lauantai 14. lokakuuta 2023

Tervetuloa kotiin FB-kaveri

Päivien piina päättyy – laihialainen Harri pääsee vihdoin pois sota­tantereelta Lauantaina Israelista lähtevän evakuointikoneen kyytiin otetaan myös perjantain peruuntuneelle lennolle paikan saaneet. Harri Yli-Huita varmisti paikkansa Israelista Suomeen lauantaina lähtevällä evakuointilennolla. KUVA: AFP / LEHTIKUVA, HARRI YLI-HUITAN KOTIALBUMI Sara Sairanen 13.10. 18:03 LAIHIALAINEN Harri Yli-Huita sanoo pääsevänsä Israelista koti-Suomeen usean päivän odottelun jälkeen evakuointilennolla lauantaina. Syyskuun lopusta saakka Israelissa ollut Yli-Huita kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että hänen oli alun perin tarkoitus lähteä paluumatkalle jo tiistaina, mutta Finnair joutui perumaan lentonsa. Seuraavaksi suunnitelmissa oli lähteä kotiin Turkish Airlinesin siivillä perjantaina, mutta lento peruttiin aiemmin kuluvalla viikolla. Lisäksi Yli-Huita on yrittänyt päästä Kyprokselle vesitse tai ilmateitse, mutteivät yritykset ole onnistuneet. . Harri Yli-Huita on yrittänyt päästä useaan otteeseen pois Israelista. KUVA: HARRI YLI-HUITAN KOTIALBUMI Ulkoministeriö tiedotti keskiviikkona järjestävänsä evakuointilentoja Tel Avivin Ben Gurionin kansainväliseltä lentoasemalta perjantaina ja lauantaina. Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi viestipalvelu X:ssä perjantai-iltapäivänä ensimmäisen lennon peruuntuneen koneen teknisen vian vuoksi. Tannerin mukaan perjantaille suunniteltu, Tukholmaan suuntaava yhteislento Ruotsin kanssa sekä lauantainen evakuointilento Suomeen toteutuvat. Hän kuitenkin muistuttaa muutosten mahdollisuudesta. Peruuntuneelle lennolle paikan saaneet pääsevät lauantain lennolle, joka lennetään suunniteltua suuremmalla koneella. Yli-Huitalla oli aluksi epäselvyyksiä siitä, millä lennolla hän suuntaa kotiin. Kun paikka lauantain lennolle varmistui, olivat miehen tunnelmat huojentuneet. – Asian ratkettua minulla oli tosi helpottunut ja kiitollinen olo. Reittilentojen järjestely olisi ollut hyvin haastavaa tällä hetkellä, hän sanoo. Matkustajat odottelivat myöhästyneitä lentojaan lähteviksi Ben Gurionin lentoasemalla viime lauantaina, kun Hamas hyökkäsi Israeliin. Matkustajat odottelivat myöhästyneitä lentojaan lähteviksi Ben Gurionin lentoasemalla viime lauantaina, kun Hamas hyökkäsi Israeliin. KUVA: GIL COHEN-MAGEN / AFP / LEHTIKUVA TANNER kertoo STT:lle, että torstaina palaamaan halukkaiden määrä oli 170, eikä hän usko luvun muuttuneen perjantaina. Yli-Huita arvioi Tukholmaan suuntaavalla koneella matkustavan noin 30 suomalaista. Iltapäiväkahden jälkeen tunnelmat Ben Gurionin lentoasemalla olivat Yli-Huitan mukaan rauhalliset. Mies ei usko, että lauantaina lähteväksi suunniteltua lentoa joudutaan enää perumaan. Ben Gurionin lentoasema valittiin evakuointilentojen lähtöpaikaksi, sillä se on suomalaisille helpoin saavuttaa, Tanner sanoo. Evakuointilentojen järjestäminen lentoasemalta on kuitenkin äärimmäisen haastavaa, sillä asema on lähimpänä Israelin ja Hamasin välisen konfliktin aktiivisia alueita. Lisäksi lentoasema on selvästi Israelin ruuhkaisin. Sara Sairanen AIHEESEEN LIITTYVÄÄ Säännöllisesti Israelissa vieraileva Harri Yli-Huita pitää Israelissa leimahtanutta tilannetta hyvin surullisena. Pohjalainen Harri suojautui Hamasin raketteja pommi­suojaan – nyt hän sai odotetun uutisen Suomesta

Ei kommentteja: