Filosofisen tutkistelun paikka tietysti on, onko edes mahdollista, että hyvää ihmistä on olemassakaan. Toiset uskovat ihmisen hyvyyteen: Paha ei olo kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toistaan. Kristillinen ihmiskuva lähtee ihmisen turmeltuneisuudesta syntiinlankeemuksen seurauksena ja vain Jeesuksen antaman voiman ja anteeksiantamuksen avulla voimme tehdä hyvä ja hyviä tekoja.
Tänään kuitenkin - kaikesta huolimatta - saimme olla saattamassa viimeiselle matkalleen todella hyvää ihmistä, josta kenelläkään suuresta saattojoukosta ja lukemattomista puheenvuoroista huolimatta ei ollut pahaa sanaa sanottavana. Etsimättä tulivat mieleen paimenpsalmin sanat: Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani.
Hän oli pidetty niin perhe- kuin muussakin sukulaispiirissään, luokkatoverien keskuudessa, opettajana toimiessaan ja laajan ystävä joukossa. Jopa ulkomaanmatkoilla hän sain kielitaidon puutteistakin huolimatta pysyviä ystäviä.
Itsellänikin oli ilo ja kunnia tuntea hänet jo oppikouluajoilta lähtien jopa yhteisistä voimisteluriennoista alkaen. Monia mitaleitakin aina kultamitaleihin asti saimme esim. joukkuevapaaliikkeissä niin voimistelupäivillä kuin oppikoulujen mestaruuskilpailuissakin.
Hän oli oman ylioppilasluokkansa kokoava hahmo järjestäen kokoontumiset niin viisikymmenvuotisjuhlavuonna kuin taas siitä muutaman vuoden päästä tänä kevätkesänä, jossa myös sain olla kutsuttuna läsnä.
Hyvä kello kauas kuuluu. Toivottavasti meistä kuuluisi tällainen kaiku eikä päinvastoin, sillä paha kuuluu vielä kauemmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti