Olen taas näinä päivinä saanut olla saattamassa kahtakin vainajaa iäisyyden tuolle puolelle iankaikkiseen elämään taivaan kotiin. Näin pyhäinpäivän tunnot ovat tulleet kuin itsestään. Ja aina yhtä vavahduttava on pyhäinpäivän pimeässä illassa lukemattomien kynttilöiden valaisema hautausmaa, jossa rakkaittemme haudoille on sytytetty rakkauden ja lämpimien muistojen kiitollisuuden kynttilät.
Pidän jo kolmatta vuotta tätä blogia. Huomasin toissavuonna kirjoittaneeni silloisena Noormarkun kappalaisena pyhäinpäivästä, mutta vuosi sitten en. Tässä iässä myös vuoden aikana nukkuu pois monia läheisiä ihmisiä tutuista ja ystävistä puhumattakaan. Näille viimeisen vuoden kuluessa poispäässeillehän aina pyhäinpäivänä kirkoissamme sytytetään kynttilät. Tänäänkin kynttilä on syttynyt vaimon kotikylän Lapuan Kauhajärven kyläkirkossa hänen Ida-tädilleen. Kankaanpäässä ja Jämijärvellä näin on tehty lukuisille tuttaville, mainitsen vain juuri kansanedustajaksi päästyäni poisnukkuneen hyvin vaatimattoman kansanihmisen Maila Katajiston, jonka siunaamisen sai tehdä siis kansanedustaja, joka oli juuri hänen arvoisensa kunnianosoitus tälle nöyrälle sydämen ihmiselle.
Pyhäinpäivän virret ovat mitä puhuttelevimpiä ja hyvin koskettavia: Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran taistelivat päällä maan. Kun me heitä muistelemme, kaipailemme sinne taivaan kunniaan. Tämä virsi laulettiinkin tyttären toivomuksesta 89-vuotiaan äidin muistohetkessä: Ei he enää itkse siellä, niin kuin tiellä itkivät he kulkeissaan. Täällä painoi synnin taakka maahan saakka, taivaassa ei milloinkaan.
Toinen selkäytimeen asti menevä on yhdeksän säkeistöinen virsi Oi Jeesus, kiitos nimellesi sun, kun pyhilles soit levon siunatun ja rauhan jälkeen tuskan, taistelun. Se päättyy joka säkeistössä kolmeen hallelujaan. Se on suurta ylistystä, mutta myös rukousta niin kuin hoosiannakin: oi auta, oi pelasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti