maanantai 12. marraskuuta 2012

Veroäyri 21%

Nostimme Kankaanpään veroäyrin 21 prosenttiin, eli 0,5%. Tarvetta olisi ollut vaikko koko prosentinkin nostoon, mutta kyllä 21% on jo hälyttävän korkea ja vielä suurempi prosentti olisi omiaan karkoittamaan kynnelle kykeneviä pois. Olemme puun ja kuoren välissä. Vanha viisaus: "jotain olisi tehtävä" on enemmän kuin paikallaan. Kyllä ison luudan on lakaistava ja tarkkaan tutkittava mistä?

Valtuuston kokouksessa päätettiin myös pitkän valmistelun läpikäyneestä osayleiskaavan hyväksymisestä. Itsekin olen ollut osayleiskaavatoimikunnassa, mutten enää parin viime vuoden aikana ole päässyt mukaan, koska kokoukset on pidetty aina viikolla, jolloin ollaan eduskunnassa. Kaava hyväksyttiin ja siitä jätettiin pois Narvin-Ruinunkulman alue, koska siellä on keskeneräinen valitusprosessi alueella sijaitsevan kalliolouhimon tiimoilta. Kun asia saadaan ratkaistua oikeusistuimissa, voidaan Narvin alue liittää osayleiskaavaan, nyt oli tärkeintä saada kaikelta muulta osin kovan työn tuloksena syntynyt kaavaluonnos hyväksytyksi.

Esillä oli myös kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan yhdistäminen sivistyslautakuntaan, josta kuitenkin luovuttiin, koska entistä vähemmän olisi uudessa lautakunnassa ollut kunkin osa-alueen asiantuntijoita, jo ennestään kulttuuri- ja liikuntalautakuntien yhdistymisen jälkeen on käynyt ilmi, ettei kukaan jäsenistä pysty hallitsemaan kaikkia lautakunnan käsittelemiä asiakokonaisuuksia.

Sen sijaan jo kesällä oli tavallaan tasapainottamisohjelmaan käsiteltäessä hyväksytty neljän vielä jäljelläolevien  sivukylien vaalilautakuntien lakkauttamisesta niin, että jäljelle jää vain kaksi keskustan äänestysaluetta. Päätöstä puolustellaan sillä, että entistä useampi käy ennakkoäänestyksessä, mutta asialla on toinenkin puolensa, pienissä äänestysalueissa on äänestysaktiivisuus aina suurempi kuin keskustan alueilla. Toivoa vain sopii, että kyliltä käytetään entistä enemmän ennakkoäänestysmahdollisuutta.

Pitkin hampain suostuimme mekin kokouspalkkioiden pieneen korotukseen, vaikka periaatteessa ylikireän taloustilanteen tähden ei olisi pitänyt tällaista omien etujen korottamista tehdäkään, näin vaan annetaan turhaan ihmisille arvostelun aihetta.