perjantai 19. lokakuuta 2012

Kuntalehtikin povaa menestystä

Kuntalehti, kaikkien Suomen kuntien yhteinen äänenkannattaja, Suomen Kuntaliiton julkaisema, ei taatusti ole Perussuomalaisten äänenkannattaja, koska vielä viime kunnallisvaaleissa saimme koko maassa vain 5,4% kannatuksen. Siitä huolimatta lehden lokakuun numerossa enteillään tulevaa ja luvataan melkoista vaalimullistusta. Jo heti etusivulla mainitaan Kuntalehden gallupista: Puolueuskollisuus romuttumassa. Sisäsivun artikkeli jatkaa samassa tahdissa. Lisäksi vielä lehden kolumnisti kirjoittaa kunnallisvaalien mullistavan puoluekentän.

Lehden teettämässä gallupissa kerrotaan 800 000 äänestäjän olevan lokakuun alussa vielä epätietoisen, äänestääkö samaa puoluetta kuin edellisissä kuntavaaleissa. Liikkuvia äänestäjiä aineiston perusteella on 280 000. Perussuomalaisten eduskuntavaaleissa saama vaalivoitto vaikeuttaa liikkuvien äänestäjien arviointia, mutta muutos on joka tapauksessa suuri.

Lähes joka viides voi harkita perussuomalaista ehdokasta. Eniten puolueen kannattajia on ikäryhmässä 25-34-vuotiaat. Heistä joka kymmenes pitää erittäin mahdollisena perussuomalaisten äänestämistä ja 14% melko mahdollisena. Myöskin kokonaisuudessaan vaaleista on tulossa ennätysvilkkaat juuri perussuomalaisten äänestäjien johdosta, koska heidän joukossaan on monia ennen äänioikeuttaan käyttämättä jäättäneitä.

Tampereen yliopiston valtio-opin emeritus-professori Heikki Paloheimo puolestaan kolumnissaan toteaa vuoden 2011 eduskuntavaalien jytkyn ja Perussuomalaisten korkean gallupkannatuksen leimaavan tämänkertaisia kuntavaaleja. Odotettavissa oleva vaalivoitto on suurempi kuin minkään muun puolueen normaaleissa oloissa saama vaalivoitto itsenäisyytemme ajan vaaleissa.

Syitä perussuomalaisten etenemiseen professori näkee monia.  Puolue saa kannatusta tasaisesti eri puolilla maata.  EU-tukien lisäksi Länsi-Euroopassa ovat myös työttömyys ja tuloerot lisääntyneet. Puolueet ovat myös hylänneet entisiä arvopohjiaan, joten isänmaallisuutta ja muita perinteisiä arvoja korostavalle puolueelle löytyy jalansijaa. Tyytymättömyys valtaa pitäviin politiikkoihin ja heidän usein ylläpitämäänsä hyvä-veli-järjestelmään on yleistä. Myöskään hallituksen ajama kuntauudistus ei saa kentän kannatusta.

Nähtäväksi vain jää, kuinka suureksi perussuomalaisten voitto muodostuu. Onko se, niin kuin olympiakultamitalisti Kaarlo Kangasniemi kirjoitti facebookissani, etteivät perussuomalaiset saa vaaleissa jytkyä, vaan oikein RYTKYN, koska kaikki hänenkin kaverinsa äänestävät perussuomalaisia.