Tasan viikko on kulunut torstaisesta kantapään leikkauksesta Porin Keskussairaalassa. Kaksi yötä joutui viettämään sairaalassa, mutta senkin ajan sai liikkua kainalokepeillä. Koko ajan on täytynyt ottaa muutama särkytabletti turvotuksen ja särkemisen estämiseksi. Kotona on sitten oltu lauantaista lähtien.
Vasemman jalan kantapäästä operoitiin kantaluuta ohuemmaksi, jotta akillesjänne pääsee normaaliin tilaansa. Jännekin oli tulehtunut. Ei siis ihme, että varsinkin juoksemisessa aina tuntui kipua, vaikka olisi yrittänyt juosta Hämeenharjun polkujen sivussakin pehmeässä sammalikossa. Kävellessäkin lievää kipua tuntui.
Kotiin lähtiessä jalka kipsattiin puolisääreen asti kahdeksi viikoksi. Nyt sitten täytyy käyttää kahta kainolokeppiä eikä autoa voi ajaa. Työhuone kotona on alakerrassa, joten portaiden kulkemista saa harjoitella aivan tarpeekseen. Eka kertaa sain tutustua kaupungintalon melko ihmeelliseen hissiin. Se on todella hidas, koko ajan joutuu painamaan käynnistysnappia eikä seinään saa nojata, kun hississä ei ole omia seiniä.
Mitään ulkotöitä ei tietenkään voi tehdä eikä kovin pitkää matkaa kävelläkään. Aika lujaa keppien käsisijat painavat kämmenpohjaa, vaikken painakaan juuri yli 60kiloa. Ihmettelenkin, miten yli satakiloiset pystyvät käyttämään keppejä.
Kyllä täydellä syyllä tuntee itsensä toistaitoiseksi semminkin kun on tottunut vapaasti liikkumaan. Silti nytkin joka päivälle on riittänyt toimintaa. Eilen esim. olin sotainvalidien edustajana Niinisalon varuskuntakerholla kutsunnoissa, tänään Karviassa PoSan seminaarissa uudessa Karviatalossa, jossa sielläkin oli ihan riittävästi rappusia. PoSasta pitää kirjoittaa huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti