perjantai 23. tammikuuta 2015

Valo - Sport

Valoa ensiaskeliin on nimeltään kirja, johon voi koota ja tallentaa kaikkia lapsen elämän tapahtumia syntymästä lähtien. Näin nämä muistot säilyvät sitten halki koko elämän.


Valo on kaikelle elämälle välttämätöntä, ilman sitä ei mikään kasvi voisi elää.


Myös kristillisessä uskossamme valolla on suuri merkitys. Valon vapauden sana kaataa väärät jumalat veisaamme virressä kuten myös pyydämme Jeesus, valo maailman, sydämiimme aina loista ja miten Hän on valo valkeuden, rauhan lähde   loputon. Voimallansa Kristus murskaa vallat yön ja turmion.


Mutta Valon on  ottanut nimekseen myös valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio, jonka tehtävänä on lisätä liikunnan määrää ja laatua suomalaisessa yhteiskunnassa innostamalla, yhdistämällä ja uudistamalla.




Valon edustajat kävivät Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä kertomassa toiminnastaan liikunnan edistämiseksi koko maassamme. Teemana on: TUNTI PÄIVÄSSÄ - LIIKUTAAN KESTÄVYYSVAJE KUMOON!


Tähän pyritään saamalla 1. tunti liikuntaa kaikkiin koulupäiviin ja urheiluseurat toteuttamaan iltapäivätoimintaa. 2. Liikunta huomioitava sosiaali- ja terveyssektorilla nykyistä tehokkaammin ja järjestelmällisemmin hyvinvointia edistävänä välineenä. 3. Läpäisevän liikunnan periaatetta toteutetaan kaikkien hallinnonalojen yhteistyönä.


Siinä kolme tavoitetta joiden toteutuessa toteutuu jopa kestävyysvajeenkin poistuminen, sillä terveempi kansa pystyy myös työskentelemään entistä tehokkaammin ja säästää sairaanhoitomenoissa.


Näin yksinkertaista  se on: hyvää elämää kaikille huomioiden myös ihmisen kokonaisuus terveine elämäntapoineen. Terve sielu terveessä ruumiissa!

Ei kommentteja: