perjantai 31. heinäkuuta 2009

Kuvassa MM-maastoissa Lahdessa





Perussuomalaisten Lahden kaupunginvaltuutettu Harri Nieminen otti kuvan M 65 sarjan maastojuoksun lähdöstä Lahden MM-kisoissa. Hän on myös on facebook-kavereitani ja löysin hänen sivuiltaan oheisen kuvan, jossa olen äärimmäisenä vasemmalla. Edessäni on hyvä kaverini Lauttakylän Heikki Salo. Takanani näkyy vain vähän kasvoja toisesta Lahden Perussuomalaisten valtuutetusta Koskisen Lassesta. Harri Nieminen on luvannut ottaa vielä kuvan maailmanmestari Seppo Kykkäsestä, kun hän juoksee 10 000 m 4. elokuuta.

torstai 30. heinäkuuta 2009

MM Lahdessa jatkuu hyvä menestys

Seppo Kykkänen jatkoi tänään torstaina hienoja juoksujaan ottamalla sarjassaan M 50 nyt hopeamitalin 5.000 metrin juoksussa. Espanjalainen voittaja alitti 16 minuuttia, Sepen aika oli 16.10,29, toinen espanjalainen tuli kolmanneksi ja Jukka Kauppila neljänneksi. Vielä tiistaina Sepellä on edessä 10.000 metriä. Silloin hän on levänneenä, tänään jaloissa painoi tiistain hieno 8 km maastojuoksun maailmanmestaruus.

Eilen sai siis kovan urakkansa M 70 sarjan kymmenottelussa päätökseen Osmo Villanen tullen viidenneksi. Tänään kisaurakkansa aloitti Karvian Kirin Aimo Mikkola 100 m alkuerissä saaden ylivoimaisesti parhaan ajan 13.27, seuraavan aika oli 13.70. Mestaruus on siis hänelläkin vetämässä.

KankU:n urheilijoista eivät vielä ole päässeet kilpailemaan M 50 Jorma Hietamäki, jolla lajeina ovat 400 m ja 400 m aidat ja Hannu Kortesluoma M 55 keihäs. Jorma päässeen mukaan 4x400 m viestiin, niin kuin Aimo Mikkola 4x100 m viestiin.

86 maata on edustettuina. Suomalaisia on tietysti eniten 1.568 henkeä. Seuraavina ovat Saksa 453, Italia 292, Englanti 274, Yhdysvallat 250 ja Venäjä167. Yhteensä osanottajia on lähes 5.000. Suosituimpia lajeja ovat juoksut, joista ylivoimaisin on maraton 886 ja sitten maastojuoksu 621. Aitajuoksuissa on vähiten väkeä. Kisat ovat siis melkoinen tapahtuma ja järjestyksessään toiset Suomessa, ensimmäiset olivat Turussa.

Jukka Keskisalo juoksi hienon estejuoksun Monacossa jääden vain 3 kymmenystä Tapio Kantasen Suomen ennätyksestä. Joku sanoi hänen menettäneen ennätyksensä juoksemalla toista rataa eikä sisärataa, mutta joku asintuntija puolestaan totesi Jukan tehneen aivan oikein, sillä esteiden ylityksessä täytyy olla tilaa ja ruuhkassa sisäradalla ylittäminen on vaikeampaa.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Lahden MM-kisat alkoivat

Eilen juostiin melko makoisesti maastojuoksut Lahden Salpausselän hienoissa maastoissa MM-kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä. Kankaanpään Urheilijoiden Seppo Kykkänen oli yksi avauspäivän suomalaishahmoista ottamalla voiton M 50 maastojuoksussa, jossa Suomeen tuli kolmoisvoitto ja sitä myöten Sepolle toinenkin kultamitali. Seppo juoksi lujempaa kuin 45-vuotiaatkaan saaden 8 km matkalla ajan 26.31. Toinen Kari Suominen 26.34 ja kolmas Jukka Kauppinen 26.39. Veli-Pekka Vänni KankU oli neljäntenä suomalaisena 14. ajalla 28.16. eli hienosti hänkin selviytyi. Loppuun juoksi 52.

Toinenkin KankU-lainen sai mitalin vähän yllättäenkin, kun M55 sarjan Reino Penttinen tuli kolmantena lenkkinä Suomen hopeamitalit voittaneeseen joukkueeseen ollen 16. ajalla 30.43. Maaliin pääsi 46.

KankU:n Antti Pihlajamäki oli M 60 sarjassa 36. ajalla 41.51 ja loppuun juoksi 41. Minä puolestani M65 sarjassa tulin sijalle 34 ajalla 39.01. Loppuun juosseita oli 48. Suomi sai pronssimitalin ja joukkueessa olivat usein kanssani tasapäisesti kilpailleet Markku Tunturi ja Taisto Kosonen, nyt hävisin heille vajaan viisi minuuttia. Tasan eivät käy onnenlahjat ja veteraaniurheilu on juuri tällaista. Kenellä kestää paikat, kenellä on vaivoja estämässä täysipainoista urheilemista.

Tänään saivat urakkansa loppuun kunnioitettavat kymmenottelijat. KankU:n monipuolisuusihmemies Osmo Villanenvalmistautui tällä kerralla tähän vaativaan lajiin suorittaen urakkansa mallikelpoisesti tullen M70 sarjassa viidenneksi pistemäärällä 6830. Hatun noston arvoinen saavutus tämäkin.

Lahdessa on todella suuren urheilujuhlan tuntua ja kansainvälistä ilmapiiriä. Stadionin rinteen yläosassa roihuaa jopa kisatuli olympitulta matkien. Muistoksi saa jokainen osanottaja lunastaa kisamitalin, jossa erikoisuutena sai oman valokuvansa mitalin takapuolelle. Kyllä kannatti käydä haistelemassa suurkilpailujen ilmapiiriä vaikkapa vain keskenkuntoisena pelkkänä osallistujana.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

MM- ja EM-kisojani

Kun muistojen sirpaleita kokoaa, löytyy aika monet veteraanien kansainväliset kisat osanottolistaltani, vaikken niitä intohimoisesti olekaan kokoillut. Useimmiten tärkeintä on ollut osallistuminen ilman mitään sen suurempaa tavoitetta. Näin on huomenna alkavissa Lahden MM-kisoissakin, jossa kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä osallistun maastojuoksuun, meiltä KankU:sta on seitsemän maastojuoksijaa mukana.

Olen osallistunut tasan yhtä moniin MM- ja EM-kisoihin eli kumpiinkin neljä kertaa. Lisäksi kerran Pohjoismaiden mestaruushallikisoihin viime vuonna juuri sen takia. kun kisat järjestettiin Islannissa. Näin tuli käytyä Satujen saarella ja vieläpä elämän ollessa siellä kaikin tavoin mallillaan, vasta sen jälkeenhän siellä on ollut pankkiromahdukset ja köyhyys on pilkistänyt sinnekin.

Kotimaan kisoissa olen ollut MM-Turussa v.1991 maastojuoksussa. Muisssa MM kisoissa olenkin sitten sinnitellyt maratonin, niin v.1993 Japanin Miyazakissa kuin v.1995 Kanadan Buffalossa. Japanista muistan armottoman helteen ja japanilaisten valtavan osanottajamäärän, onhan maraton Japanin kansallisurheilu. Buffalossa puolestaan lähdettiin jo lähes aamuyöstä, jottei aurinko ehtisi liiaksi lämmittää ja lisäksi sattui sopiva sateinen sää.

Seuraavanakin vuonna eli v.1996 juoksin maratonin Malmön EM-kisoissa. Toinen EM-maraton olikin sitten historiallisella alkuperäisellä maratonreitillä Marathonin kentältä Ateenan vanhalle olympiastadionille v.1994 Maratonarvokisoja tuli näin ollen 4 vuotta yhteen putkeen. Maratonin olen juossut myös Jyväskylässä, mutten muista vuotta enkä sitä, oliko kyseessä niin kuin uskon todennäköisemmin EM-kisat.

Muut EM-kisani ovat viime vuosilta, kesäkisoissa v.2006 Puolan Poznannissa todella helteisessä säässä riitti täysin 5.000 m ja 10.000 m. V.2007 pidettiin EM-hallikilpailut Helsingin Liikuntamyllyssä ja siellä alkukeväisissa olosuhteissa oli myös maastojuoksu, joka oli mukava kipaista, jotta sai arvokisaosanoton.

MM- ja EM-kisat ovat vuorovuosina. Jos jalan saisi akilleen kantapään osalta täyteen kuntoon, olisi tietysti haaveena päästä vielä mukaan arvokisojen kuninkuusmatkalle maratonillekin. Tulevaisuus sen näyttää!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Presidenttiydestä

Presidentin asema herättää jatkuvasti keskustelua. Urho Kekkosen kaudelta on valtapuolueille jäänyt kauhukuva presidentin ylisuuresta vallasta, vai mistä johtuu varsinkin kokoomuksen, kepun ja vihreiden jatkuva vaatimus riisua loputkin vähistä presidentin valtaoikeuksista. Perussuomalaiset ja demarit haluavat vähintäin säilyttää nykyisen presidentin vallan. Demarit ehkä siksi, kun heidän edustajansa istuu nyt valtaistuimella.

Me PerusSuomalaiset olemme vilpittömästi sitä mieltä kuin kansankin valtaenemmistö eli mitä tekee pelkällä seremoniamestari -presidentillä ja miksi muka kansanvallan eli demokratian nimissä presidentin jäljellä olevaan vähäistäkin valtaan olisi purettava nyt, kun hänet valitaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti on siis nykyisin valittu täysin kansanvaltaisesti ja kun hän saa valtakirjansa suoraan kansalta, valtaa pitää myös olla. Osoittaahan kansa nimenomaan haluavansa valita presidentin, siitä kertovat muita vaaleja korkeammat äänestysluvutkin.
Puoluepukarit eivät tässäkään halua kuunnella kansan ääntä, vaan kylmästi lisätä vain omaa valtaansa.

Puhutaan ongelmasta, kahden lautasen käytännöstä EU-tilaisuuksissa. Ongelma taitaa olla vain sisäsyntyinen, lautanen sinne tai tänne EU:ssa ei ketään hötkäytä. Ja nimenomaan kriisitilanteissa tarvitaan johtajaa, jollainen ei poliittisten juonitteluiden tuloksena valittu pääministeri välttämättä ole. Risto Rytin maamme kohtalon hetkillä osoittama ryhdikkyys ja omasta edustaan piittaamattomuus maan olemassaolon ollessa vaakalaudalla on mainio esimerkki presidentin valtuuksien välttämättömyydestä! Vahvaa johtajaa tarvitaan erityisesti juuri kriisiaikoina.

Toinen asia sitten on kokonaan EU-perustuslain ehdottama EU-presidentti, johon olisi menossa jopa Itämeren kaasuputkea ajava Paavo Lipponen, joka itse ei kannata maassamme presidentille valtaa, mutta itse olisi menossa presidentin virkaan, jota ei edes valita vaalilla. Niin muuttuilee miehen mieli tilanteen tullen. Me PerusSuomalaiset emme hyväksy EU:lle presidenttiä emmekä kannata EU:n kehittymistä kohden liittovaltiota. Siksi on häpeällistä äänestyttää Irlannin kansaa kahdesti asiassa, vaikka kansa jo kerran sanoi ei uudelle perustuslaille. Vähemmän EU:ta ja parempaa EU:ta.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Mikä on ihminen

Eino Leinoa mukaillen: Mikä on ihminen, yksin sä syntynyt oot, yksin myös kuoleva oot.

Psalmin kirjoittaja ihmettelee: Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Psalmeissa todetaan myös elämämme katoavaisuus: Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

Näitä ajatuksia tulee väkisinkin kohdatessaan yllättävän kuoleman. Tänään minut oli pyydetty siunaamaan 66-vuotiaana tulipalossa menehtynyttä rakasta puolisoa, äitiä, mummua, sisarta, monelle läheistä ihmistä. Surevia saattajia oli paljon. Arkku ympäröitiin kauniilla kiitollisuuden kukkasilla. Surujuhla oli vaikuttava ja myös lohduttava.

Lainasin virrentekijää: Mua, Jeesus, auta valvomaan ja tätä aina muistamaan: on lyhyt ihmiselämä ja iäisyys on edessä. Jo askel riiittää siirtämään tulevaan, toiseen elämään. Eikä meille muuta turvaa ja lohdutusta jääkkään kuin usko, aivan kuten puoliso kukkaistervehdystä jättäessään sanoi: jälleennäkemisen toivossa. Tässä rukouksen hengessä saamme elää, sama mieli oli myös perheen valitsemassa veisaamassamme iltavirressä: Tule kanssani Herra Jeesus. Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan.

Ihminen on heikko, elämänlankamme on perin ohut, mutta kuitenkin ja sittenkin Jumala muistaa meidät ja pitää meistä huolen Poikansa Jeesuksen kautta. Tässä on uskomme ja toivomme kuolemankin ja nimenomaan juuri kuolemankin hetkellä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Honka-Hölkkä vetää

Hölkkäkulttuuri on viime vuosina ja vuosikymmeninä aika tavalla hiipunut. Vain harvat hölkät vetävät väkeä ja monia on vuosien varrella lopetettu. Esimerkiksi meillä Kankaanpäässä parhaimmillaan on ollut kuusikin hölkkää, Kankaanpään Urheilijoilla Kevätkirmaisu ja Kenkähölkkä, Niinisalossa, Venesjärvellä ja Veneskoskella omansa. Kaikki nämä ovat loppuneet, jäljellä on vain Vihteljärven ympärijuoksu, jossa siinäkään ei pahemmin ole osanottajia.

Honkajoen markkinoiden edellisiltana eli näin perjantaina klo 20 järjestetty Honka-Hölkkä sen sijaan on pitänyt pintansa. Tänäänkin sadesäästä huolimatta osallistujia oli noin 650, suurin osa aivan tavallisia kävelijöitä. Kaikki arvottavan hirsisaunan toivossa. Nyt se meni Pirkanmaalle.

Honka-Hölkän suosion perusteena on varmaan sekin, ettei Honkajoella ole runsauden pulaa tapahtumista. Näin markkinoita ja hölkkää pidetään koko pitäjän yhteisenä kesän kohokohtana ja katsotaan osallistumin jopa vähän velvollisuudeksikin. Ja onhan hienoa, että on paikkakuntahenkeä, yhteen hiileen puhaltamista.

Honkajoki on muutenkin pienten maalaiskuntien joukossa poikkeuksellinen yritystensä menestymisen vuoksi. Paikkakunta on laajalti tunnettu kolmesta maansiirtokonekauppiaastaan: Heinola, Pakkanen, Yli-Paasto. Lisäksi on menestyvä Rapilan kasvihuoneyritys, joka nytkin oli lahjoittanut hölkkään osanottomitalit ja salaattipussin jokaiselle osanottajalle. On myös Korpelan lihajalosteen tuotantolaitos ja eläinruhoja hyödyntävä Honkajoki Oy. Työpaikkoja riiittä jopa niin, että työssä on ulkolaisiakin kuten virolaisia.

Niinpä ei turhaan toivotettu meitä hölkkääjiä ensi vuonnakin mukaan hienoon hölkkätapahtumaan, jossa nyt riitti hyvin happeakin eikä hiljainen sade muutenkaan häirinnyt.