tiistai 7. elokuuta 2012

Kolkytvuotta sotainvalidileirejä

Joko aivan Hakoniemen kesäkodin uudisrakennusten valmistuttua v. 1983 tai viimeistään vuodesta 1985 on pidetty vuosittain sotainvalidileirejä kesäkodilla. Tänäkin vuonna on mukan 16 sotainvalidia ja kolme vetäjää eli lähes pariinkymmeneen henkeen päästään.

Leireillä on monenlaista ohjelmaa, paljon vapaa-aikaa ja ennenkaikkea Hakoniemen kuuluisan keittiön antimia viisi kertaa päivässä, voisi kyllä vähempikin riittää.

Leirillä vierailevat niin Sotainvalidien Satakunnan piirin puheenjohtaja Heikki Moilanen kuin toiminnanjohtaja Marika Keskinen. Hartaushetkissä on kolme pitäjää, Unto Lähteenmäki, Jari Koskela ja allekirjoittanut, joka myös olen yhtenä vetäjänä Pentti Tuomalan ja Raimo Nänimäisen apuna.

Kankaanpään kuntoutuskeskuksesta saatiin tänä vuonna voimisteluttaja, kun kaupungin ohjaaja oli vielä lomalla. Korsutöpinä uskolliseen tapaansa on myös odotettuna esiintyjänä.

 Keskiviikkoiltana on ohjelmassa käynti katsomassa Lottopottia Karvian kesäteatterissa, on luvassa sateisten päivien lomaan jopa poutaakin.

Monenlaiset eri kilpailut kuuluvat myös asiaan. On tikanheittoa, renkaanheittoa, kettinginheittoa ja mölkkyä. Tietokilpailu terottaa älynystyröitä. Kaikista jaetaan palkintoja, valitettavasti vaan ei kenttikien heitosta, kun olin siinä ekana, niin kaikkien kahdeksan yhteisheitossa kuin erikseenkin heitettäessä.

Tietysti joka aamu on lipunnosto ja lippulaulu, illansuussa saunomista rantasaunassa ja väliajoilla lepoa ja virkistävää yhdessäoloa. Toivoisi useammankin käyttävän leirimahdollisuutta hyväkseen, kankaanpääläisiä ja suodeniemeläisiä on kiitettävästi, sen sijan suurimmista yhdistyksistä Porista ja Raumalta ei ketään.