Turpeen käyttömahdollisuuksista osa 2, Kansanedustaja Jari Koskela

Turpeen uudet käyttötarkoitukset ja nettopositiivinen ajattelu — Osa 2/3 Jari Koskela Turpeen uudet käyttötarkoitukset Turve nähdään usein joko energiakysymyksenä tai kasvualustana, mutta se on samalla ponnahduslauta uuden teollisen osaamisen rakentamiseen. Turvepohjainen aktiivihiili on ratkaiseva juomaveden, jätevesien ja ilman puhdistuksessa – myös PFAS-yhdisteiden poistossa, jossa tarve kasvaa sääntelyn kiristyessä. Tällä hetkellä yli 80 prosenttia aktiivihiilestä tuodaan Euroopan ulkopuolelta. Suuri osa on kiinalaista kivihiiltä. Kun tuotanto on kotimaista, tuontiriippuvuus pienenee ja logistiikka lyhenee. Tämä parantaa huoltovarmuutta ja pienentää ympäristöjalanjälkeä. EU:ssa etenee parhaillaan PFAS-kemikaalien puhdistusvelvoite. Turvepohjaisella aktiivihiilellä on tässä isot mahdollisuudet. Erikoisturpeista syntyvät biostimulantit ja maanparannustuotteet lisäävät satovarmuutta ja maaperän terveyttä, ja rehuinnovaatiot tukevat eläinten suolistoterveyttä. Yhdestä kuutiometristä turvetta saadaan jopa 500 litraa nestemäistä biostimulanttia, joka riittää 25 peltohehtaarin käsittelyyn lisäten satoa jopa 20 prosenttia. Näissä kaikissa on vientipotentiaalia. Turpeesta tehdään myös eristelevyjä. Turve on materiaalina kevyt, ilmava ja kosteutta kestävä sekä luonnonmukainen vaihtoehto. Turve on oiva materiaali öljynimeytyksessä ja sitä käytetäänkin öljyvahinkojen jälkihuollossa. Turpeesta pystytään tekemään myös biopolttoainetta, vaikka tällä hetkellä sitä ei uusiutuvaksi polttoaineeksi laskettaisikaan. Turpeen mahdollisuudet lääketeollisuudessa ovat vielä osin katsomaton kortti, vaikka jonkin verran sitä antibakteeristen ominaisuuksin vuoksi käytetäänkin. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että turvepolitiikka on mitä suurimmissa määrin teollisuuspolitiikkaa. Suomessa yhdistyvät kylmän ilmaston osaaminen, prosessitekninen kyvykkyys ja pitkä kokemus turpeen vastuullisesta tuotannosta ja käytöstä. Voidaan hyvin sanoa, että turve on myös teollisuuspolitiikkaa. Ympäristövastuussa ratkaisevat teot, eivät puheet Valvottu luvitus ja parhaat käytettävissä olevat tekniikat ovat jo pienentäneet turvetuotannon vesistökuormitusta, ja poistuneita tuotantoalueita on muutettu metsiksi ja kosteikoiksi. Se on luonnon kannalta hyvä ja samalla ilmastoteko. Metsitys ja ennallistaminen muuttavat päättyneet tuotantoalueet hiilinieluiksi. Mielestäni ensisijaisesti alueet on hyödynnettävä metsittäen ne havupuilla tai siirtää viljelyskäyttöön, mikä lisää huoltovarmuutta. Jatkossa ohjauksen pitää joka tapauksessa olla entistä täsmällisempää. Tuotanto suunnataan jo muuttuneille turvemaille, ei luonnontilaisille soille, ja jokaiselle hehtaarille laaditaan jälkikäyttösuunnitelma jo lupavaiheessa. Näin hyväksyttävyys paranee, lupaprosessit nopeutuvat ja ilmastohyöty syntyy varmasti. Nettopositiivista ajattelua Kun puhun turvetuotannon nettopositiivisuudesta, tarkoitan arjen kielellä yksinkertaista asiaa. Lasketaan koko ketju yhteen ja katsotaan, jäädäänkö plussan puolelle. Kulupuolelle kirjataan nosto, kuljetus, tuotannon aikaiset päästöt ja se osa hiilestä, joka käytön aikana vapautuu. Tulopuolella ovat kasvien yhteytys (isompi sato sitoo enemmän hiiltä), parempi resurssitehokkuus (vähemmän vettä ja ravinteita), päästöjen välttäminen muualla (kun turve mahdollistaa pienemmät päästöt korvaamalla toisia, raskaampia ratkaisuja), pitkäikäisiin tuotteisiin sitoutuva hiili sekä jälkikäytön hiilinielut. Kun tulot ovat suuremmat kuin kulut, kokonaisuus on plussalla. Tätä edellä esitettyä kokonaisuutta voidaan tarkastella oikein suunnatuilla päätöksillä ja käytännön toimilla. Ensimmäinen keino on ymmärrys kasvuturpeen todellisesta käyttäytymisestä: vanha oletus, jonka mukaan kasvualustana käytetty turve “muuttuu päästöksi heti” ensimmäisenä vuonna, on yksinkertaistus, joka ei kuvaa todellisuutta. Kasvuturve hajoaa hitaasti, osa hiilestä jää pitkäksi aikaa maaperään, ja samaan aikaan viljely – se, että saadaan enemmän kiloja ruokaa neliömetriä kohti – sitoo hiiltä. Pitää huomioida myös kasvuturpeen rooli siinä, että se toimii puun taimien ensisijaisena kasvualustana. Tämä jos mikä on hiilinielujen vahvistamista. Kun huomioidaan käyttöikä, seosresepti (turpeen ja muiden materiaalien yhdistelmä) ja kasvuturpeen käyttötarkoitukset, kuva muuttuu olennaisesti. Tämä pitää näkyä myös virallisessa laskennassa. Toinen keino on jälkikäyttö. Kun tuotanto päättyy, alueen ojat tukitaan ja ennallistetaan tai metsitetään. Kyllä, alkuvaiheessa metaania voi vapautua, mutta kokonaisvaikutus on selvästi parempi kuin jos ojat pidetään auki ja kuivatus jatkuu. Märän suon viljely eli paludiviljely on keino vähentää päästöjä. Siinä tuotetaan biomassoja ilman kuivattamista ja pidetään nielu elossa. Jotta nieluista tulee enemmän kuin suunnitelmia, tarvitaan MRV-käytäntö – mitataan, raportoidaan ja varmistetaan – ja tehdään luvan ehdoista niin selkeät, että reitti nieluksi alkaa heti tuotannon päätyttyä. Kun jokaisella hehtaarilla on aikataulutettu polku takaisin nieluksi, ilmastohyöty ei jää oletukseksi, vaan siitä tulee todennettua ilmastopääomaa. Kolmas keino ovat korvaus- ja prosessivaikutukset. Oikein sekoitettu turvepohjainen kasvualusta vähentää kastelun ja ravinteiden tarvetta ja pienentää hävikkiä. Jos osa vaihtoehdoista kulkee pitkien, energiaintensiivisten tuontiketjujen kautta, kotimainen raaka-aine on ilmastossa usein kilpailukykyinen. Sama pätee aktiivihiileen: kotimainen valmistus ja uudelleenkäyttö, regenerointi, lähellä puhdistuskohteita pienentävät jalanjälkeä ja poistavat puhdistuksen pullonkauloja. Kun koko ketju katsotaan yhdessä – ei vain yksittäistä raaka-ainetta paperilla – nähdään, miten turve voi käytännössä pienentää päästöjä myös muualla järjestelmässä. Tarvitsemme laskentamenetelmien päivittämistä. Päästöjen ja hiilinielujen mittaamisessa on IPCC käyttää erilaisia tarkkuustasoja. Tier 1 on yleinen oletus, vähän kuin käyttäisi samaa keskiarvolukua kaikille maille ja kaikille tavoille toimia: helppo, mutta usein epätarkka. Tier 2 tarkoittaa, että otetaan käyttöön Suomen oloihin sopivat, omiin mittauksiin perustuvat kertoimet. Tier 3 on vielä tarkempi: mallinnusta ja jatkuvaa mittausta. Suomessa tarkkuusraportointi on korkeatasoista, mutta siinä on edelleen kehitettävää muun muassa maankäyttösektorin eri tuotteiden elinkaaren aikaisten päästöjen osalta. On syytä myös ottaa käyttöön PEF/EF-läpinäkyvyys kasvualustoihin. PEF/EF on EU:n tapa arvioida valmiin tuotteen ympäristöjalanjälki koko elinkaaren ajalta. Kasvualustoissa se tarkoittaa, että emme katso vain yhtä raaka-ainetta rivillä, vaan arvioimme koko seoksen per kuutiometri. Sitä, mistä aineet tulevat, miten ne kulkevat, miten seos toimii käytössä ja mitä tapahtuu lopuksi. Tämä palkitsee aidosti toimivat reseptit – sellaiset, jotka vähentävät vettä ja ravinteita ja nostavat satoa – eikä pelkästään paperilla kauniita laskelmia. Kun tuote arvioidaan käyttöpaikassa, sen todellinen vaikutus ruokakilon hiilijalanjälkeen tulee näkyväksi. Se on reilua kuluttajalle, viljelijälle ja luonnolle. Seuraavassa osassa: Turpeen energiarooli, luvitus ja investoinnit, EU-markkinan näkymät sekä konkreettiset seuraavat askeleet.