lauantai 3. marraskuuta 2018

Suomen Kuvalehteä

Saunan päälle luin Suomen Kuvalehteä. Paljon mielenkiintoisia kirjoituksia. Yksi koskettava kertoo Suomussalmen Murtovaarassa ainoana asukkaana olevasta Unto Kyllösestä. Täydet kymmenen sivua kuvien kanssa. Politiikasta on esillä "epätoivoinen yritys" tarkastelua suomalaisten EU:n komissionehdokkaista ja Stubbin ilmeisen epätoivoisesta yrityksestä komission puheenjohtajaksi. Pekka Ervasti on vuorossa pakinoida uutisviikosta ja viimeisellä aukeamalla Jukka Ukkola ei koskaan petä, tällä kertaa hän tarkastelee USA:n pommilähetysten syntyjä syviä. Pääkirjoituksessaan puolestaan Ville Pernaa muistuttaa Vladimir Putin Kultarannassa kertomasta Venäjän joukkojen sijainnista 1500 km päässä rajasta, vaikka tiedossa on lähimmän tukikohdan olevan 50 km rajasta. Tästä löytyy kiinnekohta Suomen Kuvalehden vuoden journalistipalkinnon saajaan Arja Paanaseen, joka tuorreeltaan oikaisi väärä tiedon.

Ei kommentteja: