lauantai 30. syyskuuta 2023

Tänään Jari Koskela Satakunnan Kansassa

Suomella ei ole varaa menettää maatalousyrittäjiä Jari Koskela KULUNUT KESÄ ja syksy ovat olleet haastavaa aikaa kotimaiselle maataloudelle. Eräs alan yrittäjä kertoi tämän olleen huonoin vuosi 30 vuoteen: puolet viljasta on edelleen maassa ja kaikki talviporkkanasta nostamatta. Maatalousyrittäjät ovat aivan liikaa itsestä riippumattomien seikkojen ja jopa tuurin armoilla. Tämä on iso riski, sillä maatalous on huoltovarmuuden selkäranka ja siten myös turvallisuuspoliittinen kysymys. HALLITUS VASTAA maatalouden kriisiin vuoden toisessa lisätalousarviossa. Esimerkiksi maaseutuelinkeinotoiminnan korkotukeen määrättiin 20 miljoonaa ja nuorille viljelijöille suunnattuun kriisitukeen seitsemän miljoonaa. Tämä on tärkeää, sillä maatalousyrittäjien keski-ikä on korkea, ja maatalouden jatkuvuuden kannalta nuoria pitää saada alalle ja pysymään alalla. MAATALOUS EI voi loputtomasti kulkea kriisistä kriisiin, vaan tarvitaan varmuutta tulevasta. Hallitusohjelmaan onkin selkeästi kirjattuna, että suomalaisen ruuantuotannon kannattavuus on edellytys sen jatkuvuudelle. Ohjelmaan on myös kirjattuna, että hallituskaudella ei tehdä sellaisia kansallisia päätöksiä, jotka lisäävät maatalouden kustannuksia. Nämä ovat tärkeitä maatalouspolitiikkaa ohjaavia linjoja. YKSI KEINO parantaa maatalouden asemaa on kehittää elintarvikeviennin mahdollisuuksia. Vientipotentiaalia kyllä on, sillä suomalainen ruoka on vastuullisesti tuotettua ja aidosti antibioottivapaata. Valitettavasti vielä nämä vahvuudet eivät ole riittävästi lisänneet elintarvikevientiä. Lisätalousarviossa myönnettiin kolme miljoonaa suomalaisen puhtaan ruuan potentiaalia hyödyntävään kasvuohjelmaan. Ohjelman tarkoituksena on parantaa ruokaketjun kestävyyttä, kannattavuutta ja kilpailukykyä. Säästöt kohdistetaan pääasiassa muualle kuin ruokaa tuottavaan maatalouteen. VAIKKA MAATALOUTEEN panostuksia tuleekin, on myös siihen suunnattu julkisen talouden tasapainottamisen vuoksi säästöjä. Säästöt kohdistetaan pääasiassa muualle kuin ruokaa tuottavaan maatalouteen. Tämä hallitus on ymmärtänyt edellistä paremmin turvemaiden merkityksen maataloudelle ja yhteiskunnalle. Turvepeltoja voi jatkossakin käyttää huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Vaikka talouspolitiikassa ei löydy yhteistä näkemystä edes tilannekuvasta, uskon maatalouspolitiikalle löytyvän laajempaakin yhteisymmärrystä yli puoluerajojen. Tämä on tärkeää, sillä isoissa huoltovarmuutta koskevissa kysymyksissä aikaa ei pidä hukata riitelyyn. Akuuttiin kriisiin kohdistetut tuet ovat välttämättömiä, mutta eivät riittäviä. Nykykehityksellä maatilojen määrä puolittuu vuoteen 2035 mennessä. Tämä kehitys on pakko saada käännettyä. Kirjoittaja on satakuntalainen kansanedustaja (ps.).

Ei kommentteja: