lauantai 23. syyskuuta 2023

SYNTYMÄPÄIVÄKIRJANI ESIPUHE

Hyvä Lukija, Ystävä Nyt täyttäessäni 80 vuotta syyskuun 17. päivänä saan katsella kiitollisena tähänastista elämääni tällä merkkipaalulla, mutta rehellisesti täytyy myös myöntää elämääni tarkastellessani virsirunoilija Simo Korpelan sanojen pitävän paikkansa: ". "Kun matkani muistoja mietiskelen, niin murhe mun mieleni täyttää, kun harva mun työni on sellainen, min tohtisin Herralle näyttää. Ja ehkä on silmissä vanhurskaan sekin väärää, min oikeaks luulen, ja ehkä mä siitäkin tuomion saan, mitä ihmisten kiittävän kuulen" Kirkollisen elämäntyöni lisäksi myös toimintani poliittisella saralla on kestänyt pitkään 55 vuotta jo vuodesta 1968 lähtien, kun veljeni Jouko valittiin Kankaanpään valtuustoon. Niinpä nämä kirjan kirjoitukset koskettelevatkin paljolti politiikkaamme ja myös kristillistä uskoamme. Tämä käsillä oleva kirja on jo kolmas, jonka Anne Laine on koonnut blogikirjoituksistani alkaen vuodesta 2013, jolloin edelleen toimin eduskunnan 2.varapuhemiehenä ja käsittää tämä teos viimeiset 10 vuotta aina kuluvaan vuoteen asti. Kiitänkin Annea erittäin ansiokkaasta työstä tämän kirjan aikaansaamiseksi merkkipäiväkseni. Suomen Maaseudun Puolueen ja Perussuomalaisten taipaleelle on mahtunut monia nousuja aina Veikko Vennamon ajoista lähtien, kun hän oli puolueen ainoa kansanedustaja ja v. 1970 vaaleissa tuli 18 edustajaa kuten myös hajotusvaaleissa 1972. Seuraava nousu 2 kansanedustajan puolueesta tapahtui v.1979 jolloin olin mukana 7 edustaja ryhmässä ja edelleen kuuluin v.1983 valittujen 17 kansanedustajan joukkoon. Sitten saatiinkin odottaa todellista JYTKYä vuoteen 2011, jolloin olin yhtenä 39 edustajan joukossa. Sen jälkeen onkin JYTKYjä saatu edelleen kolme kertaa tähän vuoteen asti: v.2015 tuli 38 kansanedustajaa, v.2019 taas 39 edustajaa ja tänä vuonna 2023 peräti 46 kansanedustaja. Kahdessa viime vaalissa valituksi ollut tullut taas meiltä Kankaanpäästä edustaja Jari Koskela, joten kaikkiaan viisissä vaaleissa on meiltä valittu kansanedustaja Arkadian mäelle! Kun nyt olen 80-vuotismerkkipaalulla, voin täydestä sydämestä yhtyä Fredrik Wislöffin tavoin: ”Elämää tarkasteltaessa on päästävä määrätylle etäisyydelle ymmärtääkseen kaiken tapahtuneen merkityksen. Jumala itse kuljettaa pensseliä siinä maalauksessa, joka esittää elämäämme. Ei ole ainoatakaan väriä, ainoatakaan pensselinvetoa, jolla ei olisi tarkoitusta. Kaikki tähtää kokonaisuuteen – Jumalan suunnitelmaan elämässämme.” Niinpä elämäni kulkua tarkastellessa on ollut paljon, josta omin voimin ei olisi selvinnyt, vaikeistakin hetkistä on päässyt eteenpäin. Yhteisesti voimmekin todeta: Meitä johdatetaan ja tuetaan, ihmeidenkään aika ei ole ollut eikä ole ohi! Kiitollisina saamme yhtyä Maamme laulun sanoittajan Johan Ludvig Runebergin virteen: “On riemu mietiskellä sun, Herra, töitäsi ja aina ihmetellä sun johdatustasi. Ei koskaan teissä Herran voi olla vääryyttä! Tie vaikeinkin voi kerran parhaaksi kääntyä.” Toivon antoisia lukuhetkiä tämän kirjan parissa, rakentukaamme yhteisestä näkemyksestämme niin uskostamme kuin myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen poliittisella saralla! Ystävyydellä Anssi Joutsenlahti rovasti JK Ja lopuksi vielä hymyä huuleen: Vaikkei kirjaa tulisikaan luettua, niin joka tapauksessa se kovakantisena on näyttävä lisä kirjahyllyn rivistössä!

Ei kommentteja: