Tänään jysähti.
Kirjoitin eilisen blogini kansanedustajien ahneudesta ja omasta kyllästymisestäni siihen. Sentähden olen luvannut koko tulevan kansanedustajan palkan luovuttamista esim. vanhusten hoitolaitosten hoitajien palkkaamiseen tietysti kunnan normaalikiintiöiden yli, jotta voitaisiin antaa vanhuksille muutakin kohennusta kuin välttämättömät rutiinipalvelut. Laiton blogin myös Uuden Suomen verkkosivuille.
Toripäiville soitettiin Uudesta Suomesta. Kotiin tultuani näin verkkolehden etusivulla uutisen: 300 000€ vaalilupaus: Annan pois koko palkkani. Blogini on saanut kuutisenkymmentä kommenttia, uutinenkin useita kymmeniä. Mukana on tietysti myös halventavia, mutta pääosin myönteisiä. Olisiko vaikka seisova vesi liikahtanut.
Liikettä on ainaskin näkynyt siinä, että juuri ennen veteraanien hallituksen kokousta kännykän ollessa jo äänettömällä ehdin mennä soittamaan tulleeseen numeroon, josta vastasi Satakunnan Kansan toimittaja. Hän oli lukenut Uuden Suomen uutisen ja halusi kirjoittaa siitä myös omaan maakuntamme äänenkannattajaan. Nettisivulla otsakkeella "Suomen kovin vaalilupaus: Joutsenlahti lupaa luopua palkastaa" onkin ollut nähtävissä uutinen, joka myös on saanut useita kommentteja, toiset kateellisten, toiset innokkaiden kannattajien.
Illalla jo Porissa ollessa mennessämme siioninvirsiseuroihin soi taas puhelin, nyt äänessä oli toimittaja Iltasanomista. Niinpä kotiin palattua lehden verkkosivulta löytyi uutinen: Suomen hurjin vaalilupaus. Myös tämä uutinen on saanut ilmoille monipuolisia mielipiteitä.
Aihepiiriä on kehitelty monelta taholta ja moneen suuntaan. Jo neljä vuotta sitten tein lupauksen yhden laitoshoitajan palkkaamisesta, nyt olen koventanut panosta ja monet ovat pohtineet toimeentuloani, jonka itse olin laskenut verottoman kulukorvauksen varaan ja matkojen maksuttomuuteen. Lisäksi Simo Perttulan asiallisen kannanoton jälkeen selvisi, että saan lisäksi papintyöstä kertyneen eläkkeen bruttona noin 1ooo euroa, kulukorvaus onkin sitä suurempi. Jotta ei ilmeisesti suuremmin tarvi turvautua vaimon silloin jo eläkeläisenä saamaan eläketuloon.
Torstain toiveikkuudesta pitää vielä mainita sotaveteraanien piirin toiminnanjohtan Arma Lintulan ja kunniapuheenjohtajaamme Vihtori Siivon ojentamasta sotaveteraanien ansiomitalista, jonka he ripustivat rintaani, mistä esitin tietysti nöyrimmän kiitokseni. Näin voi sanoa toteutuneen Kankaanpään Seudussa ollut kommentti jakaessamme kesäällä veteraanien ansiomerkkejä, että kyllä Anssikin olisi merkin ansainnut. Silloin vielä ei merkkiä ollut myönnetty, kun asia käsiteltiin peräti liittotasolla.
Toivoa siis on eikä ikäkään 67 vuotta ole esteenä, vaikka lehtien kommenteissa tietysti jotkut pahanilkiset siihenkin yrittävät viitata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti