Mistään ei puhuta niin paljon kuin rakkaudesta. Se osoittaa,
miten tärkeäksi se koetaan. Rakkautta määriteltäessä usein sanotaan sen tulevan
kuin roska silmään eli se on määrittelemätön. Joka tapauksessa rakkautta
etsitään, toivotaan ja sitä halutaan omistaa.
Myös kristillisessä uskossamme rakkaus on kaikki kaikessa:
”Jos minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.” Jokaisessa kirkolliseen
avioliittoon vihittäessäkin luetaan 1 Korittilaiskirjeestä, Uuden Testamentin
Rakkauden Korkeasta veisusta 13. luvun lopusta: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko,
toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Kristinuskomme mukaisesti on kaksi rakkautta, taivaallinen
eli agape-rakkaus ja maallinen eli ero-rakkaus. Ja kaiken rakkauden
lähtökohtana on tämä ensin mainittu, meitä rakastavan Vapahtajamme toiminta:
Hän on rakastanut meitä niin paljon, että antoi henkensä meidän edestämme. Ja
tätä rakkauttaan Hän haluaa meille jakaa alttiisti ja tuhlailevasti, jotta
mekin voisimme osoittaa rakkautta. Tämän mahdollistamiseksi meille opetetaankin
rakkauden korkein käsky: Rakasta Herraa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi.
Ja näin tämän taivaallisen rakkauden voittamina voimme
osoittaa rakkautta niin lähimmillemme kuin kaikille lähimmäisillemme aina maan
ääriin saakka lähetystyön avulla.. Näin rakkaus voittaa omassa ympäristössämme
ja leviää kasvavan vyöryn tavoin kaikkialle maailmaan.
Meillä on jopa kokonainen virsi kuvaamassa tätä oikeaa
rakkautta:
Rakkaus,
kun kuvaksesi
meidät kerran tänne loit,
Rakkaus, myös autuutesi
meille langenneille soit.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi. Virrestä 430.
meidät kerran tänne loit,
Rakkaus, myös autuutesi
meille langenneille soit.
Rakkaus, nyt itseni
annan sinun haltuusi. Virrestä 430.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti