maanantai 17. toukokuuta 2021

Ervastilla on aina kynä hallussaan

PS:n mukaan Suomen viides itsenäisyystaistelu käydään näinä päivinä – pääministeri varoittaa sen seurauksista ääni väristen Kolumni 12.05.2021 "EU aloitti aikoinaan talousliittona, josta luonnonvoimien vääjäämättömyydellä kehittyi poliittinen unioni." Näinä päivinä käydään persujen mukaan Suomen viides itsenäisyystaistelu, kun eduskunta päättää EU:n elvytyspaketista. Mitkä olivat neljä edellistä taistelua, ei ole ihan tarkkaan tiedossa, mutta todennäköisesti laskuri naksahti ensimmäisen kerran kapinan aikoihin 1917 - 1918. Kovilla on ammuttu barrikadin toiseltakin puolelta. Pääministeri varoitti eduskunnan kyselytunnilla ääni väristen karmeista seurauksista, joita Suomelle aiheutuisi, jos se ryhtyisi asiassa pullikoimaan, puhumattakaan salaisista uhkailuviesteistä komission politbyroolta. Tulitukea on lisäksi tullut Etelärannan vuorineuvosbunkkerista ja monilta johtavilta ekonomisteilta. Kumma kyllä esiintyvät taitelijat eivät ehtineet järjestää elvytyspaketin tukikonserttia: Maksamme velkaa! Vastustajat pitävät elvytyspakettia epäreiluna diilinä. Suomi maksaa 6,6 miljardia euroa ja saa takaisin pari miljardia euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Italia saa avustuksia 70 miljardia euroa ja lainaa 120 miljardia euroa. Samalla tehdään jotain sellaista, mitä EU:n ei koskaan pitänyt tehdä eli otetaan yhteistä velkaa. Vastustajat pelkäävät, että kun hanat on kerran avattu, kraanalla käydään jatkossakin. Tämä lienee turha pelko, sillä Suomen eduskunnan valtiovarainvaliokunta linjasi jämäkästi, että kyseessä on kertaluonteinen poikkeama alkuperäisestä sopimuksesta. Kun Suomi lyö nyrkkiä pöytään, astiat helisivät Brysselissä asti. Kohtuus kaikessa. Suomi ei kuitenkaan tohdi lyödä nyrkkiä pöytään Brysselissä ja vaatia, ettei yhteistä velkaa otettaisi. Se olisi elvytyspaketin kannattajien mielestä paitsi huonoa käytöstä myös lyhytnäköistä. Kun Eurooppa elpyy, myös Suomi hyötyy. Vienti vetää ja työpaikkoja syntyy Suomeen – ja Italiaan. Nähtäväksihän tuo jää. Kun korona hellittää ja talouselämän hammasrattaat lähtevät liikkeelle, edessä saattaa olla kaikkien aikojen spurtti. Rahaa on talikoitu markkinoille sellaisia määriä, että talouselämän tukipilarien murtumista ei kuule setelinkahinan läpi. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) arveli lakonisesti, että hinnat voivat jonkin verran nousta. Vanhan liiton ruutuvihkomiehet laskevat, että hyperinflaation rinnalla korona on lastentauti. EU aloitti aikoinaan talousliittona, josta luonnonvoimien vääjäämättömyydellä kehittyi poliittinen unioni. Politiikassa enemmistö päättää. Tällä kertaa Suomen eduskunnassa tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Päätöksen seuraukset koskevat kuitenkin sataa prosenttia suomalaisista – ja italialaisista. Kirjoittaja Pekka Ervasti on politiikan toimittaja

Ei kommentteja: