maanantai 6. tammikuuta 2020

Kirkon sivulta


Loppiainen päättää joulunvieton


Loppiaisena siirrytään joulunpyhistä arkeen. Kirkkovuodessa loppiainen on itämaan tietäjien pyhä.

Loppiainen on kristittyjen vanhimpia juhlia, jopa joulua vanhempi. Loppiaisen evankeliumiteksti kertoo kaukaa itäisiltä maista vaeltaneista viisaista ja arvostetuista tietäjistä, jotka tulivat katsomaan Jeesus-lasta. He toivat mukanaan kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Jeesus itse oli syntynyt köyhänä matkalaisena tallissa, mutta hän sai kalliita lahjoja. Jeesusta tulivat tervehtimään niin köyhät ja oppimattomat paimenet kuin tietäjät tai kuninkaat vierailta mailta. Kristus on valo kaikille maailman kansoille ja kaikenlaisille ihmisille.

Loppiainen viittaa nimellään jouluajan loppumiseen. Kirkkovuosikalenterissa loppiaisen jälkeiset pyhät kuuluvat vielä joulujaksoon, joka päättyy vasta pääsiäisjakson alkaessa. Loppiaista vietetään 6. tammikuuta.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Miten saataisiin jotain rotia tulonjakoon

On se vaan kumma, ettei tulonjaossa päästä suurempaan oikeudenmukaisuuteen. Esim. verotuksessa pääomaverotuksen huojennus on aiheuttanut sen, että ylin tulonsaajaosa maksaa vain kolmasosasta tulostaan progressiivisen tuloverotuksen kautta. Osinkotuloja kohdellaan myös pienemmällä verotuksella, osin jopa verovapaana Ja miten monien valtionyritysten johtajienkin palkat ovat tähtitieteellisiä ja päälle vielä käsittämättömät optiot. Ja lisäksi edelleen tuloja kierrätetään veroparatiisien kautta, eikä sitäkään pystytä estämään.

Karmeana esimerkkinä Juha Siltala kertoo Lehmanin ja Bear Strearnsin finassikriisin alussa kaatuneiden pankkien johtajien rahastaneen sitä ennen toinen 461 miljoonaa ja toinen 289 miljoonaa.
Ja toisena esimerkkinä USA:n suurin  yritys halpaketju Walmart maksaa pääjohtajalleen 900 kertaa suurempaa palkkaa kuin mitä yhtiön keskipalkka on. Ja Siltala jatkaa meille Suomeenkin hyvin sovellettavissa olevalla totuudella: "Johtajien palkkatason määrää hallitusammattilaisten viiteryhmä; kun johtaja määrittelee kaverinsa korvauksen reiluksi, hän voi odottaa vastapalvelusta palkitulta johtajalta oman yhtiönsä hallituksessa."

Jos kaikki maksaisivat verot samanlaisin perustein valtion rahat kyllä riittäisivät, niin helppoa se budjetin laadinta olisi. Eli kyllä kansa tietää. Ja on hyvä muistaa, että jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas!

lauantai 4. tammikuuta 2020

Veikko Emil Aleksander Vennamo

Lähes 400 sivuinen tiiliskivi on kirjoitettu Veikko Vennamosta nimellä Vennamo Mies ja hänen puolueensa. Tekijä Aarni Virtanen on nähnyt melkoisesti vaivaa ja tehnyt merkittävän elämäkerran miehestä, jota ei välttämättä aina arvostettu, mutta jälkikäteen on jopa kaivattu ja kiitetty häntä yhdeksi karismaattisimmaksi politiikoksemme. SMP:n vaiheissa mukana eläneenä kirjan perinpohjaisesti esittämä poliittinen historia on tuttua, mutta on täysin ansainnut tulla kootuksi yhdeksi kertomukseksi kansien väliin. Vähäväkisen kansanosan puolustaminen ei aina ole ollut helppoa, mutta menestystäkin on matkan varrella tullut aina hallituspuolueenakin toimimiseen asti.

Uusi voima - SMP - eduskuntaan unohdetun kansan puolesta-vaalijuliste askarteluhuoneemme katossa kertoo paljon Veikko Aleksander Fennanderin suomennettuna Vennamon taistelusta Asialinjalla Suomen ja suomalaisten puolesta, ja työ jatkuu edelleen - tietysti vähän eri muodossa - mutta samassa mielessä.

Veikko on saanut arvoisensa elämäkerran!

perjantai 3. tammikuuta 2020

Koillismaan profeetta

AlfaTV:stä tuli Tapaninpäivänä ohjelma Sata kaunista kohdetta Suomessa Koillismaalta ja Kuusamon koskista. Suurin ansio koskien luonnontilaan jäämisestä on ollut Reino Rinteellä. Hän oli monipuolinen elämänsuojelija ja kirjoittaja, mm. Koillissanomien perustaja v.1950. Ohjelman innoittamana muistin hyllystä löytyvän lukemattoman määrän joukosta myös Rinteen kirjoja. Nyt luin Rinteen esikoisromaanin vuonna 1945 ilmestyneen Tunturit hymyilevät, jonka olin hankkinut v.1959. Ja todella lukemisen arvoinen tämä jo lehdiltään ruskahtaneeksi käynyt yli 200 sivuinen Lapin luonnon ja siellä elävien ihmisten kuvaus onkin. Kieli on rikasta kylläkin oudohkoja lappilaisia sanoja täynnä, mutta ei se haittaa. Juonikin on jännittävä ihmiskohtaloiden osalta, mutta lopuksi kaikki kääntyy parhain päin kuten hyvissä saduissakin ainakin.  Ei syyttä hän ole saanut Koillismaan Profeetan nimeä, isänsäkin oli jo maallikkosaarnaaja!

torstai 2. tammikuuta 2020

Lukemista riittää

Monenlaista lukemista joulun aikana on riittänyt. Esim. kaikki MMM-kirjat löytyy alusta lähtien, hyviä hakuteoksia. Erkki Liikasen omaelämäkerta ei lopulta ollutkaan niin mielenkiintoinen, kun keskityttiin vain eri korkeissa tehtävissä toimimiseen ja painotettiin tietenkin Suomen Pankin pääjohtajalle sopivasti aina joka tilanteessa talousasioita. Oman elämän ja perheen kuvaus jäin ohuemmaksi, vaikka tietysti mikkeliläisyys tuli selvästi näkyviin!

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Hyvää Uutta Vuosikymmentä


Uudenvuodenaatto

Aikamme on Jumalan kädessä

Kun kalenterivuoden vaihde uuden ajan alkupuolella vakiintui tammikuun alkuun, joulukuun viimeisen illan aiheeksi tuli muistaa ajan kulumista. Meitä muistutetaan siitä, että elämämme ei riipu ainoastaan maailmassa vallitsevista valloista ja laeista. Elämämme on Jumalan kädessä. Meillä on paljon aihetta kiitokseen ja katumukseen. Uusi vuosi merkitsee myös sitä, että Jumala antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudestaan.
                                                                                     Tämä ev.lut. kirkon etusivulta