tiistai 23. toukokuuta 2017

Kuntapäivää

Jokavuotisen Satakunnan kuntapäivän huippuvierailijat oman maakunnan alustajien ohella olivat kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen  sekä Sote- ja maakuntauudistuksen talousvaikutuksista esitelmöinyt HT Eero Laesterä, hallituksen puheenjohtaja, Perlacon Oy.

Jari Koskinen kosketteli maakuntauudistuksen nykytilannetta ja tulevaisuutta. Hän kertoi myös kuntaliiton valtuuston uudesta valintajärjestelmästä. Jatkossa luovutaan puolueiden yhdessä sopimasta paikkajaosta puolueiden suuruuden mukaisesti vaan valtuutetut valitaan maakuntakohtaisesti kunkin maakunnan kuntien edustajien valitsemina. Ollaankohan menossa ojasta allikkoon, eihän suurimmasta osasta varsinkaan pienistä kunnista tule muita valitsijoita kun keskustalaisia, kun pienistä kunnista tulee vain yksi valitsija. Loppujaossa on kyllä sitten muutama tasauspaikkakin.

Pitääköhän muutoksia tehdä vain muutosten vuoksi. Tämä vaan tulee mieleen, kun Länsi-Suomen Osuuspankinkin edustajat on tähän asti valittu tosin aluejaon perusteella, mutta kuitenkin vaaliliittojen saamien äänien mukaisesti. Nyt syksyllä  uutta edustajistoa valittaessa on vain aina yksittäisiä henkilökohtaisia ehdokkaita eli kaikki pop-tähden yms. ovat etulyöntiasemassa, mutta kuka tietäisi heidän näkemyksiään esim. talousasioista, puolueiden ehdokaslistoista päinvastoin voisi päätellä myös ehdokkaiden yhteiskunnallisia kannanottoja.

Ei kommentteja: