Puheenvuoroni illan siioninvirsiseuroissa

[Kirjoita merkinnän otsikko tähän]

Eilisiltana radiosta ennen iltahartautta tulevien hartaiden sävelten aluksi tuli meidän siioninvirsi-seuroihin kokoontuville peräti rakas virsi Koska valaissee kointähtinen mua köyhää kerjääjää. Se valaisee tuntojamme aivan samoin kuin esim. virsi Vaivaisten turva ainoa, taas kutsut syntisiä. Emme ole valmiita emmekä esimerkiksi kelpaavia. Mieleeni on jäänyt tästä meidän asenteestamme edellisen toiminnanjohtajamme Jouko Kuusisen Maaria-vaimon isän Helsingin Roihuvuoren kirkkoherrana toimineen Väinö Karhumäen seurapuhe siitä, kun toiset korkeassa hengessä arvostelevat meitä, niin kyllä me aina olemmekin syyllisiä, väärässä olevia! Ja kyllähän Siionin virsissäkin saamme särkyä syntisinä itkemään ristiinnaulitun Vapahtajamme jalkojen juureen Siionin virsien – niin kuin on sanottu -  hehkuessa syvää ihmisen viheliäisyyden tuntoa ja polttavaa armon ikävää virsiemme kuitenkin samalla välittäessä tuntehikkaasti ja lämmöllä Jumalan ja Kristuksen ääretöntä armoa ja rakkautta. Jeesus itsekin sanoo, että monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. Paavalikin kirjoittaa lohduttavasti: Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu ja Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.

Näin kirkkovuoden tämän viikon aiheenkin lähimmäisen mukaan tekstissä laupiaasta samarialaisesta tulee selkeästi tämä itsestään suuria luulevan pudottaminen karusti maan pinnalle. Jeesuksen luo tulleella lainopettajalla ei ollut muuta tarkoitusta kuin laittaa Jeesus koetukselle ja yllätyksekseen tämä saikin oppia, etteivät ainoastaan itseään muita parempina ja oikeina uskovina pitämät juutalaiset ja varsinkaan papit ja leeviläiset eli temppelipalvelijat olleetkaan niitä, jotka tekivät oikein, vaan nimenomaan heidän halveksimansa samarialaisen sekakansan jäsen, joka osoittautui oikeaksi lähimmäiseksi. Muuten aivan samoin on ensisunnuntain Kiitollisuuden sunnuntainkin tekstissä: Kymmenen spitaalisen parantumisesta kerrotaan vain samarialaisen palanneen kiittämään.

Tämän päivän pyhiinvaeltaja saa edelleenkin kulkea tämän tekstikertomuksessa esitetyn matkan Jerusalemista alas Jerikoon. Puolimatkassa autiomaassa on raunioitunut rakennus nimeltään Laupiaan samarialaisen majatalo. Paikan arabiankielinen nimi merkitsee VERENTALO. Hiekka kuuluu punertuneen siitä, että rosvot ovat siellä surmanneet paljon ihmisiä. – Mutta meidän ei tarvitse etsiä Laupiaan samarialaisen majataloa Israelin ja Jordanian tulenaroilta raja-alueilta. Se on meitä jokaista paljon lähempänä ja siihen majataloon olemme kaikki tervetulleita ja sinne on vapaa pääsy. Se on Veren talo sekin, sillä meillä on Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään asti, olimmepa keitä tahansa aivan niin kuin usein siioninvirressäkin veisaamme: Ontuvat ja raajarikot, huonot, köyhät halvatut, mykät sokeat ja rammat. Kaikki saamme tulla. Herramme on huonoillekin runsaan pöydän kattanut. Armon ovi aukeaa. Joka tahtoo, tulla saa ja myös lähimmäisyyttä toteuttamaan.