keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Meidän käsissämme


Kun olen juoksulenkit tehnyt melkein yksinomaan Kuninkaanlähteen Hämeenkankaan maastossa, kävin vaihteeksi liikuntakeskuksen kuntoreitillä ja ilokseni täytyy sanoa, että kyllä minä niin mieleni en pahoittanut vaan päinvastoin olin erittäin tyytyväinen. Reitin varrelta oli tähän aikaan allergisia haittaavat pujot niitetty (tosin tarkkaavasti katsottuna niitä vieläkin oli muutama parissa paikassa).
Reittiä on siis ihan hyvä kiertää näin kesälläkin, kenttämiehet ovat hoitaneet hyvin tehtäviään.


Pujoallergisena tekisi noin yleisemminkin mieli toivoa, että itsekukinkin voisi aina nyhtää pujon juurineen sen nähdessään. Pieni vaiva, iso hyöty. Nyt pujon jo kukkiessa allerginen ei voi sitä enää tehdä, keväämpänä kyllä.


Sen sijaan täytyy mielensä pahoittaa meidän ihmisten roskaamisvimmasta. Menee melkein mihin vain, aina ensimmäisenä on vastassa noin vain maahan heitettyjä mitä erilaisempia roskia. Niin jopa luonnon rauhassa Kuninkaanlähteen maastossa, erityisesti autojen jättöpaikalla yläparkissa. Eikö meidän kaikkien olisi paljon viihtyisempää liikkua niin maanteillä kuin luonnossakin, kun huolehtisimme omien roskiemme talteenotosta emmekä heittäisi niitä mitään ajattelematta minne sattuu.


Meillä on lämmin kesä ja kaunis maa. Pidetään siis Suomi siistinä, se on todella omissa käsissämme.



Ei kommentteja: