keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sotainvalideilla vielä kesäjuhla ja hieno kaiken lisäksi

Satakunnan Sotainvalidipiirillä oli vielä ja jopa hienokin kesäjuhla Porin Reposaarella alkaen hartaushetkellä kirkossa ja jatkuen kalakeittoruokailulla ja juhlalla ravintola Reposaaressa, mutta oliko sittenkin viimeisen kerran, vaikka väkeäkin oli ihan mukavasti ravintolakin ääriään myöten täynnä.

Mutta se mutta, itse sotainvalideja ei varmaan ollut kuin 20-30, meiltä Kankaanpään seudun Sotainvalideistakaan ei enää jaksanut lähteä mukaan kuin kaksi sotainvalidia ja vuoden päästä kaikki ovat taas vuoden vanhempia.

Niin juhla oli mitä hienoin. Jopa Reposaaren oma suuri poika Eino Grön lauloi sekä kirkossa että juhlassa. Ja tunnelma oli myös mitä parhain, vaikkei sää vielä kesäinen ollutkaan. Niinpä loppukiitospuheessaan Noormarkun Aulis Laakso sanoikin, että voimme kaikki olla hyvällä ja toivorikkaalla mielellä siinäkin suhteessa, että kaikki lämpimät kesäpäivät ovat vielä edessäpäin.

Ei kommentteja: