maanantai 28. marraskuuta 2016

Puheenvuoroni Huittisissa

Aloituspuheenvuoroni piirikokouksessa Huittisissa (lainaan myös tri Sakari Honkamäen kirjoitusta):

Hyvät puoluesisaret ja veljet

Meitä perussuomalaisia haukutaan jatkuvasti koko median ja varsinkin suvaitsevaisina itseään pitävien vihervassarien taholta, vaikka he jos ketkä ovat nimenomaan suvaitsemattomimpia kuin ketkään muut.

Saamme päinvastoin olla ylpeitä, kun meitä haukutaan populisteiksi, sillä juuri silloin olemme kansan asialla, sillä populus merkitsee=kansaa, kansakuntaa, ja populääri on=suosittu, suuren yleisön t. kansan suosiossa oleva, kansanomainen

Populismista moittivat juuri yllämainitut tahot meitä kansallisvaltioita ja kansallista itsemääräämisoikeutta puolustavia poliitikkoja ja ryhmiä, joita syytetään myös fasismista, natsismista, rasismista, vihapuheesta, sovinismista (ranskan kielen sanasta chauvinisme = kiihkoisänmaallisuus) ja ihan kaikesta riippuen, kuka vain törkeimmän herjauksen keksii. Ja media ottaa sen kiitollisena käyttöön.

Mutta juuri meidän populismista (väärin perustein) syytettyjen puolueiden kautta artikuloituu kansan hiljaisen enemmistön tahto. Me olemmekin siis perimmältään demokratian airueita ja lipunkantajia sekä merkki kansanvallan toiminnasta. Niiden tukahduttamisyritykset puolestaan ovat merkkejä totalitarismista ja sananvapauden kahlitsemisesta.

Populistinen liikehdintä on pystynyt ainakin paljastamaan valheita samalla, kun totuus eurojärjestelmän epäonnistumisesta, monikulttuurisuuden ristiriitaisuudesta ja maahanmuuton ongelmallisuudesta on valjennut kaikille.

Ja tämä on nähty ja toteutunut vaaleissa. Me PS saimme aloittaa sen jo kaksissa eduskuntavaaleissa: olemme saaneet kansan tuella JYTKYn 39 ja 38 kansanedustajaa ja viimeksi täällä Satakunnassa nousimme suurimmaksi ja joka neljäs eli 25% äänesti meitä. Tästä meidän on hyvä lähteä huhtikuun kunnallisvaaleihin.

Ja aloittamaamme kansan nousua on jatkunut Englannin Brexit-äänestyksessä ja viimeksi elitismin vastaisuutena ja suorapuheisuuden seurauksena USA:n presidentinvaaleissa Donald Trumpin voittona. Mielenkiinnolla voimme odottaa joulukuun 4. pvän kansanäänestystä Italiassa ja sen seurauksena voi olla hyvin todennäköisestikin EU- ja eurovastaisen Viiden tähden liikkeen valtaannousu ja samalla EU:sta eroaminen. Ranskassa presidentinvaaleissa EU-vastainen Marine Le Pen on lähellä nousta presidentiksi ja vastaehdokkaaksi nouseva Francois Fillon on samoin EU-kriittinen, Unkarissa on EU-vastainen johto ja EU-kriittiset puolueet nostavat päätään monissa maissa. EU ja varsinkin euro voi olla piankin tiensä päässä ja sitähän me PS olemme myös ajamassa.


Ei kommentteja: