sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Syntisten sunnuntai

4. sunnuntai helluntaista Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika Alppilan kirkon alttari Liturginen väri: vihreä Kaksi alttarikynttilää Näytä virsisuositukset Päivän tunnuskuva Kadonnut ja jälleen löytynyt Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt. Raamatun tekstitAvaa kaikki Psalmi Ensimmäinen lukukappale Toinen lukukappale Evankeliumi Päivän rukouksetPiilota rukoukset 1 Jumala, taivaallinen Isämme. Sinä et tahdo, että yksikään luomasi ihminen joutuu hukkaan. Paljon enemmän kuin me etsimme sinua, sinä kannat huolta meistä. Anna meille herkät korvat kuulla kutsuva äänesi. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 2 Kaikkivaltias Jumala. Käsittämättömässä armossasi sinä tahdot etsiä ihmisistä kurjimmatkin, eksyneet ja kadonneet. Siksi mekin hädässämme rohkenemme painautua armosi turviin ja pyytää hoitoasi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. 3 Rakas taivaallinen Isämme, sinä et tahdo yhdenkään omistasi joutuvan kadoksiin. Armahda meitä ja vapauta meidät syyllisyydestä ja häpeästä, joka ei jätä meitä rauhaan. Vakuuta sanallasi ja Hengelläsi, että kuulumme sinulle ja että meistä iloitaan myös taivaassa. Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. 4 Taivaallinen Isä. Syntymäämme ei voi peruuttaa ja kuolemamme kiiruhtaa kohti. Syyllisyys painaa meitä ja tuho uhkaa. Eksyksissä ja rikkinäisinä etsimme mieltä olemassaoloomme. Isä, etsi sinä meidät, koska olet luvannut etsiä kaikki kadonneet. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. 5 Pyhä Jumala, sinun rakkautesi on suurempi kuin koskaan voimme käsittää. Kiitos, että sinä aina jaksat odottaa lapsiasi kotiin. Eksymme niin helposti tieltäsi ja lähdemme seuraamaan vääriä polkuja. Kiitos, että monin tavoin kutsut meitä takaisin luoksesi. Älä anna minkään asian tulla yhteyden esteeksi välillemme. Auta meitä ymmärtämään, että sinun kutsusi on tarkoitettu kaikille ihmisille. Kuule rukouksemme Jeesuksen, pelastajamme tähden.

Ei kommentteja: