Eskon taiteellinen luonne näkyy hänen Venesjärvelle rakennuttamassa kauniissa kodissaankin. Mutta aivan erityisesti hänen omaperäinen herkkä kotiseuturakkautensa ja perimmäisten arvojen kunnioittamisensa jää meille jälkeenjääneille ihasteltavaksi käydessämme hänen suunnittelemallansa ja rakentamallansa omalla yksityishautausmalla siellä Jauhoperällä. Kauniinpaa ja vaikuttavampaa paikkaa omalle hautausmaalle on vaikea löytää. Kun se kaiken lisäksi sijaitsee omalla maalla, on siinä syvää tunnetta ja hartautta.
Henry-pojan kuoltua Esko toteutti haaveensa tästä omasta hautausmaasta, hankki tarvittavat luvat ja minä sain hänen pyynnöstään olla vihkimässä tämän puhuttelevan kalmistopaikan rauhoitetuksi leposijaksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Hautapaikka-alue on jo vähän niittymäiseksi jääneen aukion reunalla metsikön keskellä suuren kalliolohkareen juurella. Suuri haapa reunustaa vartioiden aluetta, jonka ympärille on vedetty vanha perinteinen rautakettingistä vedetty aita kivisten pylväiden varaan. Kivilohkaretta Eskon lapsetkin ovat pitäneet leikkipaikkanaan ollen mukamas Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen tavoin Hiidenkivellä härkiä pakosalla. Nyt kiven tasaiselle päällykselle on pystytetty oikea soiva vellikello katoksineen ja katon päälle vielä risti.
Kiveen on ripustettu jo aiemmin sinne ensimmäisenä haudatun Eskon ja Mailin vanhimman pojan Henryn metallilaatta, nyt toiseksi sitten tulee taulu kertomaan Eskon elämän pituudesta.Värikylläisen ruskan kätköön saimme jättää Eskon maallisen majan Hyvän Paimenen huomaan, niin kuin luimme psalmista 23 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Ja kuten lauloimme: Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodin saamme. Sinne toivon siivillä jo sydän pieni lennä! Siellä kun on kotomaani, sinne tahdon mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti