torstai 30. kesäkuuta 2011

Gallup-lukemia

Tänään julkistettuja Yle-uutisten gallup-lukuja on ihmetelty monellakin taholla. Mutta ei kummastuta yhtään, kun paikanpäällä sai seurata tämänkinpäiväisiä äänestyksiä hallitusohjelmaa käsiteltäessä.

Kolmelta eri taholta oli esitetty epäluottamuslausetta hallitukselle.

PerusSuomalaiset ehdottivat: Eduskunta toteaa, että hallituksen esittämä hallitusohjelma jyrkentää kansan kahtiajakoa, lisää entisestään tulo- ja varallisuuseroja ja jatkaa Suomen itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden kaventamista, minkä vuoksi hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.

Keskustan ponsilausuma kuuluu: Hallituksen ohjelman tekstitavoitteet ja talouslinja ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Hallitusohjelmasta puuttuvat keinot talouskasvun, työllisyyden ja yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi ja julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan hallitus heikentää ja keskittää ihmisille tärkeitä palveluita. Tästä syystä hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä ehdotuksensa ja äänestystensä vuoksi erotetut Markus Mustajärvi ehdottajana ja Jyrki Yrttiaho kannattajana esittivät: Eduskunta toteaa, että hallitusohjelman seurauksena Suomi joutuu ottamaan kohtuuttomia vastuita ja riskejä, kun euroalueen talouskriisi syvenee ja laajenee. Se heijastuu valtiontalouden tilaan ja johtaa lisäleikkauksiin sekä veronkorotuksiin. Tästä syystä hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.

Kaikki ehdotukset olivat erillisiä eikä niitä asetettu toisiaan vastaan, vaan niistä jokaisesta äänestettiin erikseen. Jokaista ehdotusta vastaan eli hallituksen puolesta äänesti 111 edustajaa. Siinä ei siis ollut mitään kummastuttavaa. Sen sijaa ponsien kannatuksessa nähtiin se ihme, että keskustan ehdotus sai 68, Mustajärven 39 ja Perusssuomalaisten 37 kannattajaa eli keskustapuoluelaiset äänestivät näissä kahdessa muussa pelkkää tyhjää eli eivät voineet kannattaa toisten esittämiä epäluottamuslauseita.

Tämä hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Vai ovatko keskustalaiset edelleen vaalitappiostaan huolimatta niin ylemmyydentuntoisia, etteivät voi nöyrtyä kannattamaan perussuomalaisten tai parin vasemmistoliittolaisen epäluottamuslausetta, vaikka me kyllä puhtaasti kannatimme heidänkin lausumaansa.

Niinpä siis tämän päivän ylen teettämä gallup antaa PerusSuomalaisille 23%, kokoomukselle 21,2%, demareille 18,1% ja keskustalle 13,8%, joka on keskustan alhaisin lukema kautta aikojen.

Ei kommentteja: