Eräkävijälle sattuu, ainakin Pekka Ervastille

Eränkävijän vuodekumppani voi tehdä yöstä jatkuvaa taistelua – ”Yöllä heräsin painajaiseen, jossa jättiläisanakonda oli nielaissut minut” Makuupussin suunnittelijalle on helvetistä varattu aivan erityinen paikka, kirjoittaa Pekka Ervasti. Homerosta alkukielellä. Iltalukeminen rentouttaa ennen koettelemusten yötä makuupussissa. Kolumni Pekka Ervasti ”Ennen oli yksinkertaisempaa”, mietin, kun ängen itseäni makuupussiin eräkämpän laverilla. Sankarijätkä Nätti-Jussi tarvitsi levolle mennessään tyynyksi vain korvalehden kaksin kerroin ja tuppivyön hän asetteli peitokseen. Aamulla piti seinään jäätynyt tukka leikata puukolla irti hirrestä, mutta yöuni oli keskeytymätön. Makuupussin päätarkoitus on sama kuin Nätti-Jussin vyöllä: tarjota suojaisa mahdollisuus makoisiin ja virkistäviin yöuniin. Tämä on teoriaa. Käytännössä juuri makuupussi saattaa tehdä yöstä jatkuvaa taistelua erilaisia rakenteellisia vastoinkäymisiä vastaan. Makuupussi on kaupan hyllyssä pakattu napakkaan suojapussiin. ”Helppo käsitellä ja mahtuu pieneen tilaan. Ei paina paljon rinkassa”, myyjä kehuu. Kun pussin ensimmäisen kerran kaivaa esille pakkauksesta, se ponnahtaa ilmoille kuin vieteriukko paisuen suhteettomiin mittasuhteisiin. Et enää ikinä saa sitä tungetuksi takaisin alkuperäiseen koteloonsa. Unohda koko juttu. Hommaa reilusti isompi, vesitiivis kuljetuspussi, johon majoitteen voi tunkea ilman verta, hikeä ja kyyneleitä. Mielenrauha on eräreissulla tärkeä säilyttää. Pussin kylkeen on painettu erilaisia lämpötilamerkintöjä. Olen jo kauan sitten päättänyt olla yrittämättä tulkita näitä kryptisiä hieroglyfejä. Ostin sellaisen pussin, joka toimii kaikissa olosuhteissa Etelänavalta Saharaan. Kerran kokeilin kiinnittää lisäpeitteen vuoristokiipeilijän lukkohakasella makuupussin vetoketjun kahvaan. Big mistake! Jos yöllä tulee liian kuuma, aina voi avata vetoketjun ja lisätä ventilaatiota sen mukaan, mikä lämpötila kämpässä, teltassa tai laavussa vallitsee. Jos siis löytää vetoketjun. Yleensä se on nukkuessa kiertynyt selkäpuolelle ja sen paikantamiseksi joutuu pussin uumenissa tekemään kehollaan liikeratoja, jotka saisivat pitkälle edistyneen joogaharrastajankin kateelliseksi. Kun varttitunnin kiemurtelun jälkeen saa näppinsä vetoketjun kahvaan, alkaa vaivalloinen avaamisyritys. Yleensä kahva jumittuu jo alkusenteillä. Pussin löysä päällysnailon on takertunut vetoketjun ja kahvan väliin niin, että aukaisuyritys jämähtää kuin Tesla pakkaseen. Turha riuhtoa. Vetoketjun aukaisu ei ole voima- vaan tekniikkalaji. Yritä toisella kädellä repiä irti kahvan ja ketjun väliin juuttunut nailon. Tämä vaatii kokemusta ja lehmän hermoja, sillä toimenpide on yleensä suoritettava pimeässä ja äänettömästi, jotta kaverit eivät herää. Kylminä vuodenaikoina kuljetan mukanani kevyttä, untuvaista torkkupeittoa, jonka levitän makuupussin päälle lisälämpöä luomaan. Pulmaksi sukeutuu, että peitto tietysti liukuu jossakin vaiheessa yötä pois pussin päältä ja herään hampaiden kalinaan. Kadonnut lisäpeitto pitää hamuilla käsikopelolla jostakin lähistöltä. Kun tämä toistuu useamman kerran yössä, olet aamulla äreä kuin marjaskarhu. Kerran kokeilin kiinnittää lisäpeitteen vuoristokiipeilijän lukkohakasella makuupussin vetoketjun kahvaan. Big mistake! Yöllä heräsin painajaiseen, jossa jättiläisanakonda oli nielaissut minut ja olin tukehtumassa ihmissyöjämatelijan ruoansulatuselimistöön. Tosiasiassa torkkupeitto oli kiertynyt minun ja makuupussin ympärille moninkertaiseksi puristavaksi korsetiksi, koska lukkohaka esti peittoa liukumasta sivulle. Tukehtumiskuoleman hädässä minun oli pakko kiljua kaverit apuun. Asiaa on sittemmin muisteltu useampaankin kertaan, vaikka minä en ole nostanut sitä puheenaiheeksi. Kirjoittaja on MT Metsän kolumnisti.