Velj-mies Timo siunasi tänään Elita-tädin, niin kuin häntä pienenä kutsuimme. Hän oli sisarussarjansa viimeinen ainoana tyttärenä ja nuorimpana sankarivainajana alle 20-vuotiaana v. 1944 kuolleen Leon jälkeen. Elisa muuten on kirjoittanut Leosta kauniin muistokirjoituksen Kankaanpään Sanomiin, jossa oli myös toinen kirjoitus Leon lapsuudenystäviltä, joka kirjoitus on julkaistu kankaapääläisten veteraanien kirjassa.
Elisa-täti olisi vuoden päästä tullut 90-vuotiaaksi, 89 vuotta hän ehti täyttää 27.1. tänä vuonna.
Lämpimät muistoni Elisasta lähtevät liikkeelle yli kuudenkymmenen vuoden takaa, kun ukki-Tuomas, Elisan veli, meni äidin kanssa naimisiin ja Elisa oli aina toivottu vieras. Elisa istui sängyllä ja me Joukon kanssa molemmin puolin kuuntelimme kiinnostuneita Elitan lukiessa meille jännittäviä satuja. Yhtä miellyttävänä hän säilyi koko ikänsä. Hän jaksoi olla aina valoisa ja myönteinen ja vielä sairaalan kuolinvuoteellaankin hän jakoi kysellä, mitä sinulle kuuluu.
Vasta varttuneella iällä hän avioitui Lauri (Lasse) Laineen kanssa. Liljan maalle he rakensivat talon ja verstasrakennuksen, jossa ensin oli leipomo ja sitten Lasse rupesi metallialan yrittäjäksi. Heille syntyi ainoa poika Pertti. Elisan isä Liljan Äijä puolisonsa Ainan kuoltua oli aluksi yksin Liljalla, sitten pojan Leevin talossa ja huononnnuttuaan hoitoa vaativaksi Äijä tuli Elisan hoitoon. Muistan käyneeni ahkeraan lukioaikana katsomassa Äijää, lukemassa hartauskirjoituksia ja soittamassa hengellisiä levyjä. Äijän mielivirret 52 (nyk.79) Oi Jeesus, lähde autuuden ja 104 (nyk.117) Pyhä Henki, lohduttaja löytyivät levyiltä.
Laineen perhe muuti sitten Kiukaisten Paneliaan Lassen mentyä sinne metalliyrittäjäksi. Siten Elisa oli etäämpänä, mutta miehensä kuoleman jälkeeen hän muutti takaisin Kankaanpäähän ehtien olla täällä yli kaksi vuosikymmentä. Hän vieraili meidän mummulassa. Ukin jäätyä yksin mummun eli äitini kuoltua Ukki vietiin kerran viikossa syömään Elisan luo ja Elisa kävi myös meidän mummulassa katsomassa veljeään. Ahkeraan jopa päivittäin Elisa myös kävi miehensä haudalla, joka on aivan Liljan suuren sukuhaudan takana pääportin vieressä lähinnä Keskuskatua. Torstaitorilla näin usein Elisan, joka ahkerasti teki kävelylenkkejä, olihan hänellä ulkoiluihmisenä tapana ennen naimisiin menoaan käydä joka kevät Lapin hangilla hiihtämässä ja ottamassa komean rusketuksen.
Nyt viimeisinä aikoina Elisa oli vuoron perään sairaalassa ja kotona ja viimeiset ajat pelkästään sairaalassa, jossa hän muutenkin laihana kuivui kokoon ruokahalujen hävitessä. Näin voimien ehtyessä hän itsekin toivoi jo poispääsyä sinne minne hänen rakkaimpansakin olivat jo edeltä menneet. Pojan Pertin asuessa Eurassa Liljan Maija ja meidän Tarja kävivät vuoropäivinä katsomassa Elisaa ja minäkin sain aina välistä oman vuoroni. Näin Elisan ei tarvinnut olla yksin. Ja nyt hän saa olla siellä taivaan kodissa, missä kaikki sairauden vaivat ovat poissa.
Runojen ystävänä ja itsekin vähän runollisena arkielämän yläpuolelle kohottautuneena hän sukupolvensa viimeisenä - ainoastaan vanhimman veljen Osmon leski Aino on elossa - jätti meille kauniin ja rohkaisevan muiston. Hyvän ihmisen muisto on siunattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti