Jokisipilän perussuomalaiskirja herättää tutkijoissa arvostelua

Politiikka|Perussuomalaiset Perussuomalaisia käsittelevä tietokirja puhuu kahdella äänellä – Tutkijoiden mielestä se on ongelma Perussuomalaisia käsittelevä uusi tietokirja kritisoi mediaa ja tutkijoita. HS kysyi tutkijoilta, mitä ristiriitoja siihen liittyy. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, tutkija Markku Jokisipilä suomii tuoreessa tietokirjassaan asennoitumista perussuomalaisiin. Joakim Westrén-Doll HS POLITIIKAN julkisuutta on syys–lokakuun vaihteessa puhuttanut perussuomalaisia käsittelevä tietokirja Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla. Siinä poliittisen historian apulaisprofessori ja Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä analysoi perussuomalaisten suosiota ja kohtelua. Jokisipilä puolustaa kirjassaan voimakkaasti perussuomalaisia demokraattisten pelisääntöjen mukaan toimivana puolueena. Median ja tutkijoiden suhdetta puolueeseen suomitaan. ”Osa median ja tutkimuksen piirissä käydystä perussuomalaisia koskevasta keskustelusta on kaikessa tuomitsevuudessaan ollut demokratian näkökulmasta varsin erikoista”, Jokisipilä kirjoittaa. ”Se on merkinnyt radikaalia irtiottoa siitä tehtävistä ja niistä rooleista, jotka medialla ja tutkimuksella politiikan suhteen perinteisesti on katsottu olevan.” Lue lisää: Uusi kirja käsittelee perus­suomalaisia ”normaalina poliittisena puolueena” – tutkijan mukaan sekin on ”joillekin ihmisille liikaa” KIRJAN vastaanotto on ollut ristiriitainen. Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma arvioi Ylelle, että kirja toistelee perussuomalaisten omaa diskurssia, eikä sen väitteitä voi pitää analyyttisena tapana hahmottaa perussuomalaisten roolia. Johanna Vuorelma. Oleellista on kirjan lokerointi. Jokisipilä käsittelee kirjassa rooliaan tutkijana. Haastatteluja on tehty runsaasti. Kirjan luki vedosvaiheessa poliittisen historian professori Vesa Vares Turun yliopistosta. Vareksen mukaan Jokisipilän kirjalla on tutkimuksellinen pohja, mutta se on selvästi tietokirja ja ”yleisesitys”. ”Tässä tapauksessa on kirjoitettu tietokirja, joka on tarkoitettu populaarimpaan kulutukseen.” Vesa Vares. VAREKSEN mukaan tutkijan tekemän tietokirjan lähtöolettama on, että kirjoittaja miettii asiansa yhtä huolellisesti kuin akateemisessa tekstistä. ”Esitystapa saattaa olla räväkämpi kuin tutkimuksessa. Molemmissa luotetaan että johtopäätöksiin päädytään samanlaisen ajatusprosessin tuloksena.” Kun tutkija tekee tietokirjan, on oleellista, että näkökulma on selkeä, sanoo tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa Helsingin yliopistosta. Tutkijan tulee erotella toisistaan käyttämänsä roolit, jos tekstissä tehdään rohkeita yleistyksiä tai vapaita päätelmiä. ”Jos kirjoittaja toimii kahdessa roolissa, kuten tutkijan ja kommentoijan, niin ne roolit pitää tekstissä selvästi erottaa kielellisin keinoin”, Hiidenmaa sanoo. ”Tietokirjalle myös provokaatio on silloin mahdollista. Tieteelliset tekstit ovat varovaisempia keskustelun käymisessä.” Pirjo Hiidenmaa. POLITIIKAN tutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistosta toteaa, ettei Jokisipilän teos ole tieteellistä tekstiä. Ongelma on kirjan verhoilu objektiiviseksi siten, että kirjoittaja esiintyy ”neutraalina tarkkailijana”, Palonen sanoo. ”Se on näiltä osin se ongelma.” ”Tutkijat voivat hyvin kirjoittaa tietokirjoja ja poleemisiakin tekstejä. Se on yhteiskunnan palvelua. Tiedekentässä voi olla esimerkiksi konservatiivisia, ympäristöaktiiveja tai marxilaisia tutkijoita. Tutkijalle sallitaan poliittisuus ja pamfletit. Mutta silloin pitää tietää, missä roolissa kirjoitetaan, ja kirjoittaja tekee selväksi lukijalle, mistä lähtökohdista kirjoitetaan”, Palonen sanoo. Jokisipilä käsittelee tutkijan rooliaan kirjan alkupuolella. Tekstistä erottuu ensinnäkin ”vanhanaikainen” näkemys tutkijan roolista puolueettomana ja arvovapaana toimijana, arvioi alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta Helsingin yliopistolta. ”Meillä on ollut diskursiivinen käänne ja muut keskustelut jo 1980-luvulta. Sitä ennen on ollut keskustelut orgaanisen intellektuellin roolista”, Pakkasvirta sanoo. ”Toisaalta olen sitä mieltä, että retorisin keinoin Jokisipilä tuo esiin vanhaa persujen edelleen jatkuvaa ’uhriutumisasennetta’, joka on aika absurdia.” Jussi Pakkasvirta. PERUSSUOMALAISTEN toistuva liittäminen äärioikeistoon on Jokisipilän mukaan merkki puolueen asenteellisesta kohtelusta. Kirjassaan Jokisipilä arvioi, että suuri osa suomalaistutkijoista pitänee perussuomalaisia äärioikeistolaisena liikkeenä, ja torjuu itse luokittelun. Äärioikeistolaisuuden sijaan tulisi hänen mukaansa puhua oikeistoradikalismista. Asiassa on kyse osittain kielellisistä haasteista, taustoittaa Birminghamin yliopiston tutkijatohtori Niko Hatakka. ”Tämä on tieteen kielenkäytön sisäinen ongelma. Itse puhun perussuomalaisista radikaalioikeistolaisena puolueena. Olen pyrkinyt välttämään äärioikeisto-sanan käyttöä käännöksellisen ongelman takia.“ Hatakan mukaan kansainvälisesti perussuomalaiset on luokiteltavissa far right -puolueeksi mutta siten, että kyseessä on on radical right -puolue, joka viittaa toimintaan demokraattisen järjestelmän sisällä, ei extreme right -puolue, joka viittaa toimintaan sen ulkopuolella. Extreme right myös sisällyttää poliittiseen alustaansa usein avointa rotuoppia. ”Oikeistoradikaalit taas lähes poikkeuksetta verhoavat etnisyyteen perustuvan erontekemisen esimerkiksi kulttuurisiin tai taloudellisiin argumentteihin”, Hatakka sanoo. JOKISIPILÄN kirjan perusväite on, että julkisuudessa perussuomalaisista on toistuvasti puhuttu väärin painotuksin, ja puolue on hyötynyt saamastaan näkyvyydestä. Ilmiön taustalle teos hahmottelee yhteiskunnallisen keskustelun suunnan, joka pätee ”yleisemminkin valtavirrasta poikkeavien näkemysten esittämiseen tämän päivän Suomessa”. ”Yhä useammin kuulee esitettävän, kuinka ’emme saa antaa tilaa’ tietyille ajatuksille tai kuinka jotkut asiat ’eivät ole mielipidekysymyksiä’”, Jokisipilä kirjoittaa. ”Ilmapiiri varsinkin etnisyyteen, sukupuoleen ja seksuaali-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä on osin hyvin kaukana mistään ainakaan perinteisesti liberaaliksi määritetystä.” MEDIATUTKIJA Anu Koivunen arvioi, että Jokisipilä toimii teoksessa toisaalta journalistin tapaisena puolueen selittäjänä, ja toisaalta aikalaiskriitikkona. Teoksessa Jokisipilä omaksuu ”Totuuden kertojan” roolin. ”Hän piirtää kuvan muista tutkijoista ja mediasta väärinymmärtäjänä ja käy imaginääriseen taisteluun ikään kuin PS-puolueen olemassaolon puolesta. Että jos on laillista ja jos on kannatusta, kritiikki on aiheetonta tai poliittisesti motivoitua”, Koivunen arvioi. Kirjan aikalaiskritiikki on Koivusen mielestä vaikeasti ymmärrettävää. Perussuomalaisten politiikan kriittinen tutkimus tulkitaan politisoituneeksi, eikä vain yleisesti analyyttisen tai kriittisen tutkimuksen piirteeksi. ”En tiedä onko joku esittänyt puolueen kieltämistä. Ja hämmentävältä tuntuu väite, etteikö jotain, mikä on laillista ja paljon kannatettua silti voisi tarkastella kriittisesti ilman, että se olisi tutkimuksen standardit rikkoen ’politisoitua’”, Koivunen sanoo.