Kultaomenia hopeamaljassa ovat oikeat sanat sanottu aikanaan. Tämä oli myös sunnuntain pää-aihe pitäessäni messun Jämijärven kirkossa. Päivän kaikki tekstit todella ohjaavat oikeaan puhumiseen: kieli on pieni jäsen, joka voi kerskua suurilla asioilla. Siitä lähtee kiitos ja kirous, näin ei saa olla.
Kristillisen uskomme ydintä ei oikein ollut ymmärtänyt se Laatokan Valamon munkki, jonka hautakiveä esitetään turisteille. Hän teki kolmen normaalin munkkilupauksen lisäksi vielä neljännen luvaten olla puhumatta sanakaan jäljellä olevan elämänsä aikana eikä hän sitten elämänsä viidentoista viimeisen vuoden aikana sanonut sanaakaan. Hän ei varmasti rikkonut turhan puhumisen kieltoa, mutta unohti mitalin toisen puolen: olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata. Meidän tulisikin opettaa ja neuvoa toinen toistamme kaikessa viisaudessa ja kaiken, minkä teemme sanalla tai työllä tehkäämme Herran Jeesuksen nimessä.
Vanha viisas Sokrateskin opetti luokseen tulleelle yhteisestä ystävästä mielenkiintoisia asioita kertoa halunnutta kehoittaen siivilöimään asian kolmen kokeen läpi: onko asia varmasti totta, onko se jotain hyvää, onko välttämätöntä kertoa se. Kun asia ei läpäissyt ainoatakaan siivilää, sanoi Sokrates: No niin, älkäämme vaivatko itseämme koko asialla.
Jeesus kehoittaakin tekämään puun hyväksi, koska hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta hyvää. Sydämen muutos on avainasemassa. Ja sydämemme voi muuttaa vain Hän, joka ei Häntä herjattaessa herjannut takaisin ja joka rukoili ristiinnaulitsijoittensakin puolesta. Hän Vapahtajamme voi pehmittää kivisen sydämemme ja näin uudistaa myös puheemmekin. Tässä elävässä toivossa meitä ei sitten kerran vedetä tuomiolle turhista sanoistamme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti