"Rakkaat ystävät,
Bruno Mansikkamäen puoliso Anja, veli Rauno perheinesi, muut sukulaiset ja
ystävät.
Olemme kokoontuneet tänne
monista samanlaisista raskaistakin tilanteista rakkaaksi käyneeseen
siunauskappeliimme tekemään viimeistä palvelustamme rakkaallemme tänä
keväisenä, mutta harmaan pilvisenä päivänä. Luontokin puhuu meille ihmisen
elämän osasta. Samoin kuin keväinen luonto herää, me ihmiset saamme elää meille
määrätyn aikamme. Mutta kuten luontokin
näyttää harmaalta ja syksyn tullen taas valmistuu talvea vasten, se
puhuu väkevää kieltä ihmiselämänkin katoavaisuudesta
Brunon lapsuutta leimasi
molempien vanhempien varhainen kuolema. Äiti kuoli vuonna -36 ja isä -37 Brunon
ollessa alle 10-vuotias. Siitä
lähtien pojat sijoitettiin eri paikkoihin ja Bruno pääsi tätinsä Tyyne Viitasen
perheeseen. Bruno toimi torin varressa olevassa lihatarkastamossa ja myös
liikkeissä tarkastajana käytyään
alan kurssin. Lihatarkastamosta meillä pojanjuipeilla on mukavia kokemuksia.
Seinään kiinnitettyä rautatikasta pitkin pääsi reunuksella varustetulle tasakatolle
ja sieltä oli hyvä näköala seurata torilla pelattuja pesäpallo-otteluita.
Tietysti katolle kiipeäminen oli vähän kiellettyäkin, mutta kyllä meitä siellä
oli paljon otteluiden aikana.
Sitten Bruno siirtyi
lihamyyjäksi Korpelaan ja sen jälkeen aina eläkkeelle siirtymiseen asti Reiman
varastomieheksi, ensin vanhaan tehtaaseen vuonna 1969 ja uuteen
tehdasrakennukseen vuonna 1970.
Yhteistä avioliittotaivalta
Anjan kanssa olisi tullut täyteen tämän vuoden joulupäivänä 60 vuotta. Bruno
oli huolehtivainen ja hoiti asiat hyvin. Omakotitaloja hän rakensi kolmasti,
ensin Myllärintielle, sitten Kärjenkadulle ja viimeksi viereiselle kadulle
Kalliokadulle. Naapurien kanssa hän on aina tullut hyvin toimeen.
Nuorena Bruno oli taitava
painija, itsekin muistan nähneeni hänen pienten miesten, 52- ja 57-kiloisten
sarjassa vetämiään nopeita käsivarsi-
ja niskalenkkiheittoja, jotka usein meidän katsojien riemuksi päätyivät
selätyksiin, parhaat jopa muutamassa sekunnissa. Niinpä hänellä onkin monia
piirinmestaruuksia.
Bruno sai elää
84-vuotiaaksi, 85 vuotta olisi
täyttynyt juhannuksen jälkeisellä viikolla 27.6.
Iän mukana tuli vaivoja ja
sairauksia, eikä hän enää jaksanut lähteä vaimon sisarenmiehen hautajaisiinkaan
keväällä. Viimeiset sairaalakäynnit jäivät lyhytaikaisiksi voimien loputtua
monienkin komplikaatioiden ansiosta."
Tämä osa puheesta on Brunon
omasta henkilökohtaisesta elämästä, kristillinen iäisyystoivomme välittyi
sitten puheen toisesta yleisemmästä osasta. Me kankaanpääläiset olemme
tunteneet useita hänen isänsä veljiä ja sisaria, he ovat kuuluneet katukuvaan,
kuten myös Bruno ja veli Rauno serkkuineen. Serkutkin alkavat olla iäkkäitä
eikä heistä ollut päässyt Brunoa saattamaan monikaan. Lassen poika Matti oli
kuitenkin tullut Ruotsista asti. Hänen talonsa Hiitolankadun varrella hautausmaan
naapurina muuten on juuri lehdessä ilmoitettu myytäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti