Tuomiosunnuntaina

Tuomiosunnuntaina Lähestyvän kirkkovuoden päätöksen Tuomiosunnuntain tunnoissa muistuu lähtemättömästi mieleen vanhan Siionin virsien 28-säkeistöinen virsi: On tuomio täys´, mun saatanan orjan jo Jumala löys´. Mutta vastauksen tähän ongelmatilanteeseen löydän siitä, mitä vastasin haastattelussa, kun hiljan multa kysyttiin: Miten kiteyttäisit teologiasi? Sen löydän parhaiten Siionin virsien nöyristä teksteistä: "Näin olkoo tästä lähin Jumaluusoppini: Myös viimeinen ja vähin saa olla omasi". Ja: "Nöyryyden harva kalliiksi arvaa, vaikka on kalliimpi kuin koko maailma. Sua sydän janoo, sinulta anoo: Oi Jeesus, köyhälle suo rauhaa, lepoa". Edelleen Vilhelmi Mamivaaran virren sanoin: "Sinua kohti, Herra, heikkona hapuilen. Luo katse sydämeeni, sulata routa sen. Ja armon saatuani täydelleen rauhoitun". Puolestaan Antti Achreniuksen virressä: "On laupeus sanomaton. Hän, Jeesus, kun hoitanut on niin meitä kuin muitakin uskoviaan ja auttanut vaivoissa maan. On toivolla luvattu maa: kun kestämme tiellä, niin iäti siellä me kiitämme Vapahtajaa". Ja vielä Anders Odheliksen (nimi suomeksi vähäinen) virsi aina lohduttaa ja antaa uutta toivoa: Vaivaisten turva ainoa, sä kutsut syntisiä ja luokses pyydät kaikkia työn alla nääntyviä. Sä särjettyjä virvoitat ja raskautettuja, leposi heille lahjoitat ja autat vaivattuja". Olemme kyllä tuomion ansainneita, MUTTA: "Sun etees, pyhin Herra, saan näin saastaisena tulla ja, jos sun vastaanotan vaan, on aarre suuri mulla". (Odheliuksen virren lopusta)