Pyhäinpäivänä perussuomalaisten piiritoimistossa koulutuksessa, Kankaanpään siunauskappelissa siunaamassa paljon maailmaa nähneen ja rakentaneen, nuorempana piirin kärkipään hiihtäjän.
Loput lehtijaon urakasta myös tehty. Kynttilämeri hautausmaan illassa on aina yhtä vaikuttava!
Puolueen taholta kouluttajana oli aluesihteerinä toiminut Lohjan kunnallisvaalien ääniharava 647 äänellä Riikka Slunga-Poutsalo. Paikalla oli hieno nähdä niin tuttuja kuin ennen näkemättömiä uusia valtuutettujamme eri puolilta Satakuntaa. Aloitimme oikein maittavasti voitettujen vaalien johdosta ruokailemalla piirin puheenjohtajan kahvila Hjalmarin pitäjän Seppo Torisevan tuomilla maittavilla eväillä. Edelliskerran piirin ruokailun muistan vuodelta 1983, jolloin edelliskerran saimme kaksi kansanedustajaa, kun kanssani valittiin Lea Mäkipää.
76-vuotiaana pois nukkunut, ikänsä rakennustöitä tehnyt ,alzheimerin tautiin menehtyneen siunaus- ja muistotilaisuudet olivat lähiomaisten kolmen lapsen ja kolmen sisaruksen perheiden lämminhenkinen surujuhla sopivasti juuri näin pyhäinpäivänä. Taulunkylästä lähteneen monia maita rakentajana kiertäneen ja eläkepäivien talvet omassa asunnossa Espanjassa viettäneen työn ja toimen miehen matka päättyi Honkakodon hyvässä hoidossa oltuaan sitä ennen takaisin Kankaanpäässä kolmisen vuotta. Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen. Tähän saamme ja täytyykin turvautua!
Torstaina Porin siioninvirsiseuroissa oli mukana Jaakko Löyttykin. Hänen sanoittamassaan siioninvirressä toistetaan kaikissa kolmessa säkeistön lopussa: Kyllä syntinenkin veisata saa, huutaa avuksensa Vapahtajaa, siksi laulan ja veisaan. Rippikouluajoilta muistan Niilo Tuomenoksan vastaavankaltaisen laulun sanat: Näin syntisenä Herra mun täytyy vaeltaa, en paremmaks voi tulle, en pyhäks ollenkaan, ja kuitenkin oi Herra, sun luokses jäädä saan. Ja samaa oman huonouden tunnustamista, mutta kuitenkin peräksiantamatonta toivoa on Wilhelmi Malmivaarankin viressä: Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan.
Näin siis pyhäinpäivänä meidän ei tarvitse muistella jumalisia ihmisä vaan Jumalan pyhiä, jotka ovat armahdettuja syntisiä. Ja tähän joukkoon mekin saamme kuulua.
