keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Venäjä pysyy lähinaapurina

Kaksikin viimeksi lukemaani kirjaa koskettelee kanssamme yli 1300 km  yhteistä rajaa olevaa Venäjää.

Toinen on Jyrki Koulumiehen Kaikki ajoi Ladalla, idänkaupan lyhyt oppimäärä. Parhaan suomettumisen aikaan jopa vuorineuvokset ostivat Ladoja, tuskin kylläkään niillä ajoivat.

Kimmo Rentolan Stalin ja Suomen kohtalonvuodet on hyvää luettavaa itsenäisyytemme 100-vuoisjuhlavuoden kunniaksi. Monenlaista saimme sinä aikana kokea, mutta jättäisin oman pukinsorkkani Rentolan toteamukseen: "Ehkä kaikkea ei kannata yrittää selittää järjellä. Historiallisen tapauksen syvä analyysi saattaa näet osoittaa, että sattumalla, ironialla ja silkalla tuurilla on oma iso roolinsa." Itse sanoisin paremminkin, että Kaikkivaltias Kansojen Kaitsija on hyväksi nähnyt pienen kansamme itsenäisyyden kansojen suuren meren keskellä. Voisiko jopa sanoa, että olemme Jumalan silmäterä.

  1. Tämä kaikki lähti liikkeelle Iltalehden päivän artikkelista, jossa todetaan venäläisen kenraalin esittäneen 400 km leveän ja 100 km korkean vaarallisen alueen Suomen ja Ruotsin Lapissa. Puolustusministerimme Jussi Niinistö toteaa kyseessä olevan retoriikkaa ja strategista viestintää.



Ei kommentteja: