sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rakenneuudistukset eivät ole menneet putkeen

VASTARINTA TEHOSI - HALLITUS OTTI LUSIKAN KAUNIISEEN KÄTEEN


Perhepaketin kaatuminen on hyvä asia, sillä se olisi vienyt perhepolitiikkaa väärään suuntaan. On käsittämätöntä, että hallitus härkäpäisesti ajoi tasa-arvon varjolla kotihoidontuen pakkojakamista isän ja äidin välillä.


Perhepakettia ei kaatanut hallitus vaan voimakas vastarinta suomalaisilta lapsiperheiltä, jossa rintamassa Perussuomalaiset olivat keskeisiltä osin mukana. Perussuomalaiset eivät hyväksy valtiovallan sanelua perheen sisäisissä asioissa. Hallitus otti lusikan kauniiseen käteen, hyvä niin. Tämä oli hyvä päivä lapsiperheille.


Tämäkin oli yksi hallituksen suuresti julistamiansa rakennepaketteja, joista oikein mikään ei ole mennyt maaliin, esimerkkinä vaikkapa kuntarakenneuudistus.


TOINEN BLOGIKIRJOITUKSITA KOOTTU KIRJANI ON NÄHTÄVILLÄ JA LUETTAVISSA


Kari Valtonen kirjoitti Helsingin Uutisissa, kun hän näki jo toisen blogeistani kootun
monisatasivuisen komian opuksen:


Muistelmia ei ainakaan vielä ole kirjoittanut myöskään eduskunnasta luopuva toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti. SMP:n kansanedustajana aikoinaan toiminut Joutsenlahti palasi eduskuntaan perussuomalaisten jytkyn myötä viime vaaleissa.


Kirjallista tuotantoa Joutsenlahdelta on kyllä. Tuoreeseen omakustanteiseen teokseen on koottu Joutsenlahden parin viime vuoden blogikirjoitukset sekä vino pino valokuvia.


Joutsenlahti uskoo, että perussuomalaiset ovat neljän suurimman puolueen joukossa seuraavienkin vaalien jälkeen, vaikka ”media kohtelee meitä kuin vierasta sikaa”. Alentunut gallup-kannatus julkistetaan Joutsenlahden mukaan suurin kirjaimin, mutta noususta vaietaan totaalisesti.

Ei kommentteja: