maanantai 2. toukokuuta 2022

Moskovan opit

V.2020 Docendon kustanatamasta Keir Gilesin kirja Moskovan opit, mikä saa Venäjän vastustamaan Länttä, kertoo selkeästi avaimet myös tämän päivän Venäjän ja Putinin käyttäytymiseen. Lainaan vain pari ottetta. "Valtaosalle venäläisistä kommunistinen Venäjä kuten kaikki sitä edeltäneet Venäjät ovat edelleen Äiti-Venäjää. Sitäpaitsi he tai heidän isänsä eivät tienneet paremmasta. Heidän näkökulmastaan tsaarien ja despoottina hallitsevan Stalinin välillä ei ole suurta eroa. Sama salainen poliittinen poliisi toimi silloin ja toimii nyt." "Hallitsija on aina tarvinnut keinoja varmistaa, että valtaa käytetään hänen tahtomallaan tavalla. Näin ollen myös Putin on vanhan venäläisen tavan mukaisesti nimittänyt avainasemiin henkilöitä, jotka hän on tuntenut pisimpään. Monet Putinin liittolaiset, jotka palvelivat hänen kanssaan KGB:ssä ja /tai olivat hänen kollegojaan 1990-luvun Pietarissa, kuuluvat edelleen hänen lähipiiriinsä joko valtion viroissa tai liike-elämässä tai sukkuloivat sulavasti niiden välillä." Tämä kirja Moskovan opit avaa todella vaikuttavasti silmät siihen, miksi Venäjällä Putin toimiin niin kuin toimii eikä sitä voida vastustaa. Äiti-Venäjän lajentaminen on kaikki kaikessa ja kaikki keinot sen hyväksi ovat sallittuja: esimerkiksi kaikki tietävät, että kaikki puheet ovat valeita, mutta kuitekin niitä uskotaan. Eipä meilläkään Suomella 1350 yhteisen rajakilometrin maana ole parempaaa turvaa kuin neljä kirjainta: N A T O.

Ei kommentteja: