keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Iltalehden pääkirjoituksessa

PÄÄKIRJOITUS Pääkirjoitus: Yksi iso muutos selittää sen, miksi perussuomalaisten kannatus nousee KREETA KARVALA Perussuomalaisten kannatus kasvaa, vaikka köyhiltä leikataan ja duunareitten etuja karsitaan, kirjoittaa Kreeta Karvala. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) edustaa tiukkaa talouskuria. Perussuomalaisten suosion nousu näkyy muun muassa tuoreessa Helsingin Sanomien gallupissa (20.2.), jossa puolue on puolentoista prosenttiyksikön nousussa ja pitää kakkossijaa 19,6 prosentin kannatuksella yhdessä SDP:n kanssa. Myös Ylen puoluekannatuskyselyssä (9.2.) perussuomalaiset oli 2,4 prosenttiyksikön nousussa ja hengittämässä iskuetäisyydellä laskussa olevan SDP:n niskaan. Pääministeripuolue kokoomus oli molemmissa kannatuskyselyissä suosituin puolue. Perussuomalaisten kannatuspohja pitää, vaikka hallitus leikkaa köyhiltä ja runnoo uudistuksia, jotka iskevät myös duunareihin. PS:n vahvaa kannatusta selittää muun muassa se, että puolueen kannattajat ovat laajan eduskuntavaalitutkimuksen mukaan merkittävästi viime vuosina oikeistolaistuneet. Perussuomalaisten duunariäänestäjät maksavat itse veronsa, velka-Suomen vaikea taloustilanne ymmärretään, ja monien perussuomalaisia äänestävän mielestä hyvinvointivaltio on paisunut liikaa. Kannatusmittausten perusteella perussuomalaisten harjoittama hallituspolitiikka resonoi puoluetta äänestävien mielenmaisemaan. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) kova talouspuhe ihastuttaa enemmän kuin vihastuttaa, ja elinkeinoministeri Wille Rydman (ps) lisää tarpeen mukaan painetta puheisiin. Rydmanin töräytykset, kuten ulostulo ”ay-mafiasta”, toimivat perussuomalaisten erottautumiskeinona hallituksessa. Kun sopivin väliajoin lyödään löylyä ja isketään henkistä piikkiä kokoomuksen lihaan, pysyy perussuomalaisten äänestäjillä mielessä, että PS on se rajumpi vaihtoehto. Rydmanin ulostulot ärsyttävät varmasti pääministeri Petteri Orpoa (kok), joka joutuu tavan takaa selittelemään niitä julkisuudessa. Samalla Orpo pystyy kuitenkin itse profiloitumaan kokoomuslaisena maltillisempana vaihtoehtona, jonka jälkeen hallitus voi taas jatkaa yhteisen ohjelmansa toimeenpanoa. Perussuomalaisten hyvä kannatus antaa puolueelle itseluottamusta ja uskoa valittuun linjaan. Hyvin menneiden presidentinvaalien jälkeen seuraava iskun paikka on kesäkuun eurovaalit, jossa perussuomalaiset uhoaa tekevänsä historiallisen kovan tuloksen. Nykyisessä maailmanajassa monia suomalaisia huolettaa myös Venäjä. Hallituksen määrätietoiset rajansulkutoimet, joita tehdään perussuomalaisen sisäministerin johdolla, nauttivat laajaa kannatusta. Hallituspuolueista nykylinjasta kärsii eniten RKP, joka uhkaa kutistua kolmen prosentin pikkupuolueeksi. RKP selittää kannatusalhoaan sillä, että puolueella ei ollut presidentinvaaliehdokasta. Näin voi hyvin olla, mutta suurempi syy lienee se, että ainakin osa RKP:n kannattajista ei ymmärrä, mitä puolue tekee oikeistokonservatiivisessa hallituksessa. Seuraavasta pääministeripuolueen paikasta haaveilevalle SDP:lle ja puolueen puheenjohtajalle Antti Lindtmanille perussuomalaisten kannatuksen vahvistuminen aiheuttaa pääsärkyä. Mitä tehdä, kun oikeistohallitus sopeuttaa ja leikkaa eikä välitä lakkopainostuksesta, ja silti keskeisten hallituspuolueiden kannatus pysyy korkeana, kun taas SDP:n kannatus on laskussa? Uuden elementin hallituspuolueiden ja perussuomalaisten kannatukseen voi kuitenkin tuoda kevään vaikea kehysriihi, jossa hallitus joutuu päättämään miljardien eurojen sopeutustoimista. Esimerkiksi ruuan alv:n nosto, jota valtiovarainministeri Purra on jo

Ei kommentteja: