Muistoissa

Vaikka eläisikin täydesti tätä päivää: kävin kastekeskustelun, pidin vanhainkotihartauden, tein mäkilenkin Kuninkaanlähteellä ja vielä illalla oli vieraina abiturienttikummipoika Lauri vanhempiensa Hannun ja Marjan kanssa, niin silti voi elää myös muistoissa. Tämä on ollut mielessä viime päivinä, kun katselin vanhoja valokuva-albumeja ja korjailin irtilähteneitä valokuvan kiinnikekulmia.

Luokkakuvat niin kansakoulun neljältä alkuvuodelta kuin sen jälkeen oppikoulun alaluokkien kuvat herättivät paljon ajatuksia. Lähes kaikki muistan nimeltä, jonkun yhden vuoden luokassa olleen nimi on painunut unholaan. Monia on edelleen Kankaanpäässä asuvia, enemmistö tietysti pois muuttaneita. Muistan hyvin myös monen kodin ja asuinpaikan. Joitakin on jo poistunut iäisyyteen, olemmehan 65-vuotiaita.

Samoin perheen ja sukulaisten kuvat oman elämän ajalta viiden jopa kuudenkin kymmenen vuoden takaa herättävät henkiin mennyttä aikaa. Kuvissa vilahtelee aina välistä sen ajan rakennuksia ja ainakin nykyisen kotimmekin puutarhaa, joka on aivan vanhan Joutsenlahden talon alapuolella. Vanhin kuva näyttää jopa perhepotretissa isoisänisän, isoisä-Vihtorin ja hänen Lempi-vaimonsa, Vihtorin veljen Santerin Emmi-vaimon kanssa, mukana ovat Santerin poika Esa, isovanhempieni lapset Taito-isäni ja Aili, sekä Emmin sisarentyttö myöhemmin Huhtasalon kuulun soittajaveljessarjaan kuuluvan Väinön vaimo Kerttu. Kuva on sattumoisin otettu juuri meidän nykytontin kohdalla, koska Rajamäen varastoa näkyy taustalla eli silloisella Alakujalla. Ja kuva on saatu Rauni Rajahalmeelta os. Päivike.

Vanhojen kuvien välityksellä voi elää mennyttä aikaa, vaikka tuo aika entinen ei enää palaa. Mutta muistot elävät ja niistä pitäisi osata ammentaa myös tähän päivään. Niinhän sitä sanotaan, ettei ilman historian tuntemusta voi rakentaa tätäkään päivää ja ilman historiallista näkökulmaa olisimme todella irrallaan tässä mielettömässä maailmassa.

Viisas norjalainen Fredrik Wislöff on sanonut:
Ihmisen arvokkkainta omaisuutta eivät ole ne esineet, joiden rahallinen arvo on suurin, vaan ne joihin kytkeytyvät kalleimmat muistot.
Vanhojen muistojen kertaaminen on kuin sytyttäisi lampun pimeään huoneeseen. Valo karkottaa pois kaiken synkän ja surullisen ja levittää miellyttävää lämpöä ympärilleen.
Muistot ovat ihmisen kallisarvoisemmat korut. Niitä ei kätketä unohduksiin, vaan pidetään esillä, käännellään, puhdistetaan - ja hyväillään.