tiistai 13. heinäkuuta 2021

Hannu Juhola

Elämänmeno|Uusi valtuutettu Tavallisia ihmisiä kuunnellen Kankaanpään asialla – Honkajokea ja kyliä unohtamatta Kankaanpään perussuomalaiset ovat Hannu Juholan mielestä mukavaa normiporukkaa, mutta naisia hän kaipaisi lisää valtuustoriviin. Rima ei heilunut, kun perussuomalaisten Hannu Juhola ponkaisi tyylikkäästi kaupunginvaltuustoon ensiyrittämällä. KUVA: MIKKO ELO Mikko Elo 12.7. 9:00 Kun tuoreen kaupunginvaltuutetun ennätys korkeushypyssä on huimat 205 senttimetriä, on juttu syytä käynnistää pakollisella sanaleikillä. – Ei mennyt mitenkään rimaa hipoen, vaan meistä perussuomalaisistakin vielä viisi pääsi läpi minua pienemmällä äänimäärällä. 80 ääntä on ensikertalaiselle tosi hyvä saalis. Hannu Juhola tuumaili etukäteen, että saisi noin 57 ääntä, minkä laski riittävän läpimenoon. Miksi juuri 57? – 57 oli ehdokasnumeroni, ja se on myös syntymävuoteni. Vanhojen kavereiden oli helppo muistaa numero. MITEN vuonna 1957 syntynyt peruskankaanpääläinen päätyi nyt ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleissa? – Anssi Joutsenlahti sai minut houkuteltua, melkein pakotettua. Hän sanoi, että tulet – että täytyy saada meidän talosta yksi ehdokas, minä tai vaimo. MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA) MAINOS PÄÄTTYY Lapsuudesta asti Juholan tuntunut Joutsenlahti sai jo 12 vuotta sitten Juholan houkuteltua perussuomalaisiin ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan, jossa tämä ahersi kahdeksan vuotta. Miksi juuri perussuomalaiset? – Perussuomalaisissa mennään asiat edellä eikä kiemurrella. Olemme ihmisten kanssa nokatusten tekemisissä ja kuuntelemme heitä, Juhola luonnehtii. Juhola korostaa, että hän on aatteiltaan maltillinen eikä suinkaan edusta perussuomalaisten kiihkeintä reunaa. – Kun perussuomalaiset oli uusi puolue, siihen tuli mukana kaikenlaista väkeä, mutta ääriajattelijoita on plokattu pois. Kankaanpäässä ei tällaisia ole edes ollut – me olemme kaikki ihan normiväkeä. Juholan mukaan sekä hän että koko valtuustoryhmä pyrkivät tekemään asioita kankaanpääläisten ja pohjoissatakuntalaisten hyväksi, kotiseutu edellä. MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA) MAINOS PÄÄTTYY – Tärkeää olisi pitää huolta kyliemme ja toisen taajamamme Honkajoen elinvoimasta, Juhola painottaa. – Työpaikkoja tarvitsisimme ehdottomasti. Jos joku yrittäjä on tänne tulossa, on syytä käsitellä lupa-asiat ja muut todella nopeasti kuntoon. Muuten yrittäjä menee jonnekin muualle. Juhola muistuttaa, että korona-avustusten loppuessa Kankaanpääkin palaa todellisuuteen, jossa kukkaronnyörit ovat kireämmällä. On pakko tehdä sellaisiakin päätöksiä, jotka ovat joillekin ihmisille negatiivisia. Hänen mukaansa Kankaanpäässä on kuitenkin kaikki kohtuullisen hyvin. Moni asia kaipaa parantelua, mutta pientä sellaista. – Me emme huomaa kaikkia positiivisia asioita, koska ne ovat meille itsestäänselvyyksiä. Missään muualla Suomessa ei ole näin hyviä liikuntamahdollisuuksia tämän kokoisella paikkakunnalla – ja meillä on Suomen paras vesi, Juhola mainitsee. – Meillä on tehty koulukeskusremontti, kirjastoremontti ja urheilukeskusremontti sekä avattu uusia päiväkoteja. Infra on suurimmaksi osaksi tosi hyvässä kunnossa. UUSI VALTUUTETTU Hannu Juhola Hannu Juhola syntyi vuonna 1957 Kankaanpäässä. Juhola valittiin ensikertalaisena Kankaanpään kaupunginvaltuustoon perussuomalaisten ehdokkaana 80 äänellä. Aiemmin hän on toiminut kahdeksan vuotta kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa ja neljä vuotta Sataedun yhtymähallituksessa. Hän on tehnyt pitkän työuran kiertävänä myyntiedustajana. Juhola veti yli 20 vuoden ajan nuorille urheilukoulua Kankaanpään Urheilijoissa. Hän itse hyppäsi korkeutta sijoittuen Kalevan kisoissa kymmenen parhaan joukkoon ja hypäten ennätyksensä 205 vuonna 1978. Hän valmensi molempia poikiaan, jotka olivat valinneet lajikseen seiväshypyn. Sekä Teemu että Juho Juhola ylsivät nuorten MM-kilpailuihin. Juhola näkee Kankaanpäässä vahvuuksia paljon muuallakin kuin urheilupuolella. Luonto suo hänen mukaansa mahdollisuudet Geoparkin kehittämiseen, josta taas seuraisi näkyvyyttä ja rahantuojia. Kaupunginmuseota hän arvostaa kovasti, mutta se ansaitsisi sijainnin lähempänä keskustaa. Liikenneyhteydet ovat Juholan mielestä iso kehittämiskohde. – Pori–Haapamäki-ratayhteyden korjaaminen ja käyttöönotto olisi kova sana. Tätä me emme pysty valtuustossa aikaansaamaan, mutta ehkä meidän edustajamme Helsingissä voisivat asiaa ajaa. Ihmisiä kuuntelemalla nousee esiin pieniä asioita kuten vaikkapa kuoppa tiessä. – Nämä ovat pieniä asioita, mutta ihmiselle tärkeitä. Perussuomalaiset on tehnyt paljon aloitteita ihmisiä kuunneltuaan. Ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan puhuminen on Juholalle luonteenomaista. Piirre on korostunut hänen tekemisissään myyntityöstä urheilukoulun vetämiseen ja nyt politiikkaan. – Niinhän se on, että mykkä ei saa myytyä mitään. Tämäkin korkeus on ylitetty. Hannu Juholan ennätys on komeat 205 senttimetriä. KUVA: MIKKO ELO JUHOLA kehuu vuolaasti perussuomalaisten uutta, peräti 12-henkistä valtuustoryhmää, joka on ehtinyt jo vaalien jälkeen kokoontua. – Tosi mukava porukka, jossa kaikkia on helppo lähestyä ja kaikille on helppo puhua. Hauskaa juttua riittää, mutta asia löytyy aina sen jälkeen, kun on vähän aikaa naureskeltu, Juhola kuvailee. – Meillä saa olla eri mieltäkin, jos osaa mielipiteensä hyvin perustella. Ei ole mitään sitovia ryhmäpäätöksiä. Ainoa huono puoli on Juholan mukaan sukupuolijakauma. Sofia Latvajärvi on ainoa nainen muuten miehisessä porukassa. – Naisista on meillä pulaa, heitä tarvittaisiin lisää. Nyt sentään ehdokkaina oli aiempaa enemmän naisia. PALATAANPA vielä urheiluun. Kun Juhola ahkeroi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa, hän teki työtä myös nuorison ja kulttuurin eteen. Tuon jakson suurimmat saavutukset tapahtuivat kuitenkin urheilupuolella. – Saimme urheilukentän remontin aikaiseksi, vaikka sitä oltiin joka vuosi poistamassa budjetista. Tästä seurasivat dominoilmiönä pesäpallokentän remontti, uusi hiekkatekonurmi ja moukarikenttä, Juhola kertoo. Murheenkryyninä on nyt pesäpallokatsomon kattaminen, joka on edellytyksenä sille, että Superpesistä nähdään Kankaanpäässä myös tulevina vuosina. – On vähän hullua, että Pesäpalloliitto painostaa pieniä paikkakuntia lajissa, joka on maaseutujen urheilua. Uskon kyllä, että tähän löydetään kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Mikko Elo

Ei kommentteja: