torstai 30. huhtikuuta 2015

Torstaita

Torstaitorilla paistoi aurinkokin eilisen koko sadepäivän jälkeen, pohjoisemmassa oli luntakin satanut maahan saakka yli 20 senttiä. Torilla riittää juttukavereita joka lähtöön, valtaosaltaan tuttuja, mutta myös tuntemattomimpia.

Juha Sipilä on saanut vastaukset 15-kohdan hallituskysymys tiedusteluihinsa. Perussuomalaisten vastaukset ovat olleet kovia oman linjamme mukaisia niin maahanmuuttokysymyksissä, EU-maksuosuudessa, autoverotuksen poistamisessa ja kehitysavussakin. Yhteen sovittamista riittää ja tarvitaan. Muuten voi käydä ohrasesti. Sillä esimerkiksi keskusta, kokoomus, vihreät, rkp ja kd tekee yhteensä 115, mutta näin monen puolueen hallituksesta ei ole kovin hyviä kokemuksia viimeiseltä hallituskaudelta. Vihreät ja vasemmistoliittohan lähtivät pois kesken kaiken. Tällä kertaa vasemmistoliitto on sulkenut itsensä ulos hallitusneuvotteluista heti kättelyssä.

Klara vappen joka tapauksessa!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Haikeaakin tunnelmaa

Tänään sai kuunnella Valtiopäivien avajaisjumalanpalvelusta radiosta, kun päättäjäisjumiksessa vielä olimme paikanpäällä. Piispa Luoma piti hyvän puheen kohdistaen sanansa vastavalituille kansanedustajille. Virsien veisaaminen oli totutusti voimakasta sydämistä lähtevää. Kyllä kaikki tuntevat pienuutensa valtavien tehtävien edessä. Aiheellisesti piispa muistutti, ettei tämä kaikki ole tässä näkyvässä ja kuitenkin yhdessä täytyy yrittää tehdä parhaansa. - Poikkesin muuten juuri eilen Tuomiokirkossa illan suussa ja näin sain hiljentyä hetken ennen Israelin lähetystön vastaanottoa ja niin myös sitten ennen tätä ekumeenista valtiopäivien alkajaisjumalanpalvelusta.

Valtiopäivien avajaiset sitten tulikin suorana lähetyksenä TV:stä. Niin presidentti Sauli Niinistö kuin puhemies Juha Sipilä puhuivat. Presidentti lupautui Antti Rokan tavoin olemaan hallituksen apuna tarvittaessa. Näin kaikki ovat puhaltamassa yhteen hiileen, joten paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan.

Pääministerin asettamat 15 kysymystä hallitukseen mieliville puolueille ovat todella niin kuin Timo Soinikin sanoo hyviä, mutta eivät helppoja. Eikä vastausaikakaan ole helppo, kun se päättyy jo huomenna vappuaattona kello 14. Ja vielä tänään illalla on ollut valtiopäivien avajaisiin liittyen oopperaesityksessä käynti. Toivotaan kuitenkin hyviä vastauksia ja nopeaa hallituksen kokoamista keskustan ja perussuomalaisten ympärille.

Kärpäsiä yhdellä iskulla


Vielä yksi Helsingin reissu tuki tehtyä vähän jälkiselvittelyidenkin merkeissä saman aikaisesti kun uusi eduskunta kokoontui valitsemaan pätkäpuhemiehet hallitusneuvotteluiden ajaksi. Ben Zyskowicz tuli taas puhemiehistöön, neljä vuotta sitten hän oli varsinainen puhemies, nyt lankesi 2. varapuhemiehisyys.

Israelin suurlähettilään Dan Ashbelin isarelin 67. itsenäisyyspäivän vastaanotolla muuten näin Benin parhaan ystävän nyt eduskunnasta yllättäen pois pudonneen Kimmo Sasin, jonka kanssa juttelin. Saas nähdä, miten Ben viihtyy eduskunnassa, kun Kimmo ei enää istu hänen vieressään, kuten on ollut vuoden 1983 vaaleista lähtien. Vastaanotolla sain onnitella uutta kansanedustaja Sari Essayahia ja juttelin entisen Jurvan papin, jurvalaista syntyperääkin olevan Hannu  Hiipakan kanssa, joka on ollut kolmisen kuukautta Karmel-yhdistyksen toiminnan johtajana.

Niitä muita kärpäseniskuja olivat eduskunnassa sekä ipadin että kännykän poistaminen eduskunnan verkosta, tietokoneelle on sama tehty jo aiemmin. Kaikki koneet lunastan jatkossa käyttööni. Tilitoimiston päällikön Pertti Rosilan puheilla on aina mukava käydä, nyt tehtiin lopputilityksiä eduskuntakaudesta.

Eduskunnan saunassa oli lenkin päälle. Juoksija-lehteen otettiin aiemmin Matti Hannuksen tekemään haastatteluun juoksukuvia eduskuntatalon ja musiikkitalon maisemissa, joka päälle tein sitten lenkin olympiastadionin ja uimastadionin pururadalle. Tapasin kaksi perussuomalaisten eduskuntakautensa uusinutta hyvää kaveriakin Martti Mölsän ja Kimmo Kivelän. Vaikeaa on muuten eduskuntatiloissa nyt liikkua, kun päärakennus on remontissa eikä entisellä edustajalla ole kulkukorttia, ei edes ulos pääse ilman saattajaa.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Veteraaneille kunniaa

Kansallinen veteraanipäivä aloitettiin veteraaniasiain neuvottelukunnan seppeleenlaskulla sankarihaudoille. Jatkettiin arvokkaalla juhlalla, juhlapuhujana kankaanpääläissyntyinen kenraali Markku Myllykangas. Viisitoista sotiemme veteraania sai ritarikunnan ansiomerkin, joita kaiken kaikkiaan jaettiin tänään toistatuhatta.

Tykistörykmentin komentaja Paavo Keskiruusi luki Tasavallan Presidentin antaman veteraanipäivän päiväkäskyn. Mieskuoro lauloi Nuoruusmuistoja, Kaunehin maa ja Suomen laulun. Lopuksi kaikki yhdessä pääsimme ääneen laulamalla seisomaan nousten Veteraanin iltahuudon.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sadettakin pitkästä aikaa

Sateinen sunnuntaipäivä, sataen suvet tulevat. Ilma onkin ollut jatkuvasti - voi jopa sanoa koko vaalityön kuukauden ajan - koleahko ja tuulikin yllättävän kovaa. Nyt siis vapuksi lämpiää, vaikka juuri vapun ajaksi juuri luvattiin myös sateista.

Kankaanpään perussuomalaisilla oli hallituksen kokous ja sen päälle sääntömääräinen tilit ja toimintakertomukset hyväksynyt vuosikokous. Sihteeri Tapio Laurila oli ansiokkaasti laatinut seikkaperäisen selvityksen menneen vuoden toiminnasta. Vilkasta ja tuloksellista työtä on tehty ja tilaisuuksia ollut runsaasti, olihan viime vuonna EU-vaalit ja kirkollisvaalitkin.

Askaretta riittää

Aamusta yöhön liikenteessä. Kaksi siunausta muistotilaisuuksineen, aurakeppien poisottoa ja vaalien jälkeinen Jatkojytky-perussuomalainenkin on ilmestynyt, sen jakoa myös niin eilen, tänään kuin vielä huomennakin täällä keskustassa ja vapuksi sitten parilla sivukulmalla. Meidän vakio jo monen vuoden ajan on ollut 5000 lehteä laitetaan ympäri ämpäri Kankaanpäätä ja vähän naapureissakin, miten lehteä riittääkin. Koko määräkin kyllä uppoaa pelkästään jo Kankaanpäähän.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Jutun juurta Juoksija-lehteen

Tänään Juoksija-lehden monikymmenvuotinen arvostettu toimittaja Matti Hannus kävi haastattelemassa lehteä varten yhdessä molempien meidän ystävämme Vesa Korpimäen kanssa.

Olemme muuten Vesa kanssa harvoja lehden tilaajia sen alusta lähtien 70-luvun alkaen.
Jutun juurta riitti tuntikausiksi, olenhan juossut kilpaa poikasesta lähtien. Vuonna 1960  heinäkuun 31. päivänä juoksin 17-vuotiaiden sarjassa Olympiastadionilla silloisilla poikaurheilupäivillä eli SM-kisoissa 1000 metrillä kolmannessa alkuerässä ennätystulokseni 2.43, jolla karsiuduin nipin napin loppukilpailusta. Silloin siis riitti kovatasoisia juoksijoita, joista monet olivat myöhemmin maaotteluiden vakiokalustoa Mikko Ala-Leppilammesta lähtien.

Maratonien luku täyttyy tänä vuonna tasan 80 juostulla maratonilla ennätyksen ollessa vuodelta 1972 2.23.23. Tulos syntyi Turussa Artturin maratonilla huhtikuun 2. päivänä Juoksin silloin toisenkin kerran alle 2.24 Debnossa Puolassa tullen kuudenneksi saaden komean korkean kristallimaljakon. olin muuten silloin kautta aikojen Suomen tilastossa maratonilla 27. Jo samana vuonna ja samassa kuussakin edelleni menivät Bostonin maratonin voittaja Olavi Suomalainen, samoin Bostonissa Markku Salminen ja Karl-Mars-Stadtissa Seppo Nikkari ja vielä Kaj Vartiokin Korsossa toukokuussa.

Muistoja siis riittää!


36 kommenttia ja 154 tykkäystä tuli Facebookissa vuorokaudessa tähän muisteloon.