Apostoli Paavali kehottaa kirjeessään Timoteukselle anomaan,
rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta.
Myös Jeesus itse kehottaa katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia ja etsimään
ensin taivaan valtakuntaa, niin myös kaikki muu sen ohella annetaan. Jos
todella osaisimme ottaa vastaan taivaalliset lahjat, niin saisimme kokea
Jumalan huolehtivan myös näistä ajallisista asioistamme.
Herännäissaarnamies Aku Räty
vastasi kysyjälle baarissa, kun hän oli siunannut ruokansa, että tuliko yhtään
lisää: ”Ei tullut lisää, mutta maku parani.”
Näin on kiitoksenkin laita. Paavali jopa kehottaa kiittämään
ja rukoilemaan oman aikansa esivallan puolesta, vaikka juutalaiset olivat
Rooman maailmanvallan alistamia eikä siitä varmastikaan ollut helppoa kiittää.
Aina ei tunnu olevan kiitoksen aihetta. Siionin virressä
tämä puhutaan sanoiksi: ”Kiitäisimme armostasi, jonka annoit, Herramme, mutta
kuinka kiitostasi mykkäraukat veisaamme. Kiitokseen ei taivu kieli, voimaton se
siihen on, kun on murtumaton mieli, sydän kylmä, huoleton.”
Kuitenkin on juuri niin kuin samojen virsien esipuheessa
mainitaan, että murheen alla veisaa Siioni heleimmin Herralle kiitosta. Vain
harvoin osaamme kiittää myötäkäymisistä, vaan otamme niistä pikemminkin kunnian
itsellemme. Kiitokseen virittäjänä toimivat paremminkin erilaiset elämässämme
esiin tulevat murheet. Silloin huomaamme olevamme riittämättömiä omassa
varassamme ja tarvitsemme auttajaa: ”Katso, Herra, nääntyneihin. Uudeksi luo
mielemme. Kerran kiitossäveleihin vielä taipuu kielemme.”
Näin voimme kiittää Jumalaa ja jokainen päivämme voisi olla
kiitospäivä. Alussa mainitussa Timoteuskirjeen kohdassa sanotaankin, että
kiittäminen on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka
tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti