tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kiriviikot alkoivat

Hoidamme Pekka Ravin kanssa kahdestaan tämän viikon eduskunnan täysistunnot. Käsiteltäviä asioita riittääkin istunnoissa vielä tulevaksi kahdeksi viikoksi, ainahan tulee ikään kuin loppukiri ennen lomalle lähtöä. Ainakin sitten tuntee todella ansainneensa loman, kun seuraavan parin viikon ajan istutaan myöhään yöhön, jonain yönä istunto voi jatkua aamuyöhönkin, niin suuria asioita on vielä vietävä läpi. Tulemme vielä juhannuksenkin jälkeen keskiviikkona käsittelemään kuntajakolakia ja äänestämään siitä. Oppositio tietysti vastustaa tätä pakkolakia.

Tänään johdin istuntoa kahteen otteeseen, samoin Pekka Ravi, yhteensä 3 tuntia 45 minuuttia. Sain jopa aloittaa istunnon, jonka aluksi oli harvinainen äänestys, jossa äänestysliput jätettiin aakkosjärjestyksessä vaalimaljaan. Lähes yksimielisesti valittiin apulaisoikeusasiamieheksi virkaa aiemminkin hoitanut, vaalin ainoa ehdokas Jussi Pajuoja.

Pitkät keskustelut debatteineen saivat aikaan hallintovaliokunnan laatiman mietinnön valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle aluehallintouudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta sekä ministeri Gustafssonin valmisteleman esityksen lähetekeskustelu laista perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja kunnnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta, joilla pyritään parantamaan oppimistuloksia ja koulurauhaa.

Iltapäivällä me molemmat varapuhemiehet kävimme myös vuoron perään Venäjän kansallispäivän johdosta Venäjän suurlähettilään Rumyantsevin vastaanotolla kuuluisassa Tehtaankadun lähetystystössä. Minä olin siellä ensi kertaa. Tapasin useita tuttujakin, kuten kurssitoverini metropoliitta Ambrosiuksen ja entisen, 1980-luvun kansanedustajakollegan Heikki Järvenpään.

Ei kommentteja: