maanantai 29. toukokuuta 2017

Tulihan se sieltä

Odotettu ja toivottukin ilmoitus. Tasavallan Presidentti oli luvannut kertoa päätöksestään kevään kuluessa ja kevät on jo lopuillaan muuttumassa kesäksi, kesäkuukin alkaa torstaina.

Ilmoitus oli kyllä Sauli Niinistömäinen, vähän tulkinnanvarainenkin. Hän haluaa pitää hajurakoa entiseen puolueeseensa kokoomukseen ja saada taakseen laajemman kansanlaiskertymän. Kokoomus on kuitenkin heti ilmoittanut olevansa Sauli Niinistön takana, saa nähdä löytyykö muita puolueita. Esimerkiksi SMP oli aikoinaan suoraan tukemassa Mauno Koiviston valintaa eikä perussuomalaisilla vielä ole nimetty omaa ehdokasta eikä välttämättä sitä edes tehdä kesäkuun 10.-11. päivien puoluekokouksessakaan, on riittävästi asiaa puoluejohdon valinnoissa.

Ja toisaalta, kyllä Sauli Niinistön valinta on niin varma, ettei muilla ehdokkailla ole menestysmahdollisuuksia eli ehdokkaiksi rupeavat ovat tosi epäkiitollisessa asemassa!

Ei kommentteja: