tiistai 23. lokakuuta 2018

TIITINEN VAKOILIJOITA JA VEIJAREITA


Pekka Ervastin ja Seppo Tiitisen yhdessä kirjoittamassa kirjassa tietysti heti herättää mielenkiintoa kuuluisa Tiitisen lista, taitaa jäädä ikiajoiksi salaisuuden usvan peittoon.
Suopo oli saanut v.1990 Länsi-Saksan tiedustelupalvelulta DDR:n kanssa agentteina yhteistyössä olleista suomalaisista 18 nimen listan. Viimeisiä viikkoja Suopon päällikkönä toiminut Tiitinen kysyi presidentti Koivistolta, pitäisikö asiassa ryhtyä toimenpiteisiin. Koiviston mielestä ei tarvitse käynnistää tutkimuksia. Niinpä Tiitinen pisti listan kassakaappiin, jossa se on pysynyt myös hänen seuraajiensakin aikana.
Ja Tiitisen mukaan lista ei sisällä ketään tunnettua henkilöä, hän ei edes muista yhtäkään nimeä lisäten, että jos siellä olisi ollut esim. Kalevi Sorsan tai Tarja Halosen nimet, niin tottakai hän heidät muistaisi.
Heikki Hemminki On se hyvä että joku aina tietää ketä on listalla, tuskin kumminkaan naapuri!!!!!!
Hallitse
TykkääNäytä lisää reaktioita
Vastaa10 min
Anssi Joutsenlahti Tiitinen viittaakin siihen, että itänaapurillamme itsellään oli pysyvä vakoilijaverkosto, joten sen ei tarvinnut turvautua toisen käden tietoihin toisen valtion tässä tapauksessa siis DDR:n apuun tietoja saadakseen.

Ei kommentteja: