Sydänsuven ja yöttömän yön kokeneina me suomalaiset saamme olla onnellisia. Näitä herkimpiä tuntojamme mestarilliset runoilijamme ja kirjailijamme ovat pukeneneet sanoiksi jo Aleksis Kivestä, Sakari Topeliuksesta ja Eino Leinosta alkaen.
Laps´ Suomen ällös vaihda pois sun maatas ihanaa! (Topelius) - Olet maamme armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa! (Erkko) - Maa kunnasten ja laaksoen, mi on tuo kaunoinen? (Kivi) - Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu. (Juva) - Täällä, Pohjan tähden alla, on nyt kotomaamme. (Granlund) - Honkain keskellä mökkini seisoo Suomenni soreassa salossa. (Koskinen).
Juhannusyön hetkii kuuluu eittämättömästi Kiven Jo valkenee kaukanen ranta /ja koillisest aurinko nousee /ja auteret kiirehtii pois, /kosk Pohjolan palkeet käyvät, /kosk mennyt on yö, /kosk kimmeltää kesäinen aamu /ja linnut ne laulelee. Kiven kynästä on myös runo Sunnuntai: Mä muistan sen lempeän lakson, ainiaan muistan sen, mis istuin ma neitoni kanssa, hellästi syleillen; ja kiirehti kesäinen päivä, sunnuntaipäivä tyyni.
Läksin minä kesäyönä käymään /siihen laaksohon, kussa kuuntelin päivää, /kussa lintuset laulaa, /metsäkanatkin ne pauhaa, /ja mun sydämeni etsi lepoa ja rauhaa./ on tuntemattoman tekijän runoilema. J.L. Runebergsanoitti Lähteellä: Suo, lähde kaunis, katselen likellä vettäsi, kuin pilven varjot vaeltavat kuvastimessasi.
Eino Leino: Ruislinnun laulu korvissani, /tähkäpäiden päällä täysi kuu; /kesäyön on onni omanani, /kaskisavuun laaksot verhouu. /En ma iloitse, en sure, huokaa; /mutta metsän tummuus mulle tuokaa, /puunto pilven, johon päivä hukkuu, /siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, /tuoksut vanamon ja varjot veen; /niistä sydämeni laulun teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti