tiistai 20. marraskuuta 2018

Vaalien jälkeen

Maakuntalehdessä oli kaikkien Satakunnan seurakuntavaalien tulokset. Silmään pisti, että vain kahdella raumalaisella oli omaani 159 korkeampi äänimäärä, teologian tohtori Seppo Sattilaisella yli 200 ja toisella just 160. On siis mitä suurempi syy kiittää kaikki äänestäjiä!

Meidän peruskansan ehdokkaiden lähtökohta seurakuntatyössä on kristinoppimme alun mukaisesti Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.

Haluamme kotiseurakuntamme olevan kaikille avoin ja tasa-arvoinen. Myös Honkajoki ja Jämijärvi on otettava tasapuolisesti huomioon. Ja yhtenä lähiajan asiana pidämme seurakuntien liitosneuvotteluissa sovitusta uuden kirkkoherran valitsemisesta yleisellä vaalilla eikä sitä ole jätettävä kirkkovaltuutettujen yksin päätettäväksi.

Ei kommentteja: