Tämän syksyn MMM 2015 kertoo Helsingin Yliopiston kirkkohistorian dosentin Mikko Ketolan kirjoituksessa "Lähi-idän kristityt elävät ahdingossa" miten Lähi-idän lisäksi Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kristittyjen marttyyrien eli uskonsa vuoksi kuolleiden luku kasvaa joka vuosi 100 000 - 150 000:lla. Mitä me todella teemme vainottujen uskonveljiemme ja -sisariemme hyväksi? Paijaammeko vain maahan muuttavia muslimeja.
Juuri Lähi-idässä kristittyjen ahdinko on suurin Jeesuksen itsensä kotimaisemissa. Esimerkiksi kristinuskon historiaan liittyvissä keskeisissä paikoissa Jerusalem, Nasaret ja Beetlehem kritittyjen lukumäärä on laskenut jyrkästi. Kun vielä Israelin valtion perustamisvuonna 1948 Beetlehemissä oli kristittyjä 85%, nyt heitä on enää kymmenkunta prosenttia.
Paitsi Pyhällä maalla, myös muualla Lähi-idässä kristittyjen maastamuutto on kiihtynyt koko ajan. Irakin sota ja Tunisian vallankumouksesta alkanut arabikevät, viimeksi Egyptin vallankumous ja Syyrian sota ovat kaikki merkinneet kristittyjen vähemmistöjen aseman dramaattista huononemista.
Egyptin koptikristityt on Lähi-idän suurin kristitty yhteisö noin 10-15 miljoonalla jäsenellä. Egyptin poliittisen muutoksen jälkeen heidän asemansa on vain heikentynyt. Kirkot, koulut ja kristittyjen omistamat liikkeet ovat joutuneet tuhon kohteiksi eikä poliisilta tai oikeuslaitokselta saa apua.
Mitä todella me länsimaiden hyvinvoivat kristityt voisimme tehdä kanssaveljiemme avuksi. Onhan meillä YK, vahva katolinen kirkko ja länsimainen oikeuskäsitys. Miksi annamme vainota ja tuhota kristiveljiämme ja -sisariamme vaikenemalla. Olemmeko niin kuin Hitlerin aikana saksalaiset ja muutkin tietäneet ummistamassa silmämme ja korvamme valtavilta tuhotöiltä, Hitlerin aikana kuuden miljoonan juutalaisen joukkosurmalta keskellä sivistynyttä Eurooppaa, ja nyt sivistysvaltioissa olemme hiljaa kristittyjen jatkuvista vainoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti