Uutistarjonta kertoo aina negatiivisistä asioista. Niitä näyttää riittävän. Niin tänäänkin. Kirgiisiassa, yhdesssä entisen Venäjän köyhimmässä tasavallassa on tehty vallankaapaus. Thaimaassa jatkuu kuukausia kestäneet mielenosoituksen niin, että hallitus joutui pakenemaan hallitusrakennuksesta. Brasiliassa Rio de Janeirossa ovat rankkasateiden aiheutamien maanvyörymien ansiosta lukemattomat hökkkelikylissä asuneet joutuneet taivasalle ja ovat käärmeissään maahan tulevista suurkilpaluista jopa olympialaisista, kun köyhien elinolosuhteiden hyväksi ei tehdä mitään.
Kun samanlaisia viestejä kuuluu jatkuvasti eri puolilta maailmaa, Afrikassa mm. Sudanissa taistellaan jatkuvasti kuten Aasian Afganistanissa. Irakissa ja Iranissa on toistuvasti pommi-iskuja kuten Israelin ja Palestinalaisalueidenkin välillä. Haitin maanjäristyksen uhreja oli miljoona. Kiinassa on taas jäänyt työläisiä veden peittämiin kaivosonkaloihin. Islannissa talousromahduksen jälkeen on pitkäkestoinen tulivuorenpurkaus. Pelkästä ulkomuistista listaa jatkuu melkoisesti.
Ei ihme, että me tavalliset ihmiset maailman menoa katsellessamme päädymme ihmettelemään ja voivottelemaan, että kaikki tuntuu olevan kaaostilassa. Näin jopa kotimaassakin, kun ykkösuutisiksi nousee jatkuvasti politiikkojemme sekoilut kuten viimeksi koko pääsiäisen ajan esillä ollut kansanedustaja Marja Tiuran ihmeelliset politiikan kiemurat, joille ei taitaisi vetää vertoja edes kuuluisan lastenkirjan Liisan seikkailut ihmemaassa. Tänään alkoi suurimpien elintarvikeyritysten työntekijöiden nyt ensihätään kolmipäiväinen lakkoilu. Miten kaiken tämän keskellä voi elää rauhallista elämää ja ajatella, että maailmassa kaikesta huolimatta vallitsisi hyvä tahto ihmisten ja Jumalan kesken.
Nykyinen uutisvälitys on liiankin ylenpalttista, ja kun mikään hyvä ja rakentava asia ei sisällä median mielestä uutisarvoa, värittyy kaikki ympärillämme näin kielteiseksi. Tarvitsee lujaa itsetuntoa kestää tasapainoisena ja terveenä ihmisenä sittenkin voittopuolisesti kaikkea hyvää sisältävässä maailmassamme. Elinolosuhteemme ainakin täällä koti-Suomessa ovat sittenkin paremmat kuin joskus aikaisemmin, vaikka monia puutteita löytyykin. Saamme siis sittenkin olla tyytyväisiä, vaikka parempaan on aina pyrittävä ja aihettakin löytyy.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Kulttuurihistoriaa Kankaanpäässä
Asemakaava-arkkitehti Maija Anttila on tehnyt laajan nelisenkymmentä nimikettä käsittävän luettelon Kankaanpään kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista osayleiskaava-alueella. Mukaan otetuista nuorimmat ovat 1990-luvulla rakennetut virastokeskus ja taidekoulu v.1967 valmistuneen Sirenien suunnitteleman kaupungintalon naapurissa.
Vanhinta aluetta on v.1839 valmistunut kirkko ja sen vieressä oleva Alakylä ja Ruokojärven kulttuurimaisema rantapeltoineen. Alueella sijaitsevat Kankaanpään vanhimmat jo 1500-luvulla mainittujen tilojen Oukari, Päivike, Kärki ja nuorempi Vanha-Honko päärakennukset. Ihmetellä sitten pitääkin, että rantapeltojen läheisyyteen nousi alta aikayksikön latomainen Tokmannin kauppahalli pilaamaan kaupungin järvinäköalaa.
Kun asun Ruokojärvenkadulla enoni arkkitehti Kalle Räikkeen sunnittelemassa talossa ja katumme muuttenkin käsittää oman kokonaisuutensa osaksi tiilirakenteisen omakotialueen ja Koivurinteen vanhainkoteineen rajoittuen kirkkomahan, on ihmeteltävää, ettei aluetta ole otettu luetteloitavaksi, vaikka monille muille asuinalueille tämä kunnia on annettu, esim. Rauhankatu/Keskuskatu omakotialue, josta erikseen on mainittu toinen Kalle Räikkeen piirtämä veljensä Kauko Räikkeen v 1952 valmistunut ateljeetalo. Mukaan otettuja omakotialueita on lisäksi Mettälänlankaan, Justeerin, Myllymäen ja Tupavainion asunto- ja omakotialueet.
Yksittäisiä vanhoja kaupungin omia rakennuksia ovat 1900-luvun alussa rakennettu Lääkäritalo ja aluksi VPK:n käyttöön, sitten kunnantaloksi ja nykyisin musiikkiopistoksi muutettu funkkistyylinen v.1938 rakennettu kolmikerroksinen talo Keskuskadun varrella.
Laajempia alueina mainitaan hautausmaa, tori liikerakennuksineen, liikuntakeskus, rautatieaseman alue sekä Hapuan ja Karviajoen kulttuurimaisemat jokimaisemineen ja peltoaukeineen.
Sirenien suunnittelemien kaupungintalon ja liikuntakeskuksen lisäksi on mainittu myös heidän käsialaansa vuodelta 1971 oleva seurakuntakeskus. Erikseen mainitaan myös 1905 rakennettu kappalaispappila, Engelin piirtämä kirkkoherranpappilahan purrettiin tuhansien seurakuntalaisten vastustavasta nimiadressista huolimatta seurakuntakeskuksen alta, olin jo silloin keräämässä nimiä listoihin. Lisäksi mainitaan kansanopisto ja Reima Oy sekä Narvinpäässä oleva Vanha-Narvi.
Paikallisesti arvokkaina kohteina mainitaan edellisten lisäksi esim. Tuberkuloositalo, Alpin liiketalo, Rajamäki ja entisen sairaalan alueen neljäkin rakennusta.
Kohteita on käyty läpi Satakunnan Museon Liisa Nummelinin kanssa ja luettelo on alustava, joten siihen varmaan saa tehdä muutosehdotuksia, joita yleiskaavatyöryhmän kokouksessa en voinut tehdä, kun pitkäksi venyneestä kokouksesta oli kolmen tunnin jälkeen lähdettävä kaupunginhallituksen istuntoon.
Lisäyksenä näin yht´äkkiä tulee mieleen vanhan Reiman alue johtaja Jalavan asuntoineen ja vanha meijeri ja jo alussa mainitsemani Ruokojärvenkadun alue. Lisäksi niin Paasikivenkadun, Luoman alueen ja Reimankallion sekä Myllymäen kerrostaloalueet loistavat poissaolollaan. Lohikon vanhainkodin vanhin osa myös on peräisin jo sota-ajalta, sinnehän aluksi tuli Pallo-Paita sotaa pakoon pääkaupungista ja siitä kehittyi sitten tuhansille työtä parhaina aikoinaan tarjonnut Reima Oy.
Vanhinta aluetta on v.1839 valmistunut kirkko ja sen vieressä oleva Alakylä ja Ruokojärven kulttuurimaisema rantapeltoineen. Alueella sijaitsevat Kankaanpään vanhimmat jo 1500-luvulla mainittujen tilojen Oukari, Päivike, Kärki ja nuorempi Vanha-Honko päärakennukset. Ihmetellä sitten pitääkin, että rantapeltojen läheisyyteen nousi alta aikayksikön latomainen Tokmannin kauppahalli pilaamaan kaupungin järvinäköalaa.
Kun asun Ruokojärvenkadulla enoni arkkitehti Kalle Räikkeen sunnittelemassa talossa ja katumme muuttenkin käsittää oman kokonaisuutensa osaksi tiilirakenteisen omakotialueen ja Koivurinteen vanhainkoteineen rajoittuen kirkkomahan, on ihmeteltävää, ettei aluetta ole otettu luetteloitavaksi, vaikka monille muille asuinalueille tämä kunnia on annettu, esim. Rauhankatu/Keskuskatu omakotialue, josta erikseen on mainittu toinen Kalle Räikkeen piirtämä veljensä Kauko Räikkeen v 1952 valmistunut ateljeetalo. Mukaan otettuja omakotialueita on lisäksi Mettälänlankaan, Justeerin, Myllymäen ja Tupavainion asunto- ja omakotialueet.
Yksittäisiä vanhoja kaupungin omia rakennuksia ovat 1900-luvun alussa rakennettu Lääkäritalo ja aluksi VPK:n käyttöön, sitten kunnantaloksi ja nykyisin musiikkiopistoksi muutettu funkkistyylinen v.1938 rakennettu kolmikerroksinen talo Keskuskadun varrella.
Laajempia alueina mainitaan hautausmaa, tori liikerakennuksineen, liikuntakeskus, rautatieaseman alue sekä Hapuan ja Karviajoen kulttuurimaisemat jokimaisemineen ja peltoaukeineen.
Sirenien suunnittelemien kaupungintalon ja liikuntakeskuksen lisäksi on mainittu myös heidän käsialaansa vuodelta 1971 oleva seurakuntakeskus. Erikseen mainitaan myös 1905 rakennettu kappalaispappila, Engelin piirtämä kirkkoherranpappilahan purrettiin tuhansien seurakuntalaisten vastustavasta nimiadressista huolimatta seurakuntakeskuksen alta, olin jo silloin keräämässä nimiä listoihin. Lisäksi mainitaan kansanopisto ja Reima Oy sekä Narvinpäässä oleva Vanha-Narvi.
Paikallisesti arvokkaina kohteina mainitaan edellisten lisäksi esim. Tuberkuloositalo, Alpin liiketalo, Rajamäki ja entisen sairaalan alueen neljäkin rakennusta.
Kohteita on käyty läpi Satakunnan Museon Liisa Nummelinin kanssa ja luettelo on alustava, joten siihen varmaan saa tehdä muutosehdotuksia, joita yleiskaavatyöryhmän kokouksessa en voinut tehdä, kun pitkäksi venyneestä kokouksesta oli kolmen tunnin jälkeen lähdettävä kaupunginhallituksen istuntoon.
Lisäyksenä näin yht´äkkiä tulee mieleen vanhan Reiman alue johtaja Jalavan asuntoineen ja vanha meijeri ja jo alussa mainitsemani Ruokojärvenkadun alue. Lisäksi niin Paasikivenkadun, Luoman alueen ja Reimankallion sekä Myllymäen kerrostaloalueet loistavat poissaolollaan. Lohikon vanhainkodin vanhin osa myös on peräisin jo sota-ajalta, sinnehän aluksi tuli Pallo-Paita sotaa pakoon pääkaupungista ja siitä kehittyi sitten tuhansille työtä parhaina aikoinaan tarjonnut Reima Oy.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Toisena pääsiäispäivänä
Pääsiäisen pyhät ovat sitten ohi. Tänään myöhäisiltana koko pyhien ajan vallinnut poutasää muuttui rajuksikin sateeksi. Lumet saavat kyytiä, kun muutenkin ennätyslumivallit ovat sulaneet silmissä.
Tänään, kun syksyn jälkeen en koko talvena ollut lenkillä, olin nyt neljäntenä päivänä peräkkäin juoksulenkillä, lenkki lenkiltä homma rupeaa käymään aina vähän helpommasti, vaikka aina kipeä kantapää tuntuukin siitä huolimatta, että nyt on päässyt sulaneille hiekkateille. Tänään eka kertaa Kuninkaanlähteellä Hämeenkankaan pohjoispuolella oli sulana harjun suuntainen alatie ja jopa harjun yli Jämin tiellekin pääsi sulanutta väylää. Jämin hiihtoladun vieressä sulaa vähän korkeammalla männikön suojassa aina ensimmäisenä kangaspolku, nyt sitä pitkin pääsi jo melkein kilometrin. Näin kantapään kannalta paras vaihtoehto pehmeä alusta tulee aina vain paremmin hyödynnettäväksi.
Mutta tärkeintä nytkin pääsiäisaikana ovat olleet jumalanpalvelukset, joita on riittänytkin. Noormarkussa olin kolmessa laitoksessa ehtoollistilaisuutta pitämässä: Mäntylinnan vanhainkodissa sekä Snällintuvan ja Hopeaharjun palvelukodeissa. Ehtoolliskirkot olivat Noormarkun kirkossa kiirastorstaina ja I pääsiäispäivänä, jolloin myös ehtoollista vietettiin Lassilan kirkossa. Pitkäperjantaina pidin sanajumalanpalveluksen Noormarkun kirkossa. Pyhien aikaan mahtui myös Olli Johanneksen kaste ja kolme syntymäpäiväkäyntiä.
Kaiken kruunasi sitten tämän toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Kankaanpäässä. Jaska Löytty saarnasi ja minä toimin liturgina. Kirkkokahvit tarjosi vaimo seurakuntakeskuksessa ja päälle oli siioninvirsiveisuuhetki. Jaakon kanssa kävimme vielä veisailemassa Lohikon ja Koivurinteen vanhainkodeissa. Väkeäkin oli liikkeellä, kirkossa 156 ja kahvilla kolmasosa. Jaakko on kyllä ihmemies kuten olen kirjoittanut blogissa 24.1. Evankeliumin ihme on se, että juuri hän, tunnettu gospellaulaja ja lauluntekijä, on rakastunut siionin virsiin ja herännäisyyden alatien kristillisyyteen, vaikka varmasti monia muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla yllinkyllin. Ei voi muuta sanoa kuin että Herra johdattaa meitä salattuja teitänsä meidän parhaaksemme. Ja me saamme kiitollisina nauttia Jaakon monipuolisista lahjoista ja tietysti yleensäkin Herramme hyvyydestä meitä heikkoja lapsiaan kohtaan.
Tänään, kun syksyn jälkeen en koko talvena ollut lenkillä, olin nyt neljäntenä päivänä peräkkäin juoksulenkillä, lenkki lenkiltä homma rupeaa käymään aina vähän helpommasti, vaikka aina kipeä kantapää tuntuukin siitä huolimatta, että nyt on päässyt sulaneille hiekkateille. Tänään eka kertaa Kuninkaanlähteellä Hämeenkankaan pohjoispuolella oli sulana harjun suuntainen alatie ja jopa harjun yli Jämin tiellekin pääsi sulanutta väylää. Jämin hiihtoladun vieressä sulaa vähän korkeammalla männikön suojassa aina ensimmäisenä kangaspolku, nyt sitä pitkin pääsi jo melkein kilometrin. Näin kantapään kannalta paras vaihtoehto pehmeä alusta tulee aina vain paremmin hyödynnettäväksi.
Mutta tärkeintä nytkin pääsiäisaikana ovat olleet jumalanpalvelukset, joita on riittänytkin. Noormarkussa olin kolmessa laitoksessa ehtoollistilaisuutta pitämässä: Mäntylinnan vanhainkodissa sekä Snällintuvan ja Hopeaharjun palvelukodeissa. Ehtoolliskirkot olivat Noormarkun kirkossa kiirastorstaina ja I pääsiäispäivänä, jolloin myös ehtoollista vietettiin Lassilan kirkossa. Pitkäperjantaina pidin sanajumalanpalveluksen Noormarkun kirkossa. Pyhien aikaan mahtui myös Olli Johanneksen kaste ja kolme syntymäpäiväkäyntiä.
Kaiken kruunasi sitten tämän toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Kankaanpäässä. Jaska Löytty saarnasi ja minä toimin liturgina. Kirkkokahvit tarjosi vaimo seurakuntakeskuksessa ja päälle oli siioninvirsiveisuuhetki. Jaakon kanssa kävimme vielä veisailemassa Lohikon ja Koivurinteen vanhainkodeissa. Väkeäkin oli liikkeellä, kirkossa 156 ja kahvilla kolmasosa. Jaakko on kyllä ihmemies kuten olen kirjoittanut blogissa 24.1. Evankeliumin ihme on se, että juuri hän, tunnettu gospellaulaja ja lauluntekijä, on rakastunut siionin virsiin ja herännäisyyden alatien kristillisyyteen, vaikka varmasti monia muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla yllinkyllin. Ei voi muuta sanoa kuin että Herra johdattaa meitä salattuja teitänsä meidän parhaaksemme. Ja me saamme kiitollisina nauttia Jaakon monipuolisista lahjoista ja tietysti yleensäkin Herramme hyvyydestä meitä heikkoja lapsiaan kohtaan.
Arvokkaat rakennukset Kankaanpäässä
Aioin kirjoittaa Kankaanpään kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista, jotka on ryhmitelty kolmen eri luokkaan. Saimme Satakunnan Museon avulla ryhmitellyistä rakennuksista luettelon viimeisessä yleiskaavatoimikunnan kokouksessa, mutta eipä paperia löydy mistään. Samalla on kadoksissa iso koko kaava-aluetta koskeva kartta, ovat laitetut niin hyvään jemmaan, etteivät tähän hätään löydy mistään, joten täydennetään juttua pääsiäisen mentyä ja virastojen auettua, jotta saa uusia papereita.
Hyvvää Pääsiäisjuhlaa kummiskin itse kullekin säädylle!
Hyvvää Pääsiäisjuhlaa kummiskin itse kullekin säädylle!
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Valtataistelu Vammalan (Sastamalan) seurakunnassa
Sastamalan seurakuntaan Suodenniemen yhdistyttyä Vammalaan ja sitten nimen muututtua Sastamalaksi, kun siihen liittyivät myös Mouhijärvi ja Äetsä, joutui kappalaiseksi myös Suodenniemen kirkkoherra Hannu Järventaus. Näin hän tahtomattaan on joutunut läheltä näkemään Sastamalan seurakunnan valtataistelua kirkon virallista linjaa edustavan seurakuntalaisten suuren enemmistön ja kahden kirkkoa vastaan taistelevan vanhauskoisen liikkeen Evankeliumiyhdistyksen ja Kansanlähetyksen välillä. Niinpähän hän kirkon puolustajana sanoo vankasti: Meidän vastuullisten pappien tulee auttaa herätysliikejohtajien vaikutuksen alle joutuneita, usein uskonnon uhrin asemassa olevia seurakuntalaisiamme.
Tästä valtataistelusta kirkossamme on tehnyt tutkielman nimenomaan Vammalan seurakunnan valossa seurakunnassa kolme ja puoli vuotta asunut ja sekä työntekijänä että luottamustehtävissä toiminut teologian tohtori Liisa Lampela. Hän kuvaa miten nämä kaksi liikettä härskisti käyttivät seurakuntaa hyväkseen esimerkkinä alueella Karkussa toimiva evankelinen opisto, jonka lehti-ilmoitukset seurakunta kustansi ja joka vain suntion kanssa sopien järjesti messut Karkun kirkkoon niin, ettei oma kappalainen kuukausiin päässyt omaan kirkkoonsa. Samoin Vammalassa oli kaksi pappia, jotka eivät suostuneet toimimaan kirkossa naispapin kanssa. Tätä siedettiin vuosikausia, mutta kirkon päätettyä, ettei vuoroja enään järjestellä niin, että naispapin täytyy väistyä, rupesi Vammalassa tapahtumaan.
Ensimmäinen koitos oli Karkussa, jonne oli tulossa saarnaamaan SLEY:n Reijo Arkkila. Hän ilmoitti, että silloin ei kirkossa ole naista suorittamassa messua. Kirkkoherra oli lopulta kypsä tekemään päätöksen: kaikki ovat tervetulleita kirkkoon, mutta seurakunnan kirkoissa kuka tahansa pappi saa olla palvelemassa. Tämän seurauksena opisto aloitti jokasunnuntaiset ns. varjomessunsa ja järjestää kaikkea muutakin mitä seurakuntakin, jopa kauneimmat joululaulut.
Olisi muuten hyvä tietää, mihin viimeksi mainitun kolehtirahat menivät, sillä tämä nimike on Suomen Lähetysseuran varaama ja tuskin SLEY kerää varoja kilpailijalleen.
Seuraavaksi myös nämä kaksi naispapin kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät papit erotettiin määräajaksi papinvirasta ja sitten he erosivatkin seurakunna virasta. Toinen jatkoi evankelisten eli SLEy:n ja toinen Kansanlähetyksen palkkalistoilla. Seurakuntavaaleissa vanhoilliset eivät saaneet kuin neljä kirkkovatuuston 27 paikasta. Tulos osoitti tavallisten seurakuntalaisten olevan kirkon omaksuman Raamatun tulkinnan ja avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden kannalla. Kysymys vain kuuluu, kuinka kauan voidaan sietää kirkon seinien sisällä suvaitsemattomuutta. Mitä jyrkempiä kantoja SLEY ja Kansanlähetys esittävät, sitä vaikeampi kirkon on niitä hyväksyä.
Näin tekee mieli etsiä tästä ahtaasta vanhauskoisuudesta johtajiensa auktoriteetin vaikutuksesta
kauaksi avarakatseisuudesta ja suvaitsevaisuudesta joutuneista kannattajista todella Hannu Järventaustan mainitsemia uskonnon uhreja. Joskaan ei onneksi heitä voi verrata eilen kirjoittamiini kartanolaisiin, joista Leevi Laitinen eroonpäästyään pysyi rakentamaan ehjän ja kunnioitettavan elämäntyön.
Tästä valtataistelusta kirkossamme on tehnyt tutkielman nimenomaan Vammalan seurakunnan valossa seurakunnassa kolme ja puoli vuotta asunut ja sekä työntekijänä että luottamustehtävissä toiminut teologian tohtori Liisa Lampela. Hän kuvaa miten nämä kaksi liikettä härskisti käyttivät seurakuntaa hyväkseen esimerkkinä alueella Karkussa toimiva evankelinen opisto, jonka lehti-ilmoitukset seurakunta kustansi ja joka vain suntion kanssa sopien järjesti messut Karkun kirkkoon niin, ettei oma kappalainen kuukausiin päässyt omaan kirkkoonsa. Samoin Vammalassa oli kaksi pappia, jotka eivät suostuneet toimimaan kirkossa naispapin kanssa. Tätä siedettiin vuosikausia, mutta kirkon päätettyä, ettei vuoroja enään järjestellä niin, että naispapin täytyy väistyä, rupesi Vammalassa tapahtumaan.
Ensimmäinen koitos oli Karkussa, jonne oli tulossa saarnaamaan SLEY:n Reijo Arkkila. Hän ilmoitti, että silloin ei kirkossa ole naista suorittamassa messua. Kirkkoherra oli lopulta kypsä tekemään päätöksen: kaikki ovat tervetulleita kirkkoon, mutta seurakunnan kirkoissa kuka tahansa pappi saa olla palvelemassa. Tämän seurauksena opisto aloitti jokasunnuntaiset ns. varjomessunsa ja järjestää kaikkea muutakin mitä seurakuntakin, jopa kauneimmat joululaulut.
Olisi muuten hyvä tietää, mihin viimeksi mainitun kolehtirahat menivät, sillä tämä nimike on Suomen Lähetysseuran varaama ja tuskin SLEY kerää varoja kilpailijalleen.
Seuraavaksi myös nämä kaksi naispapin kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät papit erotettiin määräajaksi papinvirasta ja sitten he erosivatkin seurakunna virasta. Toinen jatkoi evankelisten eli SLEy:n ja toinen Kansanlähetyksen palkkalistoilla. Seurakuntavaaleissa vanhoilliset eivät saaneet kuin neljä kirkkovatuuston 27 paikasta. Tulos osoitti tavallisten seurakuntalaisten olevan kirkon omaksuman Raamatun tulkinnan ja avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden kannalla. Kysymys vain kuuluu, kuinka kauan voidaan sietää kirkon seinien sisällä suvaitsemattomuutta. Mitä jyrkempiä kantoja SLEY ja Kansanlähetys esittävät, sitä vaikeampi kirkon on niitä hyväksyä.
Näin tekee mieli etsiä tästä ahtaasta vanhauskoisuudesta johtajiensa auktoriteetin vaikutuksesta
kauaksi avarakatseisuudesta ja suvaitsevaisuudesta joutuneista kannattajista todella Hannu Järventaustan mainitsemia uskonnon uhreja. Joskaan ei onneksi heitä voi verrata eilen kirjoittamiini kartanolaisiin, joista Leevi Laitinen eroonpäästyään pysyi rakentamaan ehjän ja kunnioitettavan elämäntyön.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Parempi saada kuin antaa selkään
Järkyttävä kertomus uskonnon valjastamisesta skitsofreniaa sairastavan oppimattoman naisen valtapyrkimysten tukemiseksi ja lukemattomien ihmisten alistamiseksi sisältyy Leevi K. Laitisen elämästä kertovaan Ulla Appelsinin kirjoittamaan kirjaan Lapsuus lahkon vankina.
Miten Suomessa 1930-luvulta aina 50-luvulle asti on voitu kohdella ihmisiä näin manipoloimalla eikä edes rikosilmoitukset johtaneet mihinkään.
Leevi Laitinen joutui 4-vuotiaasta kartanolaisen lahkon käsiin hänen vanhempiensa käännyttyä kartanolaisten kannattajiksi ja luovuttaessa pieniä lapsiaan lahkolaisten kasvatettaviksi uskoessaan, että lapset näin pelastuvat ja saavat taivaspaikan. Lapsia kohdeltiin uskomattoman raakalaisesti. Kaikki oli kiellettyä ja luuloteltuja himoja ajettiin säälimättömällä piiskaamisella.
Leevistäkin tehtiin lapsisaarnaaja, koska heitä tultiin sankoin joukoin kuulemaan ja näin saatiin hyvät kolehdit. Kannattajia tämän Alma Kartanon johtama lahko keräsi ehkä parisataa. Alma Kartano oli torpparin tytär eikä lapsuudessaan käynyt päivääkään koulua. Lukemaan ja kirjoittamaan hän kuitenkin oppi ja sai uskonnollisen herätyksen ja tutustuttuaan pariin maallikkosaarnaajaan pääsi tutustumaan Inkerinmaalle outoihin pikaista maailmanloppua julistaviin lahkoihin. Jotenkin Alma kuitenkin omasi vaikutusvaltaa ihmisiin ja sai kiedottua ympärilleen uskollisten kannattajien joukon kuolemaansa v.1953 asti.
Leevi oli jo silloin päässyt irtautumaan kartanolaisista karattuaan 18-vuotiaana v.1949 heidän keskuudestaan todella uskomattoman kovia kokeneena. Eivät edes vanhemmat päästäneet häntä käymään luonaan, mutta isoisältään ja monilta entisiltä kartanolaisilta Leevi sitten sai tukea ja pääsi oman elämän alkuun saaden puolisokseen v.1952 Annin, jonka äiti myös oli kartanolainen ja vain isän varhainen kuolema oli pelastanut Annin joutumasta kartanolaisten lapsisaarnaajaksi. Mutta näin Anni voi ymmärtää miestään, jota raskas menneisyys monin jopa painajaisin ahdisti. Yrittivätpä kartanolaiset kostaa Leevin irrottautumisen liikkeestä jopa tekemällä hänestä rikosilmoituksen.
Kaiken tämän kokemansa jälkeen Leevi Laitinen kuitenkin on elänyt sopusointuisen ja hyvin tuloksekkaan elämän ollen nyt menestyksekkään yrityselämän jälkeen tuhannen rikkaamman suomalaisen joukossa pojan jatkaessa yhtä suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa huolinta-alan yritystä Varovaa. Ja Leevi saa nauttia eläkepäivillä nuoruudessaan menettämistä asioista kuten Vampulaan rakentamansa kodin onnesta. Siellä on lentokenttäkin rakkaan lentoharrastuksen tukemiseksi ja jopa uimalammikko, kun lapsena ei saanut edes leikkiä eikä uidakaan.
Kirjaa ei ole tehty missään syytetarkoituksessa, vaan halutaan kuvata, miten vilpittömiä totuutta etsiviä johdettiin tietoisesti harhaan. Päähenkilön Leevin lapsuus- ja nuoruusaika oli uskomatonta tragediaa, mutta kuitenkin hänen elämästään on muodostunut ihmeellinen selviämiskertomus. Ja niin hän nyt on onnellinen isä ja isoisä, onnistunt yrittäjä ja kauppaneuvos ja elävä esimerkki, että huonoistakin lähtökohdista voi elämästä tulla kaikin tavoin menestystarina. Niinpä Leevi Laitinen kiteyttää yhdeksi elämänviisaudekseen, että on paljon onnellisempaa olla se, joka on saanut selkäänsä kuin se, joka on antanut selkään.
Kirja on enemmän kuin lukemisen arvoinen. Se osaltaa raottaa ovia myös meidän nykyisiin fundamentalisteihinkin päin, miten oikeassaolemisen katsotaan antavan valtuudet melkein mihin tahansa, niin kuin kartanolaisetkin saivat valehdella oikeudessa ja kohdella lapsia ja liikkeestä eronneita vaikka kuinka rakkaudettomasti. Uskoa ja uskontoa voidaan siis myös väärinkäyttää, niin maailman paras asia kuin usko oikein ymmärrettynä ja käytettynä onkin!
Miten Suomessa 1930-luvulta aina 50-luvulle asti on voitu kohdella ihmisiä näin manipoloimalla eikä edes rikosilmoitukset johtaneet mihinkään.
Leevi Laitinen joutui 4-vuotiaasta kartanolaisen lahkon käsiin hänen vanhempiensa käännyttyä kartanolaisten kannattajiksi ja luovuttaessa pieniä lapsiaan lahkolaisten kasvatettaviksi uskoessaan, että lapset näin pelastuvat ja saavat taivaspaikan. Lapsia kohdeltiin uskomattoman raakalaisesti. Kaikki oli kiellettyä ja luuloteltuja himoja ajettiin säälimättömällä piiskaamisella.
Leevistäkin tehtiin lapsisaarnaaja, koska heitä tultiin sankoin joukoin kuulemaan ja näin saatiin hyvät kolehdit. Kannattajia tämän Alma Kartanon johtama lahko keräsi ehkä parisataa. Alma Kartano oli torpparin tytär eikä lapsuudessaan käynyt päivääkään koulua. Lukemaan ja kirjoittamaan hän kuitenkin oppi ja sai uskonnollisen herätyksen ja tutustuttuaan pariin maallikkosaarnaajaan pääsi tutustumaan Inkerinmaalle outoihin pikaista maailmanloppua julistaviin lahkoihin. Jotenkin Alma kuitenkin omasi vaikutusvaltaa ihmisiin ja sai kiedottua ympärilleen uskollisten kannattajien joukon kuolemaansa v.1953 asti.
Leevi oli jo silloin päässyt irtautumaan kartanolaisista karattuaan 18-vuotiaana v.1949 heidän keskuudestaan todella uskomattoman kovia kokeneena. Eivät edes vanhemmat päästäneet häntä käymään luonaan, mutta isoisältään ja monilta entisiltä kartanolaisilta Leevi sitten sai tukea ja pääsi oman elämän alkuun saaden puolisokseen v.1952 Annin, jonka äiti myös oli kartanolainen ja vain isän varhainen kuolema oli pelastanut Annin joutumasta kartanolaisten lapsisaarnaajaksi. Mutta näin Anni voi ymmärtää miestään, jota raskas menneisyys monin jopa painajaisin ahdisti. Yrittivätpä kartanolaiset kostaa Leevin irrottautumisen liikkeestä jopa tekemällä hänestä rikosilmoituksen.
Kaiken tämän kokemansa jälkeen Leevi Laitinen kuitenkin on elänyt sopusointuisen ja hyvin tuloksekkaan elämän ollen nyt menestyksekkään yrityselämän jälkeen tuhannen rikkaamman suomalaisen joukossa pojan jatkaessa yhtä suurinta kotimaisessa omistuksessa olevaa huolinta-alan yritystä Varovaa. Ja Leevi saa nauttia eläkepäivillä nuoruudessaan menettämistä asioista kuten Vampulaan rakentamansa kodin onnesta. Siellä on lentokenttäkin rakkaan lentoharrastuksen tukemiseksi ja jopa uimalammikko, kun lapsena ei saanut edes leikkiä eikä uidakaan.
Kirjaa ei ole tehty missään syytetarkoituksessa, vaan halutaan kuvata, miten vilpittömiä totuutta etsiviä johdettiin tietoisesti harhaan. Päähenkilön Leevin lapsuus- ja nuoruusaika oli uskomatonta tragediaa, mutta kuitenkin hänen elämästään on muodostunut ihmeellinen selviämiskertomus. Ja niin hän nyt on onnellinen isä ja isoisä, onnistunt yrittäjä ja kauppaneuvos ja elävä esimerkki, että huonoistakin lähtökohdista voi elämästä tulla kaikin tavoin menestystarina. Niinpä Leevi Laitinen kiteyttää yhdeksi elämänviisaudekseen, että on paljon onnellisempaa olla se, joka on saanut selkäänsä kuin se, joka on antanut selkään.
Kirja on enemmän kuin lukemisen arvoinen. Se osaltaa raottaa ovia myös meidän nykyisiin fundamentalisteihinkin päin, miten oikeassaolemisen katsotaan antavan valtuudet melkein mihin tahansa, niin kuin kartanolaisetkin saivat valehdella oikeudessa ja kohdella lapsia ja liikkeestä eronneita vaikka kuinka rakkaudettomasti. Uskoa ja uskontoa voidaan siis myös väärinkäyttää, niin maailman paras asia kuin usko oikein ymmärrettynä ja käytettynä onkin!
torstai 1. huhtikuuta 2010
Maaseutua lyödään
Mikä mättää! Maaseutua lyödään ja autioitetaan oikein olan takaa, vaikka kepukin on hallituspuolueena. Eikö tukea löydy kuin PerusSuomalaisista, vaalien jälkeisestä seuraavasta hallituspuolueesta.
On täysin käsittämätöntä, että aina vain puhutaan säästämisestä ja kannattamattomuudesta. Pitäisikö kaiken kannattaa. Kyllä yhteiskunnalla pitää olla myös valvollisuuksia hoitaa maata kokonaisvaltaisesti. Ja miten juuri nyt on raha loppunut kaikkialta eikä mikään kannata.
Viikolla on lopullisesti päätetty lopettaan pitkään hyvää työtä tehnyt Heinolan reumasairaala, jonne on keskittynyt paras tieto reumasairauksista ja niiden vaativa hoito. Onko nyt rahan loppumisen tähden varaa luopua näin vuosikymmenien aikana hankitusta keskitetystä tietopääomasta. Suinkaan ei ole osoitettu, että jatkossa voitaisiin kaikki hoitoa tarvitsevat hoitaa heidän sairauksiaan vaativalla tavalla. Varsinkin TV:ssäkin näytettyjä lapsipotilaita tulee sääli, kun varsinkaan heillä ei ole tiedossa nykyistä vastavaa juuri heille parhaiten sopivaa hoitoa.
Viimeisin tieto kohtelee kaltoin köyhintä aluettamme eli Itä-ja Pohjois-Suomea, kun nykyisin 500 oppilasta käsittävä Kajaanin opettajakoulutusyksikkö lopetetaan. Ja taas säästösyistä, saadaan 1,5 milj. euron vuosisäästö, kun opetus keskitetään Oulun yliopistoon. Eikö etäisyyksillä ja hajasijoituksella olekaan enään mitään merkitystä.
Eivätkö asianomaiset ministeriötkään tunne mitään huolta. Tai sitten alueen poliittiset vaikuttajat vaikkapa vain hallituspuolueiden edustajat. Vai onko tämä vain sitä nykyistä menoa, joka korutont´ on kertomaa, se vastaanota synnyinmaa! Ja jolle emme yksinkertaisesti voi mittään! Kuinka kauan joudumme seuraamaan tätä pitkäperjantain murhenäytelmää.
On täysin käsittämätöntä, että aina vain puhutaan säästämisestä ja kannattamattomuudesta. Pitäisikö kaiken kannattaa. Kyllä yhteiskunnalla pitää olla myös valvollisuuksia hoitaa maata kokonaisvaltaisesti. Ja miten juuri nyt on raha loppunut kaikkialta eikä mikään kannata.
Viikolla on lopullisesti päätetty lopettaan pitkään hyvää työtä tehnyt Heinolan reumasairaala, jonne on keskittynyt paras tieto reumasairauksista ja niiden vaativa hoito. Onko nyt rahan loppumisen tähden varaa luopua näin vuosikymmenien aikana hankitusta keskitetystä tietopääomasta. Suinkaan ei ole osoitettu, että jatkossa voitaisiin kaikki hoitoa tarvitsevat hoitaa heidän sairauksiaan vaativalla tavalla. Varsinkin TV:ssäkin näytettyjä lapsipotilaita tulee sääli, kun varsinkaan heillä ei ole tiedossa nykyistä vastavaa juuri heille parhaiten sopivaa hoitoa.
Viimeisin tieto kohtelee kaltoin köyhintä aluettamme eli Itä-ja Pohjois-Suomea, kun nykyisin 500 oppilasta käsittävä Kajaanin opettajakoulutusyksikkö lopetetaan. Ja taas säästösyistä, saadaan 1,5 milj. euron vuosisäästö, kun opetus keskitetään Oulun yliopistoon. Eikö etäisyyksillä ja hajasijoituksella olekaan enään mitään merkitystä.
Eivätkö asianomaiset ministeriötkään tunne mitään huolta. Tai sitten alueen poliittiset vaikuttajat vaikkapa vain hallituspuolueiden edustajat. Vai onko tämä vain sitä nykyistä menoa, joka korutont´ on kertomaa, se vastaanota synnyinmaa! Ja jolle emme yksinkertaisesti voi mittään! Kuinka kauan joudumme seuraamaan tätä pitkäperjantain murhenäytelmää.
Tilaa:
Kommentit (Atom)