torstai 12. joulukuuta 2024
Tule Joulu kultainen
Onkin hyvä, että tulee Joulun rauhaisa aika, on sen verran kovaa ollut meno viime aikoina, tälläkin viikolla. Maanantaista jo kerroinkin: Kaksi valtuustoa ja veteraanikuoron joulujuhla.
Tiistai alkoi hyvinvointialueen hallituksen aamukoululla uusista rakennushankkeista, Rauman sairaala ja Satakunnan keskussairaalan kuumasairaala. Illalla 23 henkeä miestenpiirissä Honkajoella, olisi ollut myös uuden pitkäplakkarin Erkki Aution nimeämistilaisuus.
Keskiviikkona klo 14 Hakoniemen miestenpiirissä puhe ainakin 30 miehelle. Samaan aikaan olisi ollut myös HVA:n yksilöasian jaosto Porissa, jossa varapuheenjohtajani oli remmissä. Illalla taas Hakoniemessä kirkkovaltuuston joulunaluskokouksessa, jossa oli tarjolla oikein juhlallinen pitoateriakin.
Tänään torstaina oli pannu kuumana PerusPesässä, torilla ei paljoakaan väkeä. Klo 14 poikkeuksellisesti näin , kun yleensä on jo klo 9, oli vuoden viimeinen tarkastusjaosto ja ruokailu sen päälle Kunnonlähteellä klo 17.
Perjantaina aamusta fysioterapiassa, päivällä toimituskeskustelussa ja illansuussa tunninlenkillä, jonka jälkeen vien myyntitavarat Jämi Areenalle, jossa viikonlopun vietän sitten Jämin Joulumaailmassa pitäen Herättäjä-yhdistyksen pöytää: mm. 100 pika-arpaa 1 € hintaan ja joka arpa voittaa!
Sitten pitäisi aika tavalla helpottaa ainakin kolmeksi viikoksi, ellei nyt sitten tule lumimyräköitä. joita on luvattu jo heti perjantain iltapäivästä lähtien.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti