.avustaja Vesa Suvanto ja tietysti puolisoni Helli sekä kaikki Toimi Kankaanniemen tukijat. Valtiopäiväneuvokset luetaan heti toiseen luokkaan valtioneuvosten ja vuorineuvosten jälkeen. Meitä on tällä hetkellä elossa 19 ja keskuudestamme poistuneita 9. Arvonimiä on myönnetty v.1990 alkaen: sdp 7, kesk 6, kok 5, vas ja rkp 3, PS myös 3, jos Vistbacka lasketaan mukaan ja vihr 1. Politiikkaan tulin mukaan 25-vuotiaana veljeni tultua SMP:n valtuutetuksi v.1968, eli täyteen on tullut 56 v, kun syksyllä täytin 80. Silloin SMP:n valtuutettuja Kpäässä oli 4, nyt olemme Kpäässä suurin ryhmä 12 valtuutetulla. Aina meillä ja yleensäkin koko Pohj.Satakunnassa on ollut puolueen parhaita kannatuksia, 2.000-luv. alussa tosin oli yksi kausi, kun ei ollut valtuutettua, oli silloin kirkkoherrana Jurvassa hyvässä turvassa. Nytkin näissä – äänestysalhaisuuden vuoksi poskelleen menneissä EU-vaaleissa saimme Kpäässä 15,6%, vaikka äänestysprosentti oli vain 34,4%. Naapurissa Karviassa kannatus oli jopa 16,6% ja muissa naapureissa Siikaisissa 14,2% ja Pomarkussa 12,0% Eduskuntaan pääsin v.1979 samanaikaisesti kuin esim. Ben Zuskowicz ja Mauri Pekkarinen 7-veljeksen ed.ryhmään, edellisvuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa veljestäni tuli valitsijamies. Eduskuntaryhmämme kasvoi seuraavissa v.1983 vaaleissa 17 henkeen ja sitten putosin v.1987, kun Kihniön Lea Mäkipää pääsi ainoana läpi Satakunnasta. Muuten - Kannatusta Kihniössä riittää, nyt EU-vaaleissa 18,2% Sitten vierähtikin 24 v eli saman ajan kuin Toimi Kankaanniemi ja Vistbacka olivat eduskunnassa ennen kuin pääsin takaisin ja tiettävästi se on SE suorassa vaalissa valittuna, Jakob Söderman palasi varapaikalta ja niin v.2011 jouduin myös puhemiehistöön edellisten EU:vaalien ääniharavan Eero Heiniluoman ja Pekka Ravin kanssa. Ja muistan kuten varmasti myös samalla kertaa eduskuntaan valittu Jussi puhemies, miten myöhemmin kepun naiset ym. yrittivät pudottaa minut puhemiehistöstä pääministerinäkin olleella Mari Kiviniemellä vaatien tasa-arvon nimissä naista puhemiehistöön! Siinä kuitenkaan onnistumatta. Vielä haluan mainita veteraanikansaned. yhdistyksen, jonka hallituksen taloudenhoitaja olin Mikko Vainion jälkeen, jouduin pois tultuani istuvaksi k.ed. tilalleni tuli Vistbacka ja nyt vuosi sitten minut valittiin hänen tilalleen, vaikkei hän kieltäytynyt ehdokkuudesta ja valintani jälkeen hänen kommenttinsa oli: onneksi valittiin nuorempi, hän on syntynyt v.1945, mä v.1943.

tiistai 11. kesäkuuta 2024

Kesän alun vipinää

Kylläpä näyttää tämä kesäkuun toinen viikko näin eläkeläiselle työntäyteiseltä, kun eilisen hyvinvointialueen maratonkokouksen jälkeen tänään tiistaina kävin toimituskeskustelussa Jokivarrella, keskiviikkona saamme vierailla puhemiehen kutsumina eduskunnan puhemiehen edustustilassa eräässä juhlahetkessä, torstaina veteraanien perinneyhdistyksen maakunnallisessa kirkkopäivässä Kokemäen kirkossa toimin ehtoollisen jakajana ja lauantaina on sitten 88-vuotiaan siunaustilaisuus Kankaanpään siunauskappelissa, samaan aikaan olisi kaupunginvaltuuston perinteinen kokous kauppatorilla, mutta aikataulujen muuttamiseen ei löytynyt joustoa. Ja kyllä perjantaillekin jotain järjestKesän alun vipyy, ainakin kuntopuolelle, kun aamulla on fysioterapiaa ja illalla tunnin lenkki kävelyporukan kanssa.Ja sitten sokerina pohjalla, sunnuntaina Israelilaisen pastorin vierailu Israelin Ystävien tilaisuudessa Jämijärven seurakuntakodissa. On muuten tavanomaiset vähän perunatkin saatu maahan jonkin aikaa sitten ja ensimmäinen ruohonleikkuukin suoritettu kahden poutajakson aikana!

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Ei putkeen

Jos ei menneyt EU-vaalit PS:n kannalta putkeen, niin ei tämän päivän hyvinvointialueen valtuustokaan, kestettyään 4 ja puoli tuntia, keskeytettiin, vaikka piti vielä olla kyselytuntikin perään. Päätettiin lopulta pitää se teams-kokouksena. Mutta harmittavasti tuli yleisurheilun EM-kisoissakin Roomassa kaksi neljättä sijaa, moukarissa Silja Kosonen ja seipäässä Elina Lampela Wilma Murros jäädessä kahdeksanneksi ja toisen edelliskerran EU-mestari Topi Raitanen jäi 3.000 m estejuoksussa viidenneksitoista, kun ei keskenkuntoisena kestänyt kahta täysipainoista juoksua. Neljäs sijahan on niin lähellä mitalitilaa, vaikka kova saavutus sekin tietysti on!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Torikokouksessa

Ensi kertaa pidettiin kirkkovaltuuston kokous Kankaanpään torilla. Etukäteen sääennustusten tähden pelättiin sadesäätä, mutta aurinko paistoikin - muuten jopa päivänkin - päinvastaisista ennustuksista huolimatta. Kahvitarjoilu oli kaikille paikalle saapuneille ja kokouksen lopuksi kukitettiin seurakunnan uudeksi talouspäälliköksi valittu Susanna Järvenpää, joka ennen viime vuoden alkua tapahtuneita seurakuntaliitoksia oli vastaavassa tehtävässä Siikaisten seurakunnassa. Kokous oli siis onnistunut uusi aluevaltaus, kaupunginvaltuustohan on vuosia kokoustanut aina kerran kesälauantaina kauppatorin lauantaitorilla!

perjantai 7. kesäkuuta 2024

Ervasti EU-vaaleista

Eurovaaleista tulee ihan väärä tulos Eurokampanjoiden sävellaji määräytyy suurten EU-maiden yhteiskunnallisen perinteen ja tilanteen mukaan, kirjoittaa Pekka Ervasti kolumnissaan. Kolumni Pekka Ervasti Eurovaalit pidetään 9. kesäkuuta, mutta jo nyt näyttää, että tietämättömät kansalaiset äänestävät väärin. Mittausten mukaan oikeisto etenee, mutta vihervasemmalla on odotettavissa vastatuulta. Kun vaalitappio uhkaa, altavastaajat vaativat keskustaliberaaleilta ja maltillisilta konservatiiveilta lupausta, etteivät ne vaalien jälkeen suostu yhteistyöhön ¨laita- ja äärioikeiston¨ kanssa – mitä termillä sitten tarkasti ottaen tarkoitetaankaan. Pohjimmainen taka-ajatus näyttäisi olevan, että odotettavissa olevaa vaalitulosta ei sellaisenaan voi hyväksyä. Outo näkemys demokratian kannalta. Eurososialistien kannalta vaatimukset ovat ymmärrettäviä sekä vaalitaktisesti että valta-asemien säilyttämisen kannalta. Poliittisen taistelun polarisoituessa, demarit pyrkivät kärkihaastajan asemaan. Tämä näkyy myös suomalaisissa vaalimittauksissa. Demareille ennustetaan jopa lisäpaikkaa. Demareilla onkin paljon menetettävää. Jos maltilliset kelpuuttavat edes osan uuden oikeiston ryhmistä yhteistyökumppaneiksi, eurososialistien perinteisesti vankka asema Brysselissä uhkaa horjua. Vallasta vaaleissa on lopunperin kysymys. Kun ääri- ja laitaoikeisto on nostettu ykkösuhaksi Euroopan tasolla, täytyy putinisteja ja fasisteja löytää Suomestakin. Varmaan löytyykin puoluekentän sirpaleryhmittymistä ja yksilötasolla, mutta perussuomalaisten leimaaminen puolueena äärioikeistolaiseksi lipsahtaa jo vaalipropagandan puolelle. Eurokampanjoiden sävellaji määräytyy suurten EU-maiden yhteiskunnallisen perinteen ja tilanteen mukaan. Keskieurooppalaisessa poliittisessa retoriikassa on aina menty dramaattisesti tunnekylki edellä, kun Suomessa on koalitiohallitusten vuoksi ollut pakko jättää muutama silta polttamatta. Myös näissä vaaleissa puhutaan syvällä rintaäänellä arvoista, mikä myös on epämääräinen käsitekimppu. Lähtökohtana on naivin omahyväinen uskomus, että vain vihervasemmistolla on oikeat, humaanit arvot ja muiden arvomaailma on vähintään kyseenalainen ellei peräti tuomittava. Jälleen tarvotaan poliittisen käsitteistön hetteisellä suolla. Korona, Ukrainan sota, laiton maahanmuutto ja EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikan ylilyönnit ovat lisänneet ärtymystä, pelkoa ja epävarmuutta EU-kansalaissa. Pettyneet äänestäjät eivät kuitenkaan ole äärioikeistolaisia. He etsivät uusia vaihtoehtoja, kun harjoitettu politiikka näyttää epäonnistuneen. Tämä tulee näkymään eurovaalien tuloksessa. Sen nöyrä analysointi on viisaampaa kuin kieltäminen. Kolumnin kirjoittaja on politiikan toimittaja.

torstai 6. kesäkuuta 2024

Viimeinen EU-vaalimainosjako

Viimeistä jakoa ennen EU-vaaleja tein Laviassa, ja kyllä siellä riittää mahtavaa monipuolista luontoa: kuvat jylhältä Pesinmaantieltä, jonka eka kertaa ajoin loppuun asti, komeita mäkiän riitti vaikka millä mitalla! (kannattaa klikata alinkin kuva)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Turvapaikkajärjestelmä ei ole tästä ajasta

kesäkuu 05, Turva­paik­ka­jär­jes­tel­mästä on tullut elin­ta­so­siir­to­lai­suuden kanava – ”Vanhen­tu­neita sopi­muksia ja kansain­vä­listä lain­sää­däntöä pakko uudistaa radi­kaa­listi” MATTI MATIKAINEN Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen vastailivat kansalaisten kysymyksiin Helsingissä järjestetyssä Suuressa maahanmuuttokeskustelussa. Politiikka Nykyistä turvapaikkajärjestelmää ei tule enää jatkossa käyttää tavalla, joka sallii järjestelmän hyväksikäytön ja elintasosiirtolaisuuden, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo. – Pelkästään Afrikan mantereelta halukkaita nuoria tulijoita Eurooppaan on niin paljon, että meillä ei ole taloudellisia tai sosiaalisia resursseja tällaisiin tulijamääriin. Me emme pysty integroimaan edes niitä, jotka ovat jo tulleet. Suuressa maahanmuuttokeskustelussa Helsingin Bottalla keskiviikkona puhunut perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nostaa esille, että yksi syy sille, miksi nykyisen kaltainen turvapaikkajärjestelmä ei enää toimi on se, että järjestelmän taustalla olevat kansainväliset sopimukset ovat pitkälti vanhentuneita. Nykyisin turvapaikkajärjestelmää väärinkäytetään monilla eri tavoilla (pitkälti elintasosiirtolaisuuteen tai valtioiden väliseen painostukseen), joita turvapaikkasäännöksiä aikoinaan laadittaessa ei osattu kuvitellakaan. – Turvapaikkajärjestelmä ei toimi. Kansainväliset sopimukset on aikoinaan hyväksytty sotien jälkeen aikana, jolloin ihmiset pakenivat poliittista vainoa. Nykyisin – vaikka konfliktejakin edelleen on – ihmisten liikkumisen taustasyyt ovat pitkälti elintasoeroissa, Purra sanoo. Myös esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö on kiinnittänyt huomiota samaan ongelmaan, ja kuvannut turvapaikkaa koskevaa kansainvälistä säännöstöä ”Troijan hevoseksi”. Järjestelmä rakentuu vanhojen sopimuksien varaan Paremman elämän ja elintason hakeminen siirtymällä maasta toiseen on sinänsä inhimillisesti ymmärrettävää, mutta siihen ei tule käyttää nykyistä turvapaikkajärjestelmää tavalla, joka sallii järjestelmän hyväksikäytön, Purra sanoo. – Puhumattakaan muista institutionaalisista malleista, joiden kanssa emme tällä hetkellä pysty edes toimimaan. Pelkästään Afrikan mantereelta halukkaita nuoria tulijoita Eurooppaan on niin paljon, valtavasti, että valitettavasti meillä ei ole taloudellisia tai sosiaalisia resursseja tällaisiin tulijamääriin – turvallisuudesta puhumattakaan. Emmehän me pysty integroimaan edes niitä, jotka ovat jo tulleet, Purra sanoo. Turvapaikkaoikeutta koskevan järjestelmän pohjalla on Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951, minkä lisäksi järjestelmä pitkälti rakentuu kerrostuneesta EU-lainsäädännöstä. Purra sanoo, että ennemmin tai myöhemmin vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä turvapaikkalainsäädäntöä on pakko uudistaa radikaalisti. – Tilanne ei tule tästä helpottamaan. Palauttaminen usein mahdotonta Purra nostaa esille myös sen järjestelmän ongelman, että maahan saapumisen jälkeen kielteisen turvapaikkahakemuksen saanutta henkilöä ei käytännössä useinkaan saada enää pois maasta. Kielteisestä turvapaikkapäätöksestä voi valittaa ja uusia turvapaikkahakemuksia voi tehdä. – Kun turvapaikkaa hakeneelle henkilölle ei myönnetä turvapaikka, vaan hänelle todetaan virallisesti, ettei hän ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, niin tällainen ihminen yleensä silti jää maahan. Häntä ei pystytä palauttamaan, eikä hän useinkaan edes halua poistua. Kielteisen päätöksen jälkeen laitetaan uusia hakemuksia vireille tai mennään oikeuteen. Ongelma jatkuvasti käsillä Eurooppaan jääneet turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet useisiin väkivalta- ja henkirikoksiin. Purra nostaa esille Saksan Mannheimissa tapahtuneen puukotustapauksen, jossa epäilty veitsihyökkääjä on 25-vuotias afganistanilaismies, joka on tullut Saksaan vuonna 2013 ja asunut laittomasti Saksassa jo useita vuosia. – Hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen jo vuosia sitten, mutta edelleen hän oli jäänyt maahan. Näin laillisen ja laittoman maassa oleskelun välinen raja hämärtyy koko ajan. Sitä hämärtämistä erityisesti vasemmistopuolueet haluavatkin edistää. Vetotekijät on saatava pois Perussuomalaiset muuttaisi EU:n maahanmuuttopolitiikkaa niin, että turvapaikkaa EU:sta hakeneet lähettäisiin unionin ulkopuoliseen maahan, jossa turvapaikanhaku hoidettaisiin, eli kyse on samankaltaisesta menettelystä kuin Britannian edistämä niin sanottu Ruanda-malli. Suomen vihervasemmistolle, esimerkiksi vasemmistoliiton Li Anderssonille tai demaripomo Antti Lindtmanille, menettely ja yhteistyö kolmansissa maissa ei kuitenkaan käy. Äskettäin Lindtman on torjunut yhteistyön kolmansien maiden kanssa sillä verukkeella, että se kävisi liian kalliiksi. Käytännössä kolmansille, EU:n ulkopuolisille maille tulisikin kyseisessä mallissa maksaa siitä, että ne hoitavat turvapaikkaprosessin ja suojelun. Purra kuitenkin huomauttaa, että kolmannessa maassa tapahtuva malli samalla poistaisi tulijoilta tärkeimmän vetotekijän, eli mahdollisuuden päästä Eurooppaan. – Tällöin lähtijöiden määrä vähenisi radikaalisti, mikä olisi se oleellinen tekijä. Samalla kustannukset ja muutkin ongelmat vähenisivät. Australian-malli toimii Miksei kolmansien maiden kanssa tehtävä yhteistyö muka toimisi Euroopassakin? Purra nostaa esille Australian, joka tunnetaan erittäin tiukasta maahanmuuttopolitiikastaan. Australia muun muassa käännyttää laittomia siirtolaisia kuljettavia laivoja ja kuljettaa maahan pyrkiviä ihmisiä pakolaiskeskuksiin kauas Australian ulkopuolelle. Australia siis pyrkii vahvasti kontrolloimaan maahanmuuttoa ja käsittelee turvapaikkahakemukset rajojensa ulkopuolella. Myös Italiassa on ollut käytössä vastaava malli, jossa satamiin ei ole otettu vastaan siirtolaisveneitä, Purra sanoo, ja huomauttaa, että malli toimii. – Kun veneitä on käännytetty takaisin jo merellä, se on johtanut siihen, että vastaavassa määrin ihmisiä ei ole enää edes lähtenyt vaaralliselle merimatkalle. SUOMEN UUTISET

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Tapahtumaa riittää

Eilisen kaupunginvaltuuston iltakoulun ja kirkon ulkoportailla pidetyn siioninvirsi-korppuveisuiden jälkeen tänäänkin riitti kokoustamista, kun heti aamulla oli alueemme Geoparkin teams Terttu Hermanssonin vetämänä, päivällä Turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan kokous Noormarkun uudella paloasemalla ja samalla tutustuminen uudenaikaisiin tiloihin. Illalla kuvataiteilija Harri Rauhaniemen taidenäyttelyn avajaisissa Kankaanpään galleriassa.

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Jari Satakunnan Kansassa

Kolumni EU-vaaleissa äänestäminen on tärkeää EU-vaalit käydään tulevana sunnuntaina. Äänestysaktiivisuus on näissä vaaleissa ollut perinteisesti surullisen matala. Vain noin 40 prosenttia kansasta on viime kerroilla käyttänyt äänioikeuttaan. Euroopan parlamentti koetaan etäiseksi, vaikka suuri osa kansallisestakin lainsäädännöstä tulee EU:sta. Nämä EU-vaalit käydään aivan uudenlaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Itänaapurimme Venäjä käy julmaa sotaansa Ukrainaa ja käytännössä koko läntistä maailmaa vastaan. Perinteiset turvallisuuskysymykset ovat nousseet poliittisen keskustelun keskiöön. Läntisen yhteisön on oltava vahva itäisen uhan edessä. Läntinen yhteisö on tietysti paljon muutakin kuin Euroopan unioni. On mielestäni perusteltua sanoa, että EU:ssa on paljon vikoja, jotka ovat tehneet maanosastamme haavoittuvaisen. Naiivilla ympäristö- ja energiapolitiikalla on luotu riippuvuussuhteita Venäjään, ja unionista on kroonisen eurokriisin vuoksi tullut taloudellisesti epävakaa tulonsiirtounioni, jossa pohjoiset ja läntiset jäsenvaltiot tukevat yhteisvelalla niitä jäsenmaita, joissa on ollut paljon korruptiota ja löyhää talouspolitiikkaa. Tämä on syventänyt unionin sisäistä moraalikatoa. EU:n pitää keskittyä isoihin asioihin. Kokonaisturvallisuuden pitää olla keskiössä kaikessa EU-politiikassa. Tämä tarkoittaa perinteisen rajaturvallisuuden ja Ukrainan tukemisen lisäksi myös omavaraista maatalous- eli ruokapolitiikkaa. EU:n suunnan pitää muuttua. Emme voi jatkaa tällä nykyisellä tiellä, jossa on edessä vain toistuvia yhteisvelkaan perustuvia moraalikatopaketteja. EU:n ei pidä kehittyä liittovaltion suuntaan. Vaalikeskusteluissa on paljon peloteltu laitaoikeistopuolueilla. Ongelma on, että laitaoikeistoksi on leimattu hyvin moninainen joukko puolueita. Sellaisiakin puolueita, joiden harjoittamassa politiikassa ei ole mitään väärää tai kyseenalaista. Perussuomalaiset ei ole äärioikealla eikä äärivasemmalla. On selvää, että Venäjään kallellaan olevat puolueet kuten Saksan AfD ovat suuri ongelma. Pitää kuitenkin kauhistelun lomassa ymmärtää miksi sellaisetkin puolueet saavat kannatusta. Perussuomalaiset haluaa kääntää EU:n ja Suomen EU-politiikan suuntaa. Meidän on uskallettava sanoa ”ei” silloin, kun se on kansallisten etujemme mukaista. Metsäpolitiikka on pidettävä kansallisissa käsissä. Meidän on saatava enemmän omaa rahaamme takaisin esimerkiksi liikennehankkeisiin. Me tarvitsemme vähemmän moraalikatoa ja kroonisia talouskriisejä ja enemmän panostuksia kokonaisturvallisuuteen ja kilpailukyvyn edistämiseen. Muista käyttää ääntäsi tulevana sunnuntaina!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Ylioppilaiden lakitusjuhlassa

Kankaanpään ylioppilaiden lakitusjuhlassa olimme mukana myös 60 vuotta sitten lakitetut (kuvassa olemme kirkon portilla perinteisessä yhteiskuvassa), nyt meitä pääsi ylioppilaslakit päässä yhteiskuvaan Kuusi! (Kuvat fb-sivulla)

Oikeaa rikkautta

2. sunnuntai helluntaista Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika Katoavat ja katoamattomat aarteet Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi. Raamatun tekstit Avaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukoukset 1 Kaikkivaltias Jumala. Ohjaa meitä etsimään taivaallisia aarteita, jotka yksin tyydyttävät sielumme kaipauksen. Kun uskot hoidettavaksemme maallista hyvyyttä, älä salli meidän kiintyä siihen, vaan auta meitä käyttämään sitä lähimmäistemme hyväksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 2 Herra, meidän Jumalamme. Sinä et vain osoita rakkautta, sinä olet rakkaus. Ole pitkämielinen meitä rakkaudettomia kohtaan. Lahjoita meille Henkesi, rakkauden Henki, joka uudistaa meidät ja sitoo meidät toinen toiseemme. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Armollinen Isä. Näemme rikkaiden yhä rikastuvan ja köyhien köyhtyvän, eivätkä nälkäisten katseet jätä meitä rauhaan. Herra, me huudamme sinua: Armahda maailman kaikkia ihmisiä. Anna meistä jokaiselle armahtava sydän, niin ettemme kieltäisi sisariamme ja veljiämme, vaan tunnustaisimme heidät ja tekisimme kaiken voitavamme heidän hyväkseen. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 4 Jumala, sinä janoat olla lapsillesi kuin hellä äiti, kuin rakastava isä. Sanassasi tähdennät meille tänään rikkauden turhuutta ja rakkauden välttämättömyyttä. Epäluulo, yksinäisyys ja viha ajavat meitä ikävöimään rakkautta, mutta me ahnehdimme rikkautta. Näytä meille tie toistemme luo ja ota meidät rakkautesi lämpöön. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 5 Pyhä Jumala. Sinä tiedät, miten helposti kiinnymme rahaan ja tavaroihin. Auta meitä elämään erilaisten mainosten ja houkutusten keskellä niin, että emme sorru tekemään vääriä valintoja. Opeta meitä näkemään se, mikä on tarpeellista, ja se, mitä ilman voimme tulla toimeen. Kiitos että elämä, jonka sinä annat, on arvokkaampi kuin mikään maallinen omaisuus. Auta meitä elämään rehellisesti ja oikein. Kuule meitä Jeesuksen tähden. 6 Rakas Jumala. Kiitos, että sinä pidät huolta elämämme kaikista asioista. Tee meistä avokätisiä ihmisiä. Tee meistä valmiita antamaan omastamme ja luottamaan siihen, että annat meille juuri sen verran kuin tarvitsemme. Tee meistä niin vapaita, etteivät raha ja tavara saa meitä valtaansa. Kuule meitä Jeesuksen, Vapahtajamme tähden. 7 Jeesus, Vapahtajamme. Kiitos, että sinä voit tarjota meille enemmän kuin kukaan toinen. Sinä olet enemmän kuin mitkään tämän maailman aarteet. Opeta meitä erottamaan aito, todellinen elämä korvikkeesta ja rihkamasta. Opeta meitä pitämään sinun valtakuntaasi niin arvokkaana, että olemme valmiit luopumaan sen tähden kaikesta muusta. Auta meitä rakentamaan kotimme ja elämämme kestävälle perustalle. Kiitos armostasi ja rakkaudestasi.